Array ( ) Joutsenlaulu koville nuorille hemmoille - Fs Feeniks

 

Joutsenlaulu koville nuorille hemmoille

24.02.2017

Edustuksen kausi päättyy lauantaina paikallispelillä KaDyn reservejä vastaan. Huhtasuolle mönkii varmasti kaksi pettynyttä joukkuetta: Feeniks menetti otteen sarjavoitosta viime kierroksen tappiolla, ja Dynamon junioripitoinen joukkue on ollut odotetusti sarjan ylivoimainen heittopussi. Panokset ottelussa ovat väljähtyneet: Dynamo havittelee avausvoittoaan, ja Feeniks kamppailee merkityksettömistä sijoista 2-3.

Marras-joulukuun taitteesta lähtien ehdottomien avainpelaajien loukkaantumisista kärsinyt ja loppua kohti hiipunut Feeniks voisi siis helposti heittää homman lekkeriksi. Näin ei tule kuitenkaan tapahtumaan. Ainakin nopea gallup Feeniksin miesten nuoriso-osastolle (1993-94 syntyneille) lupaa hyvää lauantaille.

Hagos "Kapteeni" Berhane ennakoi ottelua tuttuun tyyliinsä repien samalla jalkaansa sairastuvan oven välistä. Tarinaa tulee niin tiukasti, että toimituksen on leikattava uhon terävimmät särmät. "Olemme ensimmäistä kertaa tällä kaudella tilanteessa, jossa vastustajan annihiloiminen ei välttämättä riitä tavoitteemme saavuttamiseen. -- Se ei tarkoita, etteikö lauantaina olisi tarjolla gladiaattorihenkisiä sirkushuveja. -- Sanottehan, jos aiotte tuoda lapsia paikalle. Tämä tulee olemaan brutaalia", Hagos linjaa.

Ville "Vivaldi" Vaahtoluoto on löytänyt taiteilun ohella tehot. Nuori mies on ollut viime peleissä hirmuvireessä, ja positiivinen rytmi kantaa kauden loppuun asti: "Lähdetään koko jengi hyvällä asenteella ja kovat piipussa, niin päästään hyvällä mielellä tauolle. On ollut joka tapauksessa erittäin hieno kausi, josta Feeniks-organisaatio voi olla ylpeä. Todella mukava ollut pelata näin positiivisessa yhteisössä."

Lasse "Johtaja" Nikulainen kohtaa ex-seuransa nuoria - jopa itseään nuorempia - miehiä. Nälkää on jäljellä kohtuuttomasti: "Kausi ei ole ollut kovin pitkä ja nyt se jo loppuu. Vastassa loppukaudesta skarpannut junnudynamo, joten hyvällä jalalla täytyy mennä kausi loppuun asti. Ottelun jälkeen pääsemme toivottavasti heijastelemaan kautta esim. johonkin lämpöiseen huoneeseen, jonka nurkassa kivikasa sihisee, kun sen päälle kaataa vettä", Lasse vihjailee saunamajurille. "Henkilökohtaisesti odotan pelitä jättipottia. Vastassa on todella paljon tuttuja, joiden päänmenoksi minulla on juonikkaita temppuja taskuttomien shortsien takataskussa. Hattutempulla ohittaisin kyseenalaista mainetta joukkueen sisällä kantavan Paavo Kompan totaalitilastoissa, joten panosta todellakin riittää päätyyn asti!"

Juho "Vahva" Vehmas dominoi kenttää keskiviikon kenraaliharjoituksessa ja on luottavainen lauantaita ajatellen: "Nyt on aika päättää hieno kausi voittoon. Ei voida lähteä yhtään löysäilemään, KaDy on yllätysvalmis ja niin ikään halukas päättämään kautensa voitokkaasti. Täytyy myös muistaa, että voitolla Dynamosta taistelemme yhä myös koko sarjan voitosta, vaikkei se enää omissa käsissä olekaan. Ajatuksena takaraivoissa sen tulisi kuitenkin siivittää tulilintuparvi liitoon lauantain derbyssä."

Joona "Kuopus" Nieminen on ollut sen verran vahva tallaaja debyyttikaudellaan, että pitää hallussaan koko sarjan pistepörssin kolmatta sijaa. Tehoja on luvassa myös lauantaina, mutta miestä selvästi kalvaa pettymys sarjavoiton livettyä lapasesta. Sisuuntunut mies puree alahuultaan, kiristää kengännauhojaan, eikä suostu lepertelemään ottelusta etukäteen. Antakoot maagisten jalkojen puhua.

Tervetuloa Huhtasuolle lauantain prime time -otteluun kello 18:30, jossa nähdään nämä nuoret miehet yhdessä todennäköisesti viimeistä kertaa tänä keväänä... Ellei sarjakärjessä tapahdu jotain täysin odottamatonta ja portit jatkopeleihin aukea.









Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11