Array ( ) Feeniks taipui lopussa - KaDy II vei pisteet - Fs Feeniks

 

Feeniks taipui lopussa - KaDy II vei pisteet

20.11.2011

Avausjaksolla hankittu johto haihtui harmittavan lähellä loppua.

Feeniks lähti otteluun vahvasti, kun jo ensimmäisessä vaihdossa Temppeli "Teemu" Holopainen kilautti KaDy-maalin tolppaa terävän vastahyökkäksen päätteeksi. Ottelun alku oli tämän jälkeen valmentajien ja maalivahtien näytöstä. Molemmat joukkueet pelasivat äärimmäisen kurinalaisesti, ja harvat laukaukset päätyivät Feeniks-vahti Risto Heikkisen ja kollegansa Matti Salkojärven liimanäppeihin. Maalia saatiin odottaa lähes seitsemän minuuttia, kunnes Toni "Topo jr" Kauppinen räjäytti kaksikymmenpäisen kotiyleisön vallattomaan mylvintään. Temppeli vapautti Tonin nopeaan harppuunaiskuun, ja Toni tuikkasi kuulaan Salkojärven jalkojen juuresta nuotan alapauloihin. Ykköskenttä rankaisi pian uudestaan, kun Matti Savola tälläsi Asseri Laitisen esityöstä numerot voimalla kahteen - nollaan.

Jakson loppupuolella KaDy sai vahvan otteen pelistä, ja Feeniks joutui puolustuskannalle. Maalivahti Heikkisen varmojen otteiden tukena häärännyt tiivis neliö piti kuitenkin unelman nollapelistä hengissä aina tauolle asti. Kovaa taistelua kävi etenkin Juha Ahola-Ollin, Jukka Jaatisen, Jouni Heiskasen ja Sami Erolan kakkoskenttä, joka kovasta paineesta huolimatta lakaisi KaDy-hyökkäykset nurkkiin ja purki pallot viileästi tarvittaessa katsomoon saakka. Taukomusiikista nautittiin (ehkä liian) hyvillä mielin, sillä Feeniks oli jälleen kiinni kauden avausvoitossa.

Toisen jakson avausvaihdosta lähtien kävi selväksi se, että KaDy ei ollut vielä luovuttanut. Terävöityneen liikkensä ja jatkuvan ylivoimajauhannan seurauksena avausjakson lopun asemasota Feeniks-puoliskolla jatkui yhä hurjempana. Yksi läpimurto nähtiinkin pian, kun KaDy-kapteeni Juho Mäkiniemi runnoin puolustuksen ja maalivahdin estelyistä huolimatta pallon verkkoon kavennusmaalin merkiksi jo reilun minuutin kohdalla.

Feeniks onnistui jäädyttämään peliä hetken, ja kävipä niin upeasti, että Asseri "Asa" Laitinen vapautti toistamiseen Matti "Maaginen" Savolan maalintekoon. Vastaiskut olivat Feeniksin vahva ase tässä ottelussa, sillä kaikki maalit tehtiin nopeiden suorien hyökkäyksien päätteksi. KaDy-maalivahti Salkojärvi onnistui kaventamaan tilanteen 3 - 2:een reilun kuuden minuutin kohdalla, ja paine puolustuksessa yltyi. KaDyn hyökkäyspeli perustui koko ottelun ajan pitkälti puoleenkenttään Salkojärvelle pelattuihin vetopaikkoihin. Vaikka mies tekikin pelissä kohtalaiset tehot 1+1, kohdistui suurin osa kaukolaukauksista salin päätypanelointiin. Silti juuri maalivahdin nousut sotkivat Feeniksin pelin täysin, sillä aina, kun puolustuksessa saatiin katko, yritettiin palloa lennättää tyhjään KaDy-maalin - olemattomin tuloksin. Näin ollen Dynamo sai kerrasta toiseen pallonhallinnan takaisin heti menetyksensä jälkeen. Edes rotaatioon nostetun Iiro Isosaaren vahva pallonsuojaus ei tuonut rauhaa Feeniks-päätyyn kuin muutamiksi sekunneiksi kerrallaan.

Aika juoksi, muttei tarpeeksi nopeasti, kun kolme ja puoli minuuttia ennen päätössummeria KaDyn Jussi Haapamäelle avautui vetotilaa vasemmalta kaistalta. Sen sijaan, että hän olisi koettanut päätyseinän kestävyyttä, hän yllätti itsensäkin sijoittamalla pallon takatolpan kautta alakulmaan, ja peli oli tasan 3 - 3. Ja aivan kuin voiton menettäminen ei olisi ollut tarpeeksi, päästettiin pahan menetyksen seuraksena vielä viimeisellä minuutilla KaDy-kaksikko Antti Syrjälä - Heikki Seppälä 2 vs. 1 -hyökkäykseen, jonka päätteeksi KaDy-ikoni Seppälä tykitti valkopaidoille 3 - 4 - voittolukemat.

Näin Feeniks-leiri joutui taas kerran pettymään, kun jo kolmatta kertaa peräkkäin menetettiin johtoasema toisella jaksolla. Manageri "Tommi" Kangastie joutuu luultavasti juoksuttamaan joukkuettaan alkuviikon harjoituksissa enemmän, jottei menovesi koneesta lopu taas ennen aikojaan. Tulevana viikonloppuna on nimittäin tiedossa kova kyyti, kun vastassa ovat lauantaina Monnarilla kivikova sarjakärki Liikunnan Riemu ja Sunnuntaina Ristiinassa kakkospaikkaa hallitseva, äärimmäisen sähäkkä Ri-Pa.


Fs Feeniks - KaDy II 3-4 (2-0)

Aika: 20.11.2011 18:15
Paikka: Jyväskylä, Monitoimitalo


Maalit:
06:361 - 0Kauppinen ToniHolopainen Teemu
09:092 - 0Savola MattiLaitinen Asseri
  ---
21:072 - 1Mäkiniemi Juho 
25:093 - 1Savola MattiLaitinen Asseri
26:423 - 2Salkojärvi MattiSeppälä Heikki
36:433 - 3Haapamäki JussiSalkojärvi Matti
39:343 - 4Seppälä HeikkiSyrjälä Antti


Kokoonpano:
#31Heikkinen RistoMaalivahti
#10A-O JuhaPelaaja
#14Erola SamiPelaaja
#22Heiskanen JouniPelaaja
#11Holopainen TeemuPelaaja
#5Isosaari IiroPelaaja
#3Jaatinen JukkaPelaaja
#7Kauppinen ToniPelaaja
#12Laitinen AsseriPelaaja
#2Savola MattiPelaaja
#6Kangastie TommiPelaaja-valmentaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11