Array ( ) Feeniks rutiinivoittoon Petäjäisistä - Fs Feeniks

 

Feeniks rutiinivoittoon Petäjäisistä

03.12.2012

Futsalseura Feeniks teki maanantain päätteeksi riittävän iltapuhteen ja tuplasi voittoputkensa pituuden kahteen peliin. Kotijoukkueen roolissa Palokan muovimattoa isännöinyt PetPet sai valitettavasti tyytyä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, sillä Feeniks ei päästänyt petäjävetisiä hongankolistajia missään vaiheessa edes hajuetäisyyden päähän pisteistä.

Hajuaistilla oli toden totta suuri merkitys illan pelissä, sillä taktisesti pesemättöminä pidetyt pelipaidat auttoivat Feeniks-lintuja löytämään kanssapelurinsa, vaikkei näköyhteyttä aina ollutkaan. Toinen keskeinen tekijä menestyksellisen ottelun kulun kannalta oli kokemuksen (ja Manageri "Tommi" Kangastien paatoksen) tuoma vastustajaan nähden ylivertainen taktinen kypsyys, joka tällä kertaa auttoi pitämään PetPetin sähäkät junnut poissa maalipaikoilta jopa kriittisen avausminuutin ajan.

Sen sijaan varman päälle pelannut Feeniks pääsi useammankin kerran koettamaan vastustajan maalivahdin kaukolaukausten torjuntataitoa, joka osoittautui vähintään kohtalaiseksi. Eniten vetoja pääsivät koettamaan ykköskentän kipittäjät Asseri "Ai mitä, joko se peli alkaa? Oon saunassa!" Laitinen, Gökhan "Ketsuppipullo" Ates ja Jouni "Kärkkäri" Heiskanen.

Taitavasti alussa jäädytetyn pelin päätti lopulta sulattaa Feeniksin ykkösen vankan alapään pellavapäinen hymypoika Toni "Deko" Kauppinen, joka sijoitti pallon puhtaan kierteettömällä rintapotkulla keskiympyrästä takayläkulmaan. Tämä kuti oli niin maaginen, ettei Toni "Topo jr" Kauppisen tutkapari, tänään huilannut Matti "Maisteri" Savolakaan olisi välttämättä osunut yhtä tarkasti ristikon alle. Maali antoi Feeniksille lisää pontta hyökkäyksiin, ja seuraavassa vaihdossa Jussi "JV" Vesanen petasi pedin Teemu "Temppeli" Holopaiselle, joka nuiji pallon hiljaa, mutta tarkasti sisään vasemmalta kohtalaisen pienestä kulmasta.

Kakkoskentän palattua seuraavan kerran kaukaloon Jussi "Syöttökone" Vesanen jatkoi maestrona jakamalla namuchipin Ondrej "Marek Jankulovski" Sedivylle, joka jatkoi pallon uskomattoman kauniilla siirrolla yli hölmistyneen maalivahdin. Ja kuin tämäkään ei olisi riittänyt, Oskari "Oskunaattori" Luoma pyysi vastustajaa hetkeä myöhemmin ystävällisesti työntämään oman reboundinsa sisään verkkoon. Pelottavan suurta miestä toteltiin mukisematta, ja illan näyttävin oma maali näki päivänvalon. Maali merkattiin toki Oskulle itselleen, joten hän venytti maaliputkensa jo neljänteen peliin.

Tauko pelasti Petäjäiset pahemmalta nöyryytykseltä, sillä murskajaisten ainekset olivat ilmassa. Paitojen löyhkän lisäksi. Tauolla haettiin uutta jalkaa matolle rotaation muodossa. Laatikkoon käskytettiin penkin päästä kokeneet Jukka "Voima-Jukan kosto" Jaatinen ja Tuomas "Linimentti pitää lämpimänä" Kukko. Kakkosjakson tavoitteiksi kirkastettiin nollapelin taisteleminen Joonas "100 %" Mikkolalle, sekä vaparikuvion hionta. Yhtään vetosektorin vaparia jaksolla ei sitten tosin saatu.

Jakso alkoi hitusen tunnustellen, mutta jo toisessa vaihdossa kakkoskenttä jauhoi palloa kuin Pentti Matikainen Orbittia aikanaan, kunnes Jussi "En mä ite viitti tehdä" Vesanen namutteli Temppeli "Putoava hiusnauha" Holopaisen tekopaikkaan, eikä tämä erehtynyt, vaan ratkaisi ottelun 0-5-maalillaan. Seuraavassa vaihdossa Asseri "Asamovic" Laitinen ei enää kestänyt katsoa kaltaistensa nuorukaisten tuskaa, vaan tuikkasi pallon kylmästi takatolpalta tyhjään omaan maaliin. Toimituksen tavoittama Asa kommentoi tilannetta lyhyesti: "Lapa jäähän ja nimi lehteen!"

