Kansa huusi JoSePalle pisteen
23.01.2014
Feeniks otti kauden kolmannen 4-4-tasapelin kutkuttavan jännärin päätteeksi. Hetken jo näytti siltä, että Joutsan satapäinen huutosakki olisi saatu hiljennettyä, mutta niin vain JoSePa punnersi itsensä kalkkiviivoilla Feeniksin rinnalle.
Feeniks lähti otteluun melko iskukykyisellä ryhmällä, vaikka muiden muassa edellisen matsin kaksi parasta kenttäpelaajaa (Oskari Luoma ja Mikko Tarvainen) olivat poissa rivistä. Valmentajan kiertävälle pallille istahtanut Asseri "Asa" Laitinen valitsi Timo Eirolan maalille, itsensä Oskun tilalle kakkoskentän piikkipaikalle ja palautti Toni "Deko" Kauppisen paikkaamaan kellarikerroksen kuningas Mikkoa. Kentän laidoilla viilettivät Gökhan Ates ja Jouni Heiskanen. Toisessa kentässä oli myös muutoksia, sillä Temppeli Holopainen palasi omalle paikalleen oikeaan laitaan, ja Mihaly "Misi" Szerovay oli nostettu avaukseen targetiksi Jones Heinon ja Topo Kukon täydentäessä kentän. Maestro Jussi Vesanen aloitti puolikuntoisena penkillä seuranaan varakassari Risto Heikkinen ja kikkakuningas Henri Jäntti.
Ottelun avausjakson ajan kotiyleisö pidettiin hiljaisena, kun JoSePan mekaaninen pelinrakentelu ei tuottanut juuri lainkaan maalitilanteita. Tästä suuri kiitos kuuluu tiukkaotteiselle valmentaja Laitiselle, jonka valtakaudella puolustusvirheet ovat ehdottomasti kiellettyjä pahimman rangaistuksen uhalla. Feeniks ei myöskään juhlinut maalipaikoilla, joskin muutamista kulma- ja sivurajapotkuista saatiin kohtalaisia hässäköitä kotijoukkueen maalille. Ottelu eteni myös varsin siistinä, eikä taukoon mennessä nähty kuin yksi rikkeen arvoinen kopsautus.
Alkoi jo vaikuttaa siltä, ettei toimitsijapöydän kavereille tule jaksolla muuta tekemistä kuin kikkailla salin reistailevan kellotaulun kanssa, mutta pari minuuttia ennen taukoa Feeniks iski tuplana kuin Managerin naulapyssy. Ensin Gökhan yllätti Asserin poikittaispetauksesta maalivahti Niko Rantasen kaukovedollaan, joka otti pienen, mutta ratkaisevan kimmokkeen puolustajasta. Seuraavassa vaihdossa Topo riisti pallon kesken JoSePan uneliaan syöttelyn, ja Temppeli nousi vastaiskuun viimeistellen tarkasti takatolpan juureen. Molemmissa Feeniks-maaleissa oli rakennettu oivallinen maski Rantaselle, joka oli tilanteissa voimaton.
Tauko koitti täten yllättävässä vierasjohdossa. Myös kakkosjakson alussa elämä hymyili Feeniksille. Jo ensimmäisessä vaihdossa Feeniks sai ehkä hitusen kevyin perustein tuomitun vapaapotkun, jonka Jones upotti sisään maltillisella maavedollaan ohi oudosti sijoittuneen joutsalaispuolustuksen. Tämän jälkeen yleisö heräsi kannustamaan omiaan, ja JoSePa alkoi konkari Mikko Paappasen kautta pelatun hitaan näpertelyn sijasta haastaa useammin vauhdikkaasti ja laukoa kauempaa, mikä tuotti selvästi enemmän painetta Feeniks-päädyssä ja -penkillä.
Parin minuutin lievän kotipainostuksen päätti kuitenkin Feeniksin pohjapelaajien kaikkien aikojen maalikuningas Deko, joka riisti kärkikarvaajana pallon ja rankaisi lähes nollakulmasta ulkosyrjällään 0-4-johtolukemat. Tässä vaiheessa sali hiljeni viimeistä kertaa illan aikana. Orastavan paineen alla Asseri oli lievän loukkaantumisen myötä pakotettu muutokseen, ja väistyi itse huilivuorolle rauhallisen Jussi Vesasen sijasta.
Joutsasta löytyi äänijänteiden ja mopoautojen tööttien lisäksi jopa rumpuja, ja fanaattinen katsomo vaati kavennusta. Olli Malin aloittikin oman pikku maalikimaransa ensin nopeasta vastahyökkäyksestä kahden kimmokkeen erikoisellaan ylätötteröön, sitten läheltä "voi luoja paratkoon"-tyyppisestä maalinedushässäkästä ja kolmantena kuutosen pisteeltä. Kuutonen puhallettiin Jope "Joutsan teurastaja" Heiskasen railakkaan puolustusliu'un jälkeen, ja olikin ihme, että mies selvisi tilanteesta ilman lappua. Jo tätä ennen Feeniks oli joutunut rikkomaan kaaren tuntumassa, joten Asserin rauhoittava aikalisäpuhe oli taatusti tarpeen.
Maalin johto säilyikin lähes kymmenen minuutin ajan, mutta lopulta pari minuuttia ennen loppua Paappanen pelasi nopean sivurajan Malinille, joka sijoitti illan neljännellään päätösnumerot 4-4. Lopussa molemmilla joukkueilla oli vielä paikat voittomaaliin, mutta uhrautuvat puolustajat, vikkelät maalivahdit ja turvalliset tolpat pitivät numerot tasoissa, joka tälläkään kertaa tuskin tyydyttää kumpaakaan joukkuetta. Taktisesti melko tyylikäs tasapeli sen sijaan saattoi tuottaa Asserille jatkoaikaa valmentan roolissa.
JoSePa - Fs Feeniks 4-4 (0-2)Aika: 23.01.2014 18:30 Paikka: Joutsa liikuntahalli
Maalit:
Kokoonpano:
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|