Risto Sippola

Legendan haastattelu:

1) Hei, missä menet ja miten menee nykyään?
Kaksi alasarjojen suuruutta eivät mahtuneet samaan kaupunginosaan, joten PK-35 joutui väistymään Vantaan puolelle. Elämä Pukinmäessä koostuu teinien kesäöiden juhlista ikkunan alla, Siwassa ramppaamisesta (=maha kasvaa) ja perheenlisäyksen odottelusta. Itsellä menee niinkuin Dirk Kuyt vetää, eli aina täpöt.

2) Onko ikävä Pelimiehiä?
Uskon että pelimiehillä, ja eritoten faneilla, on enemmän ikävä kapteeniaan kuin kapteenilla vanhaa paattiansa.

3) Onko futsal-urasi saanut jatkoa muissa seuroissa?
Kesällä 2008 totesin leveän elämän jättäneen sen verran jälkiä, että kun yrittää palloa, vetää sukille. Ja kun yrittää sukille, vetää hutia. Tästä johtuen pidin hetken taukoa, mutta veri vetää parketeille. Sen tuloksena vetelen palloja päätyverkkoon harrastesarjassa Wicked Unitedin riveissä. Erona edellisiin pesteihini on, että minut hankittiin maalintekijäksi, mikä tietyllä tavoin rajaa pelintekijän rooliani.

4) Kerrohan seuran uusille faneille, mitkä olivat suurimmat vahvuutesi pelaajana Pelimieheissä?
Tiputtelin palloja Templarille (toim. huom. Teemu Holopainen) ja pidin oman kentän puolustuksen kasassa, kun Topo (toim. huom. Tuomas Kukko) höntyili. Tehot olisivat olleet kovemmat, jos liikunnan sali olisi vähän leveämpi tai jos se pallo olisi tullut useammin takaisin Temppeliltä. Lisäksi haluan mainita että vedin joskus vaparin maaliin omalta maalivahdin alueelta sarjaottelussa.

5) Heikkouksia tuskin oli?
Pelejä edeltävien iltojen taktiikkapalaverit Kinuskin (toim. huom. Ville Kinnunen) kanssa.

6) Mikä/kuka oli Pelimies-urasi rakkain vastustaja?
Mänitserin kesken ottelun uusitut taktiikat. Itse asiassa törmäsin eilen Skädäm-legenda Taneli "Takareisi" Heiskaseen. Niissä väännöissä oli sitä jotain. Oi niitä aikoja.

7) Mitä mieltä olet nykyisestä Futsalseura Feeniksistä?
Viikko sitten juttelimme nimeltä mainitsettoman Pelimiehen kanssa, että huonoon suuntaan on menty. Vaikuttaakin siltä, että joukkue onkin ollut jo pidempään tuuliajolla ja tulokset ovat mollivoittoisia. Onneksi Salimajavien menestys näyttää nostavan toiminnan vanhojen hyvien aikojen tasolle. Joukkuekuvasta voi todeta, että kaikkien pitäisi mennä parturiin. Kaikkien aikojen tilastoakin on käytetty väärin tarkoitusperin ja saatu asiat näyttämään toisilta kuin ne oikeasti ovat.

8) Tiedätkö, mikä on Feeniks Cup?
Olisiko Risto "Rölli" Heikkisen mvp-palkinto vuodelta 2006?

9) Kuka on Feeniksin nykyjoukkueen kuumin pelaaja?
Yksi pelaaja käy kuumana yli muiden, Topsukka (toim. huom. Tuomas Kukko). Olen edelleen katkera siitä, että hän pilasi kuuluisan tappiottoman kauden mestaruuden voiton sohlaamalla pallon yli, kun olisi pitänyt mennä kulmaan pelaamaan aikaa (toim. huom. Tammikuun 21. päivä 2006 pelattu ottelu Pelimiehet - Muuramen Yritys, jonka loppuhetkillä Pelimiehet menettivät 3-1-johtoasemansa 3-3-tasapeliksi vastustajan upotettua 10 metrin vapaapotkun sisään). Surkeaa, surkeaa. (toim. huom. Kauden 2005-2006 harrastesarjan mestaruuden vei nimiinsä U.S. Skädäm kolmen pisteen erolla Pelimiehiin.)

10) Mitä sinulle tulee mieleen sanasta 'comeback'?
Guns n' Roses ei todellisuudessa koskaan palannut. Nyt taitaa olla jo liian myöhäistä.

Ja lopuksi vapaa sana / terveiset:
En ole edelleenkään ymmärtänyt, kuinka saattoi olla mahdollista, että emme voittaneet mestaruutta tappiottomalla kaudella. Lisäksi olen katkeroitunut siitä, että johtoryhmän palaverissa tehty päätös nimen muuttamisesta Pelikollit Jyväskyläksi sivuutettiin kaikkien demokratian periaatteiden vastaisesti. Ai että olisi ollut hienoa järjestää Pelikollit-turnaus, jossa yhteen iskevät Pelikollit Jyväskylä ja Pelikollit Helsinki. Siinä olisi otettu kollista mittaa. Joitain muitakin joukkueita olisi voinut kutsua. Erityiskiitokset kaikille Pelimiehille, jotka osallistuivat juhlaotteluuni Merihaan palloilutalossa ja myöhemmin illalla saunoivat pahat henget pois. Seuraavaksi vaadin Kinuskin haastattelun.


Tilastot Fs Feeniks

KausiOttelutMaalitSyötötYhteensä
2008-20092000
2007-200854711
2006-200777411
2005-20068202
Yhteensä22131124












Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11