Array ( ) Jussi Vesanen loukkaantui - Fs Feeniks

 

Jussi Vesanen loukkaantui

28.11.2013

Feeniksin kakkosdivarijoukkueen aina vaarallisen vapaa viikonlopun jäljiltä kantautui ikäviä uutisia, kun joukkueen avainpelaajiin kuuluvalla Jussi "Vakio" Vesasella diagnosoitiin paha alaraajavamma.

Jussi Vesanen, mitä oikein tapahtui?
-Tyypillinen ensiliukkaiden aiheuttama onnettomuus. Sunnuntaisen auringonnousun ensikajastuksissa oma maailmani musteni, kun teloin nilkkani jäisellä jalkakäytävällä. Lähes perinteinen liukastuminen oli siis kyseessä.

Mikä on toipumisennusteesi?
-Joukkueen lääkärithän eivät tarkkaa toipumisennustetta osanneet vielä kertoa, mutta sen verta ikävältä jalka näyttää ja tuntuu tällä hetkellä, että tämän vuoden puolella on turha haaveilla pelikentille. Joku voisi olla sitä mieltä, että koko kausi on osaltani paketissa, mutta itse olen toipumiseni suhteen kuitenkin optimistisempi, sillä joukkueen fysiikkavalmentaja Paavo Komppa on saanut ennenkin ihmeitä aikaan.

Miten aiot pitää huolta itsestäsi henkisesti raskaan loukkaantumisen ajan?
-Nilkan kuntoutus alkaa heti kuin mahdollista Paavo Kompan asiantuntevien kuntoutusohjelmien muodossa. Kotioloissa tyydyn itse laadittuun ohjelmaan, joka sisältää paljon henkilökohtaisesti tärkeitä kuntoutusmetodeja. Tiedostan sen faktan, että pelihalut tulevat varmasti olemaan suuret tulevien viikkojen ja kuukausien aikana, mutta yritän korvata koetun menetyksen keskittymällä elämän muihin lähes yhtä tärkeisiin asioihin, niitä kuitenkaan sen enempää tässä avaamatta.

Löytyykö Feeniksistä pelaajaa, joka voi ottaa paikkasi hyvin toimineessa kakkoskentässä?
-Toki löytyy. Moniakin hyviä vaihtoehtoja tähän rooliin on, mutta en halua tässä yhteydessä spekuloida nimillä. Sen kuitenkin sanon, että varmasti jokaisella kaverilla tässä joukkueessa on edellytykset ottaa paikkani kakkoskentän laidalla, sillä kentällisen muut pelaajat tekevät omalla laadukkaalla tekemisellään kakkoskentässä pelaamisesta erittäin helppoa. Ja uskon, että pieni vaihtelu voi jopa entisestään monipuolistaa kakkoskentän pelaamista ja näin ollen saada kentällisen jokaisesta pelaajasta vieläkin enemmän irti.

Oletko valmis toimitsijahommiin tai jopa valmennuskonsultin tehtäviin tulevien kotipelien aikana?
-Totta kai näihin hommiin olen valmis, kunhan saan jalkani edes jonkinlaiseen kävelykuntoon ensin. Valmennuskonsultin tehtävät eivät välttämättä ole kuitenkaan minulle se sopivin haaste, vaikka minulla valtavasti ideoita olisikin joukkueen pelin kehittämisen suhteen. Elän nimittäin niin voimakkaasti tunteella tätä peliä, että minulla tuskin olisi mitään järkevää annettavaa joukkueelle sillä saralla. Toimitsijapöydän takana ja katsomossa sen sijaan voin antaa tunteilleni vallan ja siellä voin vapaasti iloita joukkueen menestyksestä.

Miten luulet, että lauantain ottelussa JoSePaa vastaan käy ja kuka/mikä ratkaisee pelin?
-Nämä pelit ovat niitä, jotka täytyy voittaa, jos sarjassa haluaa pärjätä. JoSePa on erittäin taitava ja hyvin organisoitu joukkue, mutta kotipelit pitää jatkossa voittaa oli vastassa kuka tahansa. Ja uskonkin, että me tämän ottelun voitamme, jos vain pelaamme omalla tasollamme. Ottelun loppulukemat riippuvat paljolti siitä, kuinka hyvin kakkoskenttä saa uudessa koostumuksessaan pelinsä kulkemaan. Jos kakkoskentän peli ei ole heti uomissaan, niin luotan siihen, että ykköskenttä pystyy kantamaan meidät voittoon asti. Uskon kuitenkin vahvasti, että myös kakkoskentän peli tulee ottelussa toimimaan ja näin ollen numerot tulostaululla pelin päätyttyä voivat olla joutsalaisnäkökulmasta hyvinkin murheelliset. 11-4 Feeniksille on minun veikkaukseni.

Entä mitä veikkaat yleisömääräksi lauantai-illan huumassa?
-Toivon, että jyväskyläläisyleisö löytää tiensä meidän kannalta tärkeään otteluun ja auttaa sankoin joukoin Feeniksiä aloittamaan loppukauden kestävän voittoputken. Nyt joukkueella on kuitenkin pitkästä aikaa tarjota kaksi täyttä kentällistä vain ja ainoastaan komeita ja urheilullisia miehiä, joten varsinkin kaikille naisille suosittelen paikalle saapumista. Tähän toiveeseeni vahvasti uskoen veikkaan ottelun yleisömääräksi 79 katsojaa, joista 54 edustaa kauniimpaa sukupuolta.









Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11