Array ( ) Feeniks vaihtoi valmentajaa - Fs Feeniks

 

Feeniks vaihtoi valmentajaa

10.12.2013

Futsalseura Feeniks on ollut syksyn ajan lievän pelillisen kriisin kourissa. Kuuden ottelun jälkeen pistesaldo (5) on kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Oma vaikutuksensa pistemenetyksiin on ollut vahvan pelinaikaisen johtamisen, vaatimustason ylläpidon ja taktisen osaamisen puuttuminen vaihtopenkin takaa. Pitkäaikainen vastuuvalmentaja Manageri Kangastie on ollut siviilikiireidensä vuoksi poissa kaikista alkukauden otteluista kahta lukuun ottamatta.

Manageri teki pitkän harkinnan jälkeen oman johtopäätöksensä, ja ilmoitti pelaajille tiistai-iltapäivänä luopuvansa vastuuvalmentajan paikastaan. Koskettavassa jäähyväispuheessaan Manageri totesi muun muassa: "Kyllä se parempi on että peluutuksen ja valmennuksen hoitaa tällä kaudella sellaiset henkilöt jotka oikeasti on treeneissä ja peleissä paikalla." Puheensa lopuksi syväjohtamisen teesit rintaansa tatuoinut kulttihahmo lupasi ensi kaudella palata "Kummolaksi Kummolan paikalle." Tämä on helppo uskoa, ja lohduttaa suru-uutisen masentamia pelaajia.

Uutta Kummolaa lähdettiin metsästämään välittömästi. Sopimus saatiinkin aikaiseksi jo samana iltana, kun seurajohdon tarjous taivutti kovan kolmikon Feeniksin edustusjoukkueen ohjaksiin. Vastuuvalmentajaksi, jonka tehtäviin kuuluvat joukkueen taktiikan hienosäätö sekä ottelukohtaisen pelaajiston valinta ja peluutus, nimitettiin Jussi "Juuso Mattila" Vesanen. Jussin vaativuuden sekä taktisen osaamisen uskotaan saavan joukkue uuteen kiukkuun.

Verraten kokematon valmentaja sai tuekseen kaksi pelaaja-valmentajaa. Temppeli "Jani Sarajärvi" Holopainen toimii luontevana joukkueen taisteluilmeen kohottajana, ja pallovirtuoosi Tuomas "Radik Ahkmetkhanov" Kukko pelillisenä johtajana. Apuvalmentajien tärkeimmät tehtävät tulevat olemaan Jussi "Kiukku-Jussi" Vesasen rauhoittelu penkillä ja omien peliaikojensa maksimointi. Koko kolmikon sopimus kattaa loput vuonna 2013 pelattavat ottelut, eli näillä näkymin kolme sarjapeliä, yhden Futsal Cupin ja yhden piiricupin ottelun välillä 10.12.-21.12. Seurajohdolla on käytettävissään loppukauden kattava jatko-optio.










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11