Array ( ) Harjoitusturnauksesta pronssia - Fs Feeniks

 

Harjoitusturnauksesta pronssia

12.10.2014

Feeniks avasi pelikautensa lauantaina harjoitusturnauksella Vaajakoskella. Äärimmäisen tiiviillä mutta laadukkaalla materiaalilla turnauksen pelannut Feeniks testasi otteluissa lähinnä pelaajien kestävyyttä kauden avaavia tuplapelejä ja tulevia Kolmosen turnauksia silmällä pitäen. Sitkeyttä löytyi, sillä Feeniks pelasi itsensä kuolemanlohkosta kuuden joukkueen turnauksen pronssille.


Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli järjestäjä LPK:n toinen joukkue Loharit. Suuret odotukset harjoituksissa itselleen jo hankkinut brassivahvistus Gustavo "Guts" Tedesco latasi avausmaalin taululle jo ensimmäisellä minuutilla. Sama mies onnistui toistamiseen hieman myöhemmin ja taukolukemat olivat Feeniksin hyväksi 2-0.

Toisen jakson Feeniks pelasi fiksusti, eivätkä Loharit päässeet peliin mukaan. Kustin täydentäessä hattutemppunsa ja Temppelin osuessa loppuun numeroiksi kirjattiin tyylikäs 4-0 voitto. Totuuden nimissä vastustajallakin oli paikkansa ja maalissa Timo "Once in great shape" Eirola sai useammankin kerran venyä parhaimmilleen nollapelin eteen.


Ensimmäisen pelin jälkeen Tinke Eirola ja vahvaa peruspelaamista sekä puolustamista esittänyt Mihaly "Mökki" Szerovay päästettiin ylimääräisinä lähtemään ja lopputurnauksen vahvuus oli timanttinen 1+4. Toisessa pelissä vastaan asettuneella JoSePalla penkillä riitti miehiä ja näin ottelusta lohkovoitosta saatiin vauhdikas taistelupeli. Pelin alussa JoSePan syöttökuviot ja kaukovedot onnistuivat hyvällä prosentilla. Näin ollen Feeniks lähti tauolle takaa-ajoasemista 2-4.

Vielä toisen jakson alkuun joutselaiset saivat pari onnekasta maalia, ennen kuin maalissa Jaakko salpasi lukon antaen Feeniksille mahdollisuuden ihmenousuun. Kenttäpelaajista Oskari "osuma" Luoma oli juonessa mukana ja latoi pallon maalin yhteensä 3 kertaa ensimmäisen jakson yhden lisäksi. Yhtä jäi kuitenkin uupumaan lohkovoittoon riittävästä tasapelistä ja JoSePa eteni finaaliin värikkäiden vaiheiden jälkeen 5-6.


Pronssiotteluun vastaan saatiin Muuramen Yritys. Salimajavien lempivastustaja pelasi sen verran staattista peliä, että jumissa olleet feeniksjalat saatiin lämmiteltyä rauhassa maaliverkkojen venyttelyn ohessa. Ensimmäisellä jaksolla maalinteko hoidettiin vuorotellen ja myös läpi turnauksen maalipaikoille hyvin päässyt Antti "Debytantti" Kähärä löysi oikeat säädöt viimeistelyyn tehden kaksi komeaa osumaa.

Toisella jaksolla MuurY pääsi turhan usein paikoille, jotka he myös käyttivät. Kuusi maalia vastustajalle olisi monessa pelissä liikaa, mutta ei silloin kuin Kusti "give it to me" Tedesco on kuumana. Kuusi maalia oli miehen saldo ja kun muutkin osuivat yhtä monta kertaa kuin vastustaja, kirjattiin pronssimitalit Feeniksille selvin 12-6 lukemin.









Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11