Array ( ) Heikkinen, Tikkanen ja Berhane arvostettiin korkeimmalle - Fs Feeniks

 

Heikkinen, Tikkanen ja Berhane arvostettiin korkeimmalle

21.03.2016

Feeniks-perhe juhli perinteisessä kaudenpäätösseremoniassaan tänä vuonna poikkeuksellisen suurella volyymilla. Tavanomaisen kauden päätöksen lisäksi almanakka oli nimittäin paljastanut varttuneimpien Feeniks-lintujen potkineen palloa yhdessä jo yli kymmenen vuoden ajan piirin futsal-sarjoissa. Pääosa nykyjoukkueesta, useita Pelimiesten aikaisia alumneja sekä yksi KaDy-takkinen kuokkavieras nauttivat keväisen illan tunnelmasta puheiden, kuva- ja videomuisteloiden sekä - tietysti - yhteisen kylpemisen merkeissä.

Iloinen ja välitön tunnelma tiivistyi kellon lähestyessä kymmentä: oli nimittäin aika julkistaa kauden parhaiden pelaajien palkintojen saajat. Tuttuun tapaan Vuoden Majava -palkinnosta ei käyty massiivista taistelua, vaan reservijoukkueesta pullahti taas kerran yksi ylitsevuotavan äänivyöryn ominut urho, Teemu "TikiTalk" Tikkanen. Muutama ääni karkasi Ilmarille, Tuomakselle ja Matiakselle. Pyyteetön ja eleetön Teemu tiivisti kiitospuheessaan omat vahvuutensa, vaatimattomuuden ja sitoutuneisuuden: ”Mä oon ainoa, joka on ollut mukana kaikissa peleissä. Ja vaikka pytty lähti halvalla, niin aion nauttia täysillä kuten kahdesta kuluneesta vuodesta seurassa.”

Vuoden tulokas -äänestyksessä ei ollut tänä vuonna kuin kourallinen ehdokkaita, mutta silti titteli ratkesi jopa odotettua selvemmin. Muut junnut jäivät nuolemaan näppejään, kun Hagos "Veli" Berhane pääsi maistelemaan jalometallia. Lähimmiksi uhkaajiksi nousivat Matias "Tohtori" Torkki sekä salamanousun parrasvaloihin tehnyt Juhani "Jussi" Ojanen, jotka eivät kuitenkaan olisi edes yhdessä päihittäneet Hagosin äänimäärää. Pilailutuulella ollut Hagos jakoi krediittiä lähinnä itselleen, mutta muisti myös lohduttaa itseään huonompia - jokaista, joka ”luuli että saa tuloksii ilman duunii”.

Illan himoituin pysti, edustusjoukkueen arvokkain pelaaja, ei irronnut halvalla. Temppeli Holopainen, Joonas Heino ja Toni Kauppinen sijoittuivat pistesijoille. Kahden kärjessä kisa ratkesi vuoden tauon jälkeen vasta jatkokierroksella, jossa ikivanha kassinvartija Risto "Hepo" Heikkinen näytti viime vuoden voittaja Osku "Kola" Luomalle, että Feeniksin MVP-pytyn puolustaminen on vähintään yhtä vaikeaa kuin jalkapallon Mestareiden liigan tittelin uusiminen. Silminnähden palkinnostaan liikuttunut Risto kiitteli joukkueen olevan hänelle erityisen tärkeä ja murjaisi yleisön riemuksi futsal-uransa olevan "vain pitkäksi venynyt vitsi, joka muuttuu vuosi vuodelta hauskemmaksi". Kymmenen vuotta ehti vierähtää Riston edellisestä MVP-maljasta, mutta kaikki nämä vuodet miestä on seurannut muuttumaton poikamainen charmi.

Onnea kaikille palkituille!

Kausi

Vuoden pelaaja

Luottopelaaja

Vuoden majava

Vuoden tulokas

2005-06 Risto Heikkinen (ei jaettu) (ei jaettu) (ei jaettu)
2006-07 Teemu Holopainen (ei jaettu) (ei jaettu) (ei jaettu)
2007-08 (ei jaettu) (ei jaettu) (ei jaettu) (ei jaettu)
2008-09 Tuomas Kukko (ei jaettu) (ei jaettu) (ei jaettu)
2009-10 Tommi Kangastie (ei jaettu) (ei jaettu) (ei jaettu)
2010-11 Matti Haataja Jouni Heiskanen (ei jaettu) (ei jaettu)
2011-12 Juha Pakarinen (ei jaettu) Paavo Komppa (ei jaettu)
2012-13 Toni Kauppinen (ei jaettu) Timo Eirola Oskari Luoma
2013-14 Teemu Holopainen (ei jaettu) Timo Kuosmanen Joonas Heino
2014-15 Oskari Luoma (ei jaettu) Jaakko Immonen Gustavo Tedesco
2015-16 Risto Heikkinen (ei jaettu) Teemu Tikkanen Hagos Berhane












Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11