Hetken hiljaiselon jälkeen esiin astui myyttinen hahmo, menneiltä kausilta tuttu tehonikkari Tuomas "Ei kautta ilman korttia" Kukko, joka hyödynsi oivallisesti Joonas "OP Karjalainen" Mikkolan erittäin pitkän avausheiton, ja liukui Temppeli "Pentti Matikaisen takatukka" Hopopaisen tarjoaman poikkikentän vetosyötön näyttävästi sisään maaliviivan tuntumasta takertuen samalla pariksi minuutiksi maaliverkkoon.

Tämän jälkeen Feeniks ei enää ottanut minkäänlaista riskiä ottelussa, vaan kulutti ajan pois kellosta varmaotteisesti. Vastustajan annettiin toki kaventaa pari kertaa, ja rikkomaankin jouduttiin, mutta yhtä kymppimetristä lukuun ottamatta muille tekopaikoille ei vastustajaa päästetty viimeisen kahdeksan minuutin aikana.

Tulevaan viikonloppuun lähdetään tavoitellen uutta voittoputken tuplausta, sillä edessä on kauden toinen tuplatalkoo: lauantaina vastassa on PoPS-78 kotona Huhtaharjulla ja sunnuntaina Ri-Pa Mikkelissä. "Härkäviikkoon" oleellisena osana kuuluu asianmukainen aktiivinen otteluista palautuminen. Feeniks-toimitus tavoitti joukkueen kapteeni Temppeli "Tuomion Temppeli" Holopaisen palautteluharjoituksen parista. Seuraavassa Temppelin voitonriemuisa haastattelu.

Toimitus (T1): Onnittelut, kapteeni! Suvereeni esitys niin joukkueelta kuin itseltäsi. Mikä fiilis?
Temppeli (T2): Kiitos paljon. Aina kun jonkun homman hoitaa hyvin, niin tottakai siitä jää hieno fiilis. Voitto-olut lienee ansaittu.

T1: 2-0 maaliisi ei kirjattu syöttäjää. Pitäisikö Feeniks-toimituksen korjata asia, ja antaa kunnia pohjustuksesta Jussille?
T2: Juu ilman muuta, kyllä Jussi siitä syötön ansaitsisi. (T1: Täten tämä on korjattu virallisiin Feeniks-tilastoihin!)

T1: Toinen jakso oli kentältänne perin sekava paria alun huippuvaihtoa lukuun ottamatta. Sekoittiko kokoonpanon muutokset peliä?
T2: En tiedä mikä oli syynä siihen. Näkisin, että Manageri onnistui kuitenkin rosterin käytössä tänään varsin hyvin.

T1: Mitä haluaisit sanoa niille faneille, jotka uhrasivat maanantai-iltansa kannustaakseen joukkuetta voittoputkeen?
T2: Suuret kiitokset tottakai. Hienoa sitoutumista myös heiltä, on vaikea sanoin kuvailla fanien merkitystä joukkueelle. Uskon että myös fanit kokivat tänään unohtumattoman maanantai-illan. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä.

T1: Kiitos Temppeli. Oli mukava ilta!
T2: Kiitos itsellesi, en panisi lainkaan pahakseni, vaikka näitä iltaotteluja olisi paljon enemmän.

PetPet - Fs Feeniks 3-6 (0-4)

Aika: 03.12.2012 21:20
Paikka: Palokan koulukeskus


Maalit:
08:270 - 1Kauppinen ToniLaitinen Asseri
10:050 - 2Holopainen TeemuVesanen Jussi
13:050 - 3Sedivy OndrejVesanen Jussi
15:390 - 4Luoma OskariHolopainen Teemu
  ---
22:060 - 5Holopainen TeemuVesanen Jussi
22:151 - 5Oma maaliLaitinen Asseri
26:041 - 6Kukko TuomasHolopainen Teemu
28:082 - 6VastustajaVastustaja
30:523 - 6VastustajaVastustaja


Kokoonpano:
#1Mikkola JoonasMaalivahti
#10Ates GokhanPelaaja
#22Heiskanen JouniPelaaja
#11Holopainen TeemuPelaaja
#3Jaatinen JukkaPelaaja
#7Kauppinen ToniPelaaja
#13Kukko TuomasPelaaja
#12Laitinen AsseriPelaaja
#13Luoma OskariPelaaja
#2Sedivy OndrejPelaaja
#14Vesanen JussiPelaaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11