Array ( ) Feeniks ilmoittautui mitalitaistoon - Fs Feeniks

 

Feeniks ilmoittautui mitalitaistoon

17.01.2015

Vakuuttava 7-3-voitto JoSePasta ei merkinnyt vain kolmea pistettä tuhkalintujen pesään, vaan samalla iskulla korkattiin joutsalaisten tappiosarake. Tätä tulosta oli varmasti toivottu useammassakin jyväskyläläisleirissä.

Ottelu oli kauden parasta Feeniksiä, ja onnistujia pullahteli esiin laajalla rintamalla. Avausjaksolla yksi oli ylitse muiden, kun Osku "Stifler" Luoma jallitteli palloa pussiin hattutempun arvoisesti. Kahden tahtomaalin lisäksi Osku viimeisteli todellisen helmen (2-0 maali), kun ykköskentälle (Heino-Vesanen-Holopainen-Luoma) tuttuun tapaan pallo kiersi kenttää yhden kosketuksen pelillä. Teatraalisen vapauttavan siirron tarjoili jalan takaa syöttöparoni Jussi Vesanen. Yhden maalin omiin ottanut kakkoskenttä (Szerovay-Kauppinen-Jäntti-Tedesco) kunnostautui jakson viimeisellä minuutilla Kusti "Kluteeniton" Tedescon ja Henri "Kärkkäri" Jäntin pohjustettua avopaikan Toni "Deco" Kauppiselle.

Avausjakson 4-1-lukemat, iloinen taukopalaveri ja Kustin nopea vastaisku 5-1-johtoon tuottivat hetkellisen tyydyttyneisyyden tunteen. Tämähän tietysti kostautui, ja varma voitto muuttui yhtäkkiä uhatuksi Riku Keihäsniemen ja Olli Malinin kavennusmaalien jälkeen. Onneksi kesken orastavan paniikin Feeniks sai tilkittyä puolustuksensa sen verran hyvin, että Timo "Tinke" Eirolan hoidettavaksi jäi enimmäkseen kaukolaukauksia, joihin hän esitti tosin muutaman varsinaisen huipputorjunnan. Molemmissa päissä paukkuivat ylärimat, JoSePan maalilla jopa kahdesti, mutta tiettävästi Feeniksin arvokas kotipelien Select on käyttökelpoinen vielä Kusti Tedescon ja Jones Heinon laukausten jälkeen.

Jakson lähestyessä puoliväliään Feeniks-ykkönen kuittasi edelliset nukahduksensa, ja Joonas "Lincoln" Heino tuuttasi komean volleyn JoSePa-verkkojen ja Kuntokuution takavallin läpi parkkipaikalle asti. Videotarkastuksen jälkeen maali hyväksyttiin, päätylaudoitus nikkaroitiin kuntoon ja matsi jatkettiin loppuun, vaikkakin viimeinen kymppi oli Feeniksin täydellisen puolustusorganisoinnin myötä joutsalaisittain melko alistunutta kyytiä. Tunnetta askiin toi lopussa jälleen itsensä läpiajoon riistänyt Kusti, joka tuuletti maaliaan vallan innokkaasti viimeisteltyään illan toisensa.

Tuuletuksen riemusta paistoi läpi se fakta, että Feeniks on jälleen voittoputkessa. Voittoputkessa, jota jatkamalla sarjan kärki tullaan saavuttamaan nopeasti. Kapuloita tulilintujen kultarattaisiin laittaa seuraavaksi vanha rakas LPK, jonka syyskausi on ollut myös jonkinasteinen pettymys.

Fs Feeniks - JoSePa 7-3 (4-1)

Aika: 17.01.2015 14:15
Paikka: Lehtisaaren Kuntotalo


Maalit:
04:571 - 0Luoma OskariVesanen Jussi
08:012 - 0Luoma OskariVesanen Jussi
13:052 - 1Olli MalinJari Kotimäki
13:363 - 1Luoma OskariHeino Joonas
19:074 - 1Kauppinen ToniJäntti Henri
  ---
21:585 - 1Tedesco Gustavo 
22:285 - 2Riku KeihäsniemiOlli Malin
23:085 - 3Olli MalinJanne Kosunen
28:146 - 3Heino JoonasVesanen Jussi
38:567 - 3Tedesco Gustavo 


Kokoonpano:
#1Eirola TimoMaalivahti
#11Holopainen TeemuPelaaja
#2Jäntti HenriPelaaja
#7Kauppinen ToniPelaaja
#13Kukko TuomasPelaaja
#13Luoma OskariPelaaja
#22Szerovay MihalyPelaaja
#10Tedesco GustavoPelaaja
#14Vesanen JussiPelaaja
#2Heino JoonasPelaaja-valmentaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11