Feeniksin kenraaliharjoitus tänään
25.10.2011
Viimeistelytreenipelissä Palokassa vastaan asettuu vahvasti uudistunut LPK. Lohareiden rosteri Vaajakosken harjoitusturnauksessa näytti nuorten koheltajien ja muutaman rutinoituneen konkarin epäonnistuneelta sekoitukselta. Jännityksellä voimme odottaa, mitä joukkueen valmentaja Valtsu Nieminen on saanut parissa viikossa aikaan.
Feeniks-leirissäkin kohistaan kokoonpanon vuoksi, sillä nyt on toteutumassa ex-kapteeni Risto Sippolan suurin painajainen: Manageri saattaa illalla komentaa kaukaloon kaksi Topoa samanaikaisesti. "Täydellisestä ykköskentästä puuttuu enää pari kopiota - ja yksi maalille!", totesivat konkari-Topo ja junnu-Topo kuin yhdestä suusta nimikohun ensihämmennyksestä toivuttuaan. Muitakin pelaajia on lähdössä mukaan talkoisiin, ja Feeniks-miehistö onkin tällä kertaa lupaavan laadukas ja runsaslukuinen.
Ottelu pelattaneen kolmena kahdenkymmenen minuutin juoksevana jaksona, joten jokaisella urholla on varmasti aikaa antaa näyttönsä syyskokouksessa yksimielisesti peluutuksen ylivaltiaaksi nimetylle Managerille. Joukkueen pelaajaluettelo voikin elää vielä reilusti ennen lauantain sarja-avausta - onhan tunkua edustusmiehistöön jo yli pöytäkirjassa sallitun 12 pelaajan.
|
[tulevat-tapahtumat]
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|