Kakkosen kausiennakko, osa I
20.10.2012
Feeniksin melko puolueellinen toimituskunta on päättänyt vetää etukäteen yhteen tulevan kauden alueellisen Kakkosdivarin. Jokaisesta joukkueesta on tarjolla tiivis, mutta ah, niin syvälle luotaava analyysi. Lisäksi tarjolla on arviot joukkueiden sarjasijoituksista sekä kunkin joukkueen todennäköisyys mestaruuteen. Liekö joukkueilla enää oikeastaan syytä edes reissata pitkin maakuntia, kun kausi on käytännössä paketoitu?
Ristiinan Pallo (RiPa, Ri-Pa, Young Boys)
Kotipaikka: Ristiina
Perustettu: 1999
Tärkeimmät lajit: jalkapallo, futsal
RiPan joukkue osoitti iskukykynsä jo viime kaudella sijoittuen Kakkosessa lohkokakkoseksi heti suvereenisti koko kautta hallinneen Liikunnan Riemun perässä. Feeniksiä vastaan RiPan nuorukaiset pelasivat vahvat ottelut vieden kaikki 6 pistettä. Joukkue koostuu Suur-Mikkelin seudulla jalkapalloilevista nuorukaisista, joista suurin osa pelaa kesäisin Kaakkois-Suomen Kolmosessa. Young Boysin ehdoton vahvuus on sen pelaajien loistavat nopeus- ja ketteryysominaisuudet, joita joukkue hyödyntää etenkin suoraviivaisessa vastahyökkäyspelaamisessaan. Puolustuspään tukkeena on pieni, mutta hyvin peliä lukeva ja reagoiva maalivahti, jota alapään kuuraajat tukevat uhrautuvasti. Joukkueella ei ole varsinaisia heikkouksia, ja varsinkin Ristiinasta pisteiden haku voi olla vaikeaa jokaiselle joukkueelle. Kotipeleissään sähäkkäjalkaisia kavereita auttavat sarjan tarkin tuomarilinja sekä häikäisevän mahtipontinen videotykkishow.
Arvio: sijat 1.-3.
Todennäköisyys sarjavoittoon: 32 %
Soccer Club Riverball (SC Riverball, Riverball)
Kotipaikka: Joensuu
Perustettu: 2006
Tärkeimmät lajit: jalkapallo, futsal
Riverball on sarjan uusi tulokas, mutta välittömästi yksi kovimmista ennakkosuosikeista. Joukkueen pelaajat ovat pääosin rutinoituneita Kolmosen jalkapalloilijoita, mutta ovat myös vaivihkaa harjaannuttaneet futsaltaitojaan. Tästä osoituksena Itä-Suomen piirinmestaruus viime kaudelta. Peli tullee perustumaan kovaan fysiikkaan sekä henkilökohtaiseen taitoon. Joukkueessa pelaa sarjan kuuluisin pallotaituri Lassi Hurskainen. Toivottavasti joukkue kantaa mukana videokameraa ja paria ylimääräistä muistikorttia sekä vara-akkua mukana vieraskiertueillakin, jotta saavat leikeltyä lisää laadukasta Youtube-matskua ennakoiden sekä maalikoosteiden muodossa. Youtube-tavaraa voi olla luvassa paljonkin - sen verran kova nippu Riverballilla on heittää jokeen joka matsissa. Ainoa Riverballin suosikkiasemaa horjuttava tekijä on se, ettei joukkue ole tottunut pelaamaan taktisesti valveutuneita joukkueita vastaan, ei ainakaan täysiä pelejä tehokkaalla peliajalla.
Arvio: sijat 1.-3.
Todennäköisyys sarjavoittoon: 19 %
Futsalseura Feeniks (Fs Feeniks, Feeniks)
Kotipaikka: Jyväskylä
Perustettu: 2010
Tärkeimmät lajit: futsal
Feeniks jäi viime kauden sarjassa useita kertoja pyrstösulan mitalla voitosta. Vain sarjakärki Riemu onnistui antamaan kunnon sulkasadot molemmissa keskinäisissä peleissä. Kotiluolassaan Huhtaharjulla Feeniks pelasi kolme ottelua napsien niistä lähes täyden potin eli 7 pistettä. Muualla pelatuista yhdeksästä pelistä Feeniks keräsi yhden pisteen. Joukkue on vahvistunut viime kaudesta merkittävästi, kun pelaajia on hankittu Turkista ja Tsekin tasavallasta asti. Joukkueella lienee käytettävissään sarjan laajin materiaali, ja tänä vuonna kahteen pelaavaan kenttään mahtuminen ei ole kenellekään varmaa. Feeniks on sarjan ainoa pelkästään futsaliin keskittyvä joukkue, ja tämän on syytä näkyä kypsänä lajitaktisena suorittamisena ensimmäisestä ottelusta alkaen. Kotiluolan taika kantaa tänä vuonna pidemmälle, sillä alustavan ohjelman mukaan puolet 14 pelistä pelataan Huhtaharjun fanaattisen kotiyleisön edessä. Parin idästä napsitun irtopisteen turvin Feeniks taistelee tänä vuonna paikasta sarjan terävimmässä kärjessä.
Arvio: sijat 2.-4.
Todennäköisyys sarjavoittoon: 16 %
Lohikosken Pallokerho (LPK, Loharit)
Kotipaikka: Jyväskylä
Perustettu: 1982
Tärkeimmät lajit: futsal, jalkapallo
LPK elää jatkuvassa muutoksen tilassa. Joukkue uusiutuu joka kaudelle voimakkaasti, kun osa ikiaikaisista sarjajyristä ei enää halua vääntää nilkkojaan, pukeutua ankean harmaaseen tai muuten vaan kontata parketilla. Joukkueen onneksi seurajohto yleensä löytää laadukkaita nuorukaisia telakalle raahattuja veteraaneja korvaamaan. Joukkue tulee jälleen kerran olemaan alkukaudesta outo cocktail kokeneita pelimiehiä ja kiukkuisia poikasia, jotka parantavat juoksuaan sarjan loppua kohden. LPK on Feeniksin tärkein yksittäinen vastustaja, ja voi olla, että sarja-avaukseksi kaavailtu paikallismittelö muodostuu lopulta yllättävän ratkaisevaksi sarjan loppusijoituksia laskettaessa. Kuten Feeniks-leirissä muistetaan, tämä sitkeä joukkue ei ole tuomittu häviämään peliä, vaikka taululla komeilisivat lukemat 1-6 kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua.
Arvio: joulutauolla sijat 6.-8., lopputaulukossa sijat 3.-5.
Todennäköisyys sarjavoittoon: 15 %
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|