Feeniks uskomattomassa lennossa joulutauolle
09.12.2012
Feeniks-historian pisin voittoputki sai jatkoa tänään sunnuntaina, kun Ristiinan Pallo kaatui Mikkelissä selvin 2-7 -lukemin. Mutta koska vieraspeli on joukkueurheilussa paljon muutakin kuin vain peli, on syytä aloittaa tapahtumien ruotiminen kauempaa...
Lähtövaikeuksia
Logistiikka on Feeniks-leirin tunnettu vahvuus. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että Managerin ohjeistus matkan kyydeistä ei tavoittanut kaikkia ajoissa, ja osa kyytiläisistä noudettiin kahdesti - osaa ei ollenkaan. Kun kaikki vihdoin olivat autoissa, kaiken piti olla kunnossa. Toisin kävi, ja Rajakadun liikennevaloissa nähtiin pian kolmen hevosenpotkuisen miehen voimin liikkuva menopeli. Uusi auto saatiin väsyneen tilalle alle puolessa tunnissa, ja yhden tankkaus-wc-tauon jälkeen matka kohti Mikkeliä sai alkaa. Saapumisaika Rantakeitaan stadionille oli kohtuullinen, 16:34. Alkuverryttelyt ja -rituaalit jäivät silti vähän vähemmälle toisen autokunnan sankareilta (ml. maalivahti Risto Heikkinen, joka oli hitusen huolissaan lämpimän saannin suhteen), sillä peli alkoi tasan viideltä. Onneksi taktisesti valveutuneet herrasmiehet Manageri Kangastie ja Temppeli Holopainen olivat lukeneet vastustajan pelikirjan kannesta kanteen jo viikkoja takaperin, ja Manageri totesikin jälkikäteen kaiken menneen ottelussa juuri niin kuin pitikin.
Pöntöltä puskumaali puolessa minuutissa
Feeniks-miehistö oli lähtökohtiin nähden yllättävän hyvässä iskussa heti avausvaihdossa. Ongelmallista oli kuitenkin se, että myöhästelijöiden joukossa ollut Feeniksin kokenutta kaartia edustava Topo Kukko oli päättänyt teikkauksen alkaessa poistua kopin puolelle viimeistelemään valmistautumisensa. Palattuaan vessasta Topo pyysi erotuomarilta luvan kiertää vaihtopenkille kentän rajojen ulkopuolella oman maalin takaa (Rantakeitaalla pukuhuoneet ovat poikkeuksellisesti eri puolella kenttää kuin penkit). Ylipitkän vaihdon vetämään joutunut Jope puuskutti penkille, ja Topo heitti liivin ja kopin avaimen lattialle, siirtyi kentälle, huomasi pallon olevan Riston käsissä, otti omalla asteikollaan nopean pystyjuoksun, loikkasi ja puski Riston heiton kahdeksasta metristä yläkulmaan. Jos joskus on puhuttu maagisesta ensimmäisestä kosketuksesta, niin tämä kuulunee tuohon kastiin.
Puolustuksen kautta
Avausmaali sai poikiemme suupielet hymyyn, mutta tiukka ilme väännettiin takaisin ja peliä jatkettiin nöyrästi puolustaen. Käsikirjoitus oli hyvin samankaltainen kuin parissa aiemmassa pelissä: Feeniks antoi Ri-Pan pitää palloa ja keskittyi miesvartioon. Uhrautuvan puolustuksen viimeisenä lukkona toimi Riston upeat vastaantulot, jotka tyrehdyttivät kaikki vetosektoriin pelatut ristiinalaistilanteet. Pääasiassa vedot saatiin pakotettua pieniin kulmiin, mistä alusta asti huippuliekeissä ollutta Ristoa ei yllätetty. Vastaiskuja vyörytettiin aika ajoin, ja palkinnolle päästiin sitten jakson puolivälissä. Temppeli jakoi pallon Oskari Luomalle kovaan vauhtiin vasemmalle, ja puolustajan keskittyessä syöttölinjojen tukkimiseen Osku pääsi tykittämään kahdesti, joista toinen veto oli liikaa vastustajan maalivahti Niilo Laasoselle. Komea 2-0 -johto oli tervetullut yllätys.
