Kauden 2011-12 tilastokatsaus
26.03.2012
Futsalseura Feeniksin toinen kilpailukausi on päättynyt jo jokunen viikko sitten, ja viimeisetkin pölyhiukkaset ovat alkamassa laskeutua Feeniksin urheilutoimen yksikön kilpailukonttorin palvelutiskille. Ennen kuin kausi vaipuu unholaan (ja aika ehtii kullata muistot) on syytä paneutua Feeniks-kauden tilastoihin.
Huomionarvoista kaudessa oli jälleen se, ettei vastaavaa vertailuvuotta ole tarjolla menneisyydestä: olihan kausi seuralle ensimmäinen muhkeana kahden joukkueen organisaationa. Lisäksi seuralla ei ole koskaan ennen ollut joukkuetta kummassakaan tämän kauden sarjoista (Itä- ja Keski-Suomen Kakkonen ja Keski-Suomen Kolmonen). Tilastonurkkauksessaan hiljaa hihittelevä toimitus onkin päättänyt spekuloida kausittaisia numeroita edelleen Feeniksin edeltäjät mukaan lukien (Ks. viime kauden tilastokatsaukset: katsaus I ja katsaus II).
JOUKKUETILASTOT
Seuran seitsemäs kilpailukausi toi (mutta käytännössä vain ottelumäärästä ja Kakkosen tehokkaasta peliajasta) johtuen muutaman seuraennätyksen edustusjoukkueelle:
-eniten otteluita yhden kauden aikana (12) (edellinen ennätys, 9, oli kaudelta 2008-09)
-eniten tappioita yhden kauden aikana (8) (edellinen ennätys, 7, oli kaudelta 2010-11)
-eniten päästettyjä maaleja yhden kauden aikana (90) (edellinen ennätys, 73, oli kaudelta 2010-11)
-eniten tehtyjä maaleja yhden kauden aikana (54) (edellinen ennätys, 40, oli kaudelta 2007-08)
Lisäksi Salimajavien saldo, 14 ottelua (5-0-9) maalierolla 48-61 on luonnollisesti kaikin puolin uusi reservijoukkueen seuraennätys. Pistemäärä Majavien 14 pelistä (15 pistettä) ei aivan yllä Pelimiesten kulta-aikojen ennätykseen (18 pistettä 8 ottelusta kaudella 2005-2006).
Ottelukohtaiset maalimäärien keskiarvot (edustus: 4.5-7.5 ja Majavat: 3.4-4.4) tai voittojen, tasapelien ja tappioiden suhteelliset osuudet eivät hiponeet historian ääripäitä, joten siinä mielessä kausi oli tuloksellisesti välimallin puurtamista.
Urheilussa aina yhtä kiinnostavia pyöreitä lukuja rikottiin tällä kaudella jälleen roimasti:
Seura saavutti 70. ottelunsa, 20. voittonsa, 30. tappionsa, 200. tehdyn ja 300. päästetyn maalinsa sekä 80. pisteensä. Lisäksi huolestuttavan moni Feeniks-peluri pyöräytti käyntiin elämänsä neljännen vuosikymmenen. Onneksi meillä on myös nuoria ja lupaavia urheilijoita, kuten Asseri.
PELAAJATILASTOT
Koska otteluita oli paljon ja peliaikaa runsaasti, on selvää, että myös henkilökohtaisia seuraennätyksiä syntyi. Näitä olivat mm. seuraavat huikeat uroteot:
-eniten syöttöjä yhden kauden aikana (13, Topo) (edellinen ennätys, 8, oli Temppelin nimissä edelliseltä kaudelta)
-eniten pisteitä yhden kauden aikana (18, Topo) (edellinen ennätys, 16, oli Temppelin ja Topon nimissä kaudelta 2007-08)
-eniten päästettyjä maaleja yhden kauden aikana (48, Risto) (edellinen ennätys "parani" 15 maalilla, kiitos Liikunnan Riemun tarjoaman riemukkaan maalikarkelon..)
Tuiki tärkeitä tasalukuja paukkui rikki tusinoittain joka pelissä, joten niiden raportointi ei olisi ehkä kovin mielekästä. Mainittakoon kuitenkin, että Feeniks-konkarit Jukka, Juha, Topo ja Temppeli rikkoivat maagisen 50 ottelun rajan, kun Managerilla kasassa on myös kunnioitettavat 49 sarjaottelua joukkueessa.
Ensi kaudella odotetaan uusia joukkue-ennätyksiä kategorioihin voitot, pisteet ja tehdyt maalit sekä pelaajaennätyksiä pisteisiin, maaleihin, syöttöihin ja nollapeleihin.
From the ashes - to the records book.
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|