Array ( ) Feeniksillä edustus VaajaCupissa - jälleen vain luu käteen - Fs Feeniks

 

Feeniksillä edustus VaajaCupissa - jälleen vain luu käteen

18.03.2014

Perinteinen Keski-Suomen Erotuomarikerhon järjestämä VaajaCup alkaa vähitellen muotoutua myös Feeniks-leirin perinteiseksi kauden viimeiseksi pelitapahtumaksi. Seura lähetti turnaukseen jälleen kaksi joukkuetta, toisen ykkös- ja toisen kakkosketjusta, lukija itse päättäköön kumman kummasta, Tiltti AKAT.:n ja Daddy&The Boys:n. Molemmissa joukkueissa oli lisäksi mukana muutama vanha tuttu.

Daddy&The Boysin turnausjuna kääntyi sivuraiteelle alkulohkon viimeisessä ottelussa Pietarin asemalla FC Zevs:in toimesta ja pelit jatkuivat sunnuntaina alakaaviossa. Pelien jatkuminen oli turnauskaaviosta huolimatta vaakalaudalla mestaruuden livettyä ulottumattomiin, kun D&B pelaa tunnetusti vain mestaruudesta ja pelaajien motivaatio oli hukassa. Lukuisien tekstiviestien ja tiedon, että myös alakaavion mestarille on luvassa pytty ja mitalit tavoitettua edellisiltana pettymyksen kyyneleitä huuhtomassa olleet pelaajat, saatiin jalkeille iskukykyinen joukkue maalivahtiosastoa lukuun ottamatta. Erinäisten järjestäjästä riippumattomien luovutusten kautta suoraan välieräpeliin johtaneen kaavion ottelussa kaatui perinteinen turnausosallistuja Lahnavetten Kuninkaat maalein 2-1. Finaalissa vastaan kömpi taas vieraita idästä, kun SmartTelecomin köriläät asettuivat maalilleen taistelemaan ottelun voittajalle luvassa olleesta pikkupytystä. D&B:n miehistön mielialaa kohenti entisestään, kun Daddy Heiskanen ehti paikalle "pikkufinaaliin" suoritettuaan esiaviolliset sunnuntaiaamutoimet. Looppi-Lupun taistelu ja D&B:n pallonhallinta ei kuitenkaan riittänyt, kun SmartTelecom hyödynti vahvaa erikoistilanneosaamistaan ja vei voiton ja pytyn 5-4-lukemin.

Tiltti AKAT.:n otteet olivat lauantain aamulohkossa laskelmoidun tarkat ja puolivälieräpaikka oli tosiasia. Puolivälieräottelu HuKia vastaan oli huippujännittävä loppuun saakka. Vielä 16 sekuntia ennen loppua HuKin johtaessa 2-1 ja Tiltti AKAT.:n reikäpaitamaalivahdin rikottua HuKin pelaajaa lähes ilmeisen maalintekomahdollisuuden vallitessa näytti lopun tulevan jälleen ennen aikojaan. Neuvottelun jälkeen erotuomaristo nosti korttipinkastaan kuitenkin kellertävän kortin ja reikäpaitaylivoima sai jatkua. HuKin vapaapotku eliminoitiin tehokkaasti ja muutaman rauhallisen syötön jälkeen joka pojan unelmamies Jussi Vesanen tasoitti ottelun takatolpalta, ilmeisesti Osku Luoman poikittaissyötöstä. Pelikelloon jäi tasan yksi sekunti, joten ottelun voittaja jouduttiin selvittämään rangaistuspotkupisteeltä potkaistavin potkuin. Tiltti AKAT.:n toisen vedon osuttua Petri Tammisen kokoiseen muuriin ja HuKin onnistuttua kaikissa yrityksissään jäi tilttiläisten kohtaloksi jälleen jäädä mitalipelien ulkopuolelle. Tappio ei kuitenkaan ollut yhtä katkera, kuin viime vuoden häviö Daddy&The Boys:sille vastaavassa vaiheessa.

Feeniksin kauden viimeinen tapahtuma tulee olemaan maaliskuun lopulla kevätkokouksen muodossa. Huhujen mukaan Manageri Kangastie ei ole fyysisesti läsnä, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan miten käy jo klassikoksi muodostuneen saunamonologin kanssa...










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11