Kopsuista kympeille
Johdosta huolimatta jakso oli puolustusvoittoinen. Tästä seurasi myös jonkin verran rikkeen kaltaisia pallonriistoja, joista tiukka tuomarilinja rankaisi kovalla kädellä. Viisi virhettä oli plakkarissa jo ennen 14 minuutin täyttymistä. Jakson lopussa Ri-Pa pääsikin kahdesti kympille, mutta Risto painosti toisen vedon ohi ja poimi ihanasti toisen läheltä yläkulmaa. Vajaa minuutti ennen taukoa kankea kakkoskenttä iski vielä kerran. Jussi Vesanen sai uusia sivurajansa kaksi kertaa, ja kolmas syöttö meni sääntöjen mukaisesti ja vieläpä omille. Noin kuudella kosketuksella pallo kiersi jokaisen kenttäpelaajan kautta omasta päästä vastustajan luukulle, jossa Jussi oli jo passaamassa Oskulle tyhjää nuottaa. Ja sinnehän se upposi. 0-3 -johdossa tauolle pääsy ylitti toden totta kaikkien odotukset.
Kakkosjakson kirous kumottu
Useissa peleissä kakkosjakson alussa on soinut välittömästi omissa. Tällä kertaa kävi toisin, kun Gökhan Ates sai keskiviivan tuntumassa lahjapallon Ri-Pa-puolustuksen haparoitua ja karkasi vauhdilla läpi. Viimeistely oli kaunis ja maltillinen sijoitus nurkkaan, ja taululla komeili (vaikkakin tulostaulu oli samalla seinustalla vaihtopenkin kanssa, joten sitä ei tietenkään penkiltä käsin voitu varmistaa) jo neljän maalin johto. Tämä maali taisi jo katkaista Ri-Pan nuorukaisten pyristelyt, vaikka näennäisesti ottelu jatkui vielä totisen tiukkana.
Oma maali -kirous kumottu
Kolmessa edellisessä (voitto)-ottelussa Feeniks oli tehnyt vastustajien 13 maalista neljä itse. Tänään omia maaleja ei nähty. Epäonnen soturina aiemmin pari kertaa ollut Asseri Laitinen oli jopa lähellä nuijia lopullisen ratkaisumaalin hyökkäyspäässä, mutta pallo ajautui tolpan kautta väärään suuntaan. Myös Jope Heiskanen oli useita kertoja lähellä maalintekoa, mutta tällä kertaa kärkkäri ei uponnut ylärimaa lähemmäs. Onneksi Temppelin ruuti oli jälleen kuivaa, ja Jussin tarjoilu ennen erän puoliväliä kelpasi hänelle ottelun paketoimiseen.
Kolmas kymppi kelpasi
Vapautunut tunnelma Feeniks-leirissä kärsi kuitenkin hitusen virhetilin täyttymisestä uudelleen. Jo ennen varttia viisi rikettä oli kasassa. Osku kuitenkin kevensi taas mielialoja iskemällä hattutempun täyteen Jussin toimiessa jälleen Gretzkyn roolissa. Minuutin kuluttua 0-6 -maalista sai Ri-Pa ottelun kolmannen kymppimetrisensä, ja tällä kertaa Juuso Kakkonen onnistui tolpan kautta puhkaisemaan Riston kuparisen. Välitön kuitti seurasi, kun Risto avasi pitkän Temppelille vastustajan boksiin, jossa Temppeli voitti pakin sekä veskarin pääpallossa, ja Osku sai naatiskella neljännen maalinsa aika vaivattomasti. Viime minuutilla Ri-Pan sähäkkä Jarmo Orava sai vetotilaa keskustasta, ja upotti pallon verkkoon aivan tolpan vierestä. Enempää tikkaria ei pojille tarjottu, ja ottelu päättyi hilpeisiin 2-7 -lukemiin.
Onnistumisten ilta
Ottelu oli Feeniksiltä huippuluokan taktinen näytös. Manageri sai komean sulan jo ennestään pulumaisen pörheään hattuunsa. Ottelun sankareita on vaikea nimetä, sillä koko joukkueen esitys oli kiitettävällä tasolla. Oskun maalitehtailu ja Riston huippuilta ansaitsevat silti erityismaininnat. Kommentteja illan sankareilta ei toimitukselle herunut, sen verran raskas matka oli mehuja miehistä syönyt: "Älä mua haastattele!" totesi Osku, eikä Ristostakaan saatu ulos muuta kuin muikea virne. Alakerrassa laatutyötä tehnyt Toni Kauppinen sentään sai sanottua, että "Nyt maistuisi kunnon annos spagettia." Niinpä oli aika kurvata neljän voiton putkessa paikalliseen ravintolaan maistelemaan pitsaa ja kebabia. Ansaitusti. Ihanaa, Feeniks!
Ri-Pa - Fs Feeniks 2-7 (0-3)Aika: 09.12.2012 Paikka: Rantakeidas, Mikkeli
Maalit:
Kokoonpano:
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|