Feeniks aloitti kautensa tappiolla
24.10.2010
Futsalseura Feeniks aloitti kautensa Keski-Suomen II-divarissa mollivoittoisesti ottaen pataan sarjanousija FC Liikunnalta 1-15.
FC Liikunta tiedettiin ennakkoon vain niukkana nousijana sarjan heikoimmaksi joukkueeksi, joten peliin valmistauduttiin rutiineista poiketen hieman lepsummin. Managerin taktiikkapalaverissa korostettiin pelin olevan lähinnä maalintekoa ja vastahyökkäyksien puolustamista harjoittava kenraali ennen oikean kauden avaavaa Skädäm-vääntöä.
Ottelu alkoikin Feeniks-merkeissä, kun heti ensimmäisessä vaihdossa päästiin mukavasti palloon. Jotain oli taktiikkapalaverista kuitenkin unohtunut, sillä Liikunnan ainut vahvuus, vastahyökkäys, unohdettiin puolustaa pois, joten vierailijat saivat jo ensi minuutilla yllättävän 1 - 0 -johdon. Seuraava vaihto noudatteli paremmin Managerin operatiivista suunnitelmaa, sillä palloa pidettiin rauhallisenkaltaisesti Feeniksin alakerrassa Liikunnan kohtuullisen prässin alla ikään kuin hyökkäyskuvioon lähtöä suunnitellen. Vaihdon päätteksi näytettiin vielä, kuinka nk. prässinpurkuroiskaisu voidaan heittää omasta nurkasta jopa katon kautta vastustajan sivurajaksi.
Kolmas vaihto oli kuitenkin ensimmäisen toisinto, kun Liikunta sai jälleen iskettyä vastahyökkäysmaalin hieman iltapäiväjäykkää ykkäskenttää vastaan. Tälläin Manageri näki kirkkaan valon horisontissa ja päätti ajatusjauhamossaan poiketa operatiiviselta ottelukohtaisen toiminnan tasolta aina koko sarjaa kantavan strategisen suunnitelman muokkaamiseen. Hän ilmoitti kuuluvasti karskilla, hieman ameriikkalaisella aksentillaan: "Annetaan noiden mättää nyt vaan ihan pirusti maaleja, niin saadaan luotua itsellemme altavastaajan illuusio kaikkiin tuleviin peleihin ja etenkin vieraspeliin Liikuntaa vastaan, jossa meidän on sitä helpompi kuitata avaustappio, mitä enemmän Liikunnan poikien takkeja onnistumme tänään avaamaan! Sarjavoitto on omissa käsissä!"
Ja näin tapahtui. Jos maalien määrä olisi ollut rehellinen indikaattori FC Liikunnan pelaajien takkien vetoketjujen aukinaisuuden asteeseen, niin luultavasti yksi tai jopa useampikin kuvainnollinen rintakarva olisi saattanut pilkistää näiden atleettien aina niin huoliteltujen rintakehien syvyyksistä. Manageri päätti käyttää Feeniksin aikalisän noin tilanteessa 0 - 4 varmistaakseen, ettei kukaan varmasti yritä estellä Liikuntaa tekemästä kaikista paikoistaan maalia, jolloin suloisen koston riemuvoitto olisi taattu revanssiottelun koittaessa.
Seuraavat 25 minuuttia tehokasta peliaikaa kuljettivat FC Liikunnan rapsakkaan 0 - 15 -johtoon, jonka jälkeen Manageri kääntyi ja käänsi peukalonsa alas merkiksi kohti katsomoa, jolloin videokamerat sammuivat ja lapset siirrettiin pois näköalapaikoilta. Lopuksi hän totesi matalalla äänellä partaansa hieroen: "Annetaan niille varoitus. Osaavat sitten varautua tulevaan.."
Ja niin tapahtui. Manageri itse koijasi suvereenisti kentän läpi ja antoi Erzin viimeistellä kohteliaan huomautuksen siitä, että Feeniks on tuleva rankaisemaan kaikkia vastustajiaan niin halutessaan, 1 - 15 ajassa 29.39.
We'll be back. Through the ashes - to the victory.
FS Feeniks - FC Liikunta 1-15
24.10.2010 @ Huhtaharju
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|