Array ( ) Feeniks käveli yli väsyneen Yllätyksen - Fs Feeniks

 

Feeniks käveli yli väsyneen Yllätyksen

08.03.2014

Lehtisaaren iltapäivä tarjosi harvalukuiselle yleisölle tukun komeita maaleja, kun sarjan häntäpäässä majaileva Ylämyllyn Yllätys ei jaksanut taistella loppuun asti Feeniksin rutiinia vastaan. Ottelu muistutti alkuasetelmiltaan kummasti Feeniksin parin viikon takaista Ri-Pa-peliä: Lehtisaaren kuntokuution kaukaisempi vierailijajoukkue oli taas hakenut täydet pisteet Riemu II:n vieraana, ja hyvänolontunteessa ja lievässä jälkijäykkyydessä kärvistellyt vastus oli Feeniksille vain suupala. Tällä kertaa vastusta heikensi olennaisesti myös Toni Tahvanaisen poissaolo.

Alku ei silti sujunut aivan uuden valmentajapari Joonas "Jones" Heino - Gökhan "Liekki" Ates fläppitaulun mukaisesti. Ensinnäkään Osku "Oscar" Luoma ei kyennyt nilkkansa kanssa pelaamaan. Toiseksi Toni "Deco" Kauppinen pääsi paikalle vasta minuutin pelin kohdalla. Kolmanneksi, Feeniksin peli oli alussa huolimatonta ja jokseenkin velttoa. Temppeli "Tottenham" Holopaisen komean avausmaalin jälkeen ottelu eteni monta minuuttia maalittomana. Jakson puolivälissä Yllätys päästettiin karkaamaan jopa 1-2-johtoon karkeista oman puolustusalueen pallonmenetyksistä. Feeniks ei mennyt paniikkiin - olihan pallonhallinta täydellisesti kotijoukkueen, mutta huolestuneisuus oli silti käsin kosketeltava: voitaisiinko me taas tunaroida Yllätystä vastaan? Tarvittiin miestä, joka kääntäisi Feeniksin kelkan. Ja mies löytyi. Hän oli Mihaly "Misi" Szerovay. Ammattimiehen kokemuksella Misi otti itselleen kaksi hyvää laukaisupaikkaa keskustasta ja nosti tarkoilla vedoillaan Feeniksin rinnalle ja ohi.

Avauspuolikkaan viimeinen minuutti oli ottelun kulminaatiopiste. Ensin Misi pommitti puhtaan hattutemppunsa täyteen Jussin oivallisesta poikittaissyötöstä, ja muutamaa sekuntia myöhemmin Risto "Hessu" Heikkisen terävä avausheitto tavoitti otteluisäntä Statistin ottelun parhaana pelaajana palkitseman Temppelin, joka taituroi pallon Yllätys-kassin sisuksiin. Tauolle lähdettiin sittenkin hyvillä mielin. Taktisia muutoksia ei tarvinnut tehdä, mutta peluutusta muutettiin siten, että kuormitus hyökkäyksen ja puolustuksen välillä optimoitui.

Jakson korkkasi Yllätyksen avausmaali, mutta sitten astuivat esiin ns. ykköskentän herra ja narri, Temppeli Holopainen ja Jussi "Julma-Jussi" Vesanen. Viimeiseen kolmeentoista minuuttiin Temppeli jakeli tehot 1+4, ja Jussi nakutti 2+3. Temppeli-Jussi-show tarjosi näyttäviä syöttökuvioita, jotka yleensä päättyivät tyhjään maalin viimeisteltyihin häkkeihin. Välissä Joonas "Valkku" Heino huudatti itseään rankaisemalla tuiki tärkeän 8-3-maalin. Myös toinen valmentaja, Gökhan "Bull" Ates sai naatiskella yhden Jussin tolpan kautta jaetun syötön reppuun. Misi puolestaan naulasi futsal-uransa ennätyslukemat tekemällä illan neljännen maalin. Viides häkki jäi muutaman sentin päähän, kun Misi täräytti volleynsa ristikkoon. Aivan ottelun lopussa maali-ilotteluun oman panoksensa tarjosi myös Tuomas "Gretzky" Kukko, jonka kaksi viime hetken maalia takaavat miehelle kihelmöivän lähtöasetelman kauden viimeiseen otteluun: Topolla on kasassa nyt 99 tehopistettä organisaation palveluksessa.

Vastustajan luovutettua taiston viittä minuuttia ennen loppua oli Feeniksillä mahdollisuus mättää todella rumat numerot, mutta Yllätyksen onneksi sekunnit juoksivat tänään Lehtisaaren maagisessa kellotaulussa nopeasti umpeen. Feeniksin ongelmaksi voi muodostua liian helpon pelin jälkeinen asennoituminen huomiseen päätösmatsiin. Ottelussahan ei ole edes juurikaan panosta, sillä kaikella todennäköisyydellä sarjan vitossija on ja pysyy tuloksesta riippumatta. Ehkä motivaattorina toimii se, ettei Riemu-organisaatiolta ole koskaan saatu pisteen pistettä?

Fs Feeniks - Yllätys 13-4 (5-2)

Aika: 08.03.2014 16:30
Paikka: Säynätsalo, Lehtisaaren Kuntotalo


Maalit:
01:531 - 0Holopainen TeemuAtes Gokhan
08:221 - 1Teemu Makkonen 
09:261 - 2Eetu ToikkaTuomo Timonen
11:082 - 2Szerovay MihalyKauppinen Toni
13:043 - 2Szerovay MihalyHeino Joonas
19:384 - 2Szerovay MihalyVesanen Jussi
19:525 - 2Holopainen TeemuHeikkinen Risto
  ---
26:065 - 3Petri Pyy 
27:146 - 3Vesanen JussiHolopainen Teemu
30:437 - 3Szerovay MihalyHolopainen Teemu
33:508 - 3Heino JoonasKauppinen Toni
34:078 - 4Tuomo TimonenEetu Toikka
35:209 - 4Holopainen TeemuVesanen Jussi
35:4110 - 4Vesanen JussiHolopainen Teemu
37:5911 - 4Ates GokhanVesanen Jussi
38:2812 - 4Kukko TuomasHolopainen Teemu
38:4413 - 4Kukko TuomasVesanen Jussi


Kokoonpano:
#31Heikkinen RistoMaalivahti
#10Ates GokhanPelaaja
#11Holopainen TeemuPelaaja
#7Kauppinen ToniPelaaja
#13Kukko TuomasPelaaja
#22Szerovay MihalyPelaaja
#14Vesanen JussiPelaaja
#2Heino JoonasPelaaja-valmentaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11