Kauden päätösviikonloppuun kyttäysasemista
05.03.2015
Futsalin Itä- ja Keski-Suomen yhdistetty Kakkonen saadaan pakettiin tulevana viikonloppuna. Feeniksin kausi 2014-15 on ollut onnistunut, sillä ennen kahta viimeistä sarjakierrosta mahdollisuudet sarjavoittoon ovat vielä elossa. Sarja päättyy samoja vihulaisia vastaan, mitä alkoikin. Lauantaina vastassa on sarjajumbo PoPS-78 Lehtisaaren alkuillassa ja sunnuntaina Riverball/2 Vaajakosken aamupäivässä.
Piikkipaikalta nousukarsintapaikkaa lähtee jahtaamaan yli kuukauden tauon peleistä viettänyt JoSePa. Joutsalaiset pelaavat molemmat jäljellä olevat pelinsä lauantaina jo ennen Feeniksin Popsiaisia. Ensin JoSePaa isännöi kolmas vielä kärkitaistossa mukana oleva joukkue - JKV. Pari tuntia myöhemmin JoSePan haastaa sarjanelonen Riemu/2. Yksikin voitto riittää joutsalaisten juhliin.
Feeniks jää toivomaan JoSePan ja JKV:n välille tasapeliä, sillä vaikka Palloliiton ylläpitämä sarjataulukko näyttää Feeniksin pitävän hallussaan sarjan kakkospaikkaa maalieron turvin Kylteriveljiin nähden, joukkueiden päätyessä tasapisteisiin voimaan astuvat ilmeisesti omaa linjaansa vetävän Keski-Suomen piirin erillismääräykset, joiden mukaan keskinäiset ottelut ratkaisevat paremmuuden. Näin ollen vaikka Feeniks voittaisi molemmat ottelunsa suurinumeroisesti, voi tuloksena olla vain sarjan pronssitila.
Mikäli mahdollisuudet ykköspaikkaan kuihtuvat jo ennen Feeniksin pääsemistä Lehtisaaren askiin, pitäisi motivaatiota polvijärveläisiä vastaan silti riittää, sillä PoPS on ainut joukkue keneltä pisteitä ei vielä ole kaudella saatu. Itse asiassa Feeniks on ainut joukkue keneltä sarjajumbo PoPS-78 on pisteitä saanut. Näin pääsi käymään Polvijärvellä 2.11.2014 lukemin 6-3. Samalla kilpakauden avausreissulla Feeniks oli aiemmin päihittänyt Riverball reservit 2-6. Ylämyllyltä Joensuun areenan siirtynyt River/2 jäi mieleen hyvällä asenteella pelaavan nuorena ryhmänä, jonka 10 pinnan saldoa taulukossa voidaan pitää odotettuna.
Tiistain ajankohtaan nähden ennätyslaadukkaat harjoitukset päättyivät ikävissä merkeissä, kun ykköskassarin vastuuta kantanut Timo "Eros Ramazzotti" Eirola kärsi ikävän leikkaushoitoa vaativan loukkaantumisen. Kun lisäksi Risto "Celine Dion" Heikkisen pelikunto on edellisellä viikolla tulleen ylävartalovamman jäljiltä hieman epävarma, maalivahtiosastolla on ilmassa suuria kysymyksiä. Feeniksin kolmas veräjänvartija Jaakko Immonen on kunnossa, mutta kun kakkosjoukkue Salimajavien kautta on vielä kolme tärkeää peliä jäljellä, on yhtä vahtia säästeltävä viikonlopun yli.
Eräs tilastoista on vielä Feeniksin omissa käsissä. Tulilintujen kotisaldoa tahraa tällä hetkellä ainoastaan yksi tasapeli. Näin voittamalla viikonlopun molemmat ottelut, varmistaisi Feeniks olevansa sarjan paras kotijoukkue. Neljällä eri areenalla kotiotteluitaan pelaavan joukkueen ollessa kyseessä, voidaan puhua kovasta saavutuksesta. Feeniks haluaakin kiittää kaikkia katsomoon tähän asti löytäneitä menestyksen mahdollistaneita kannattajiaan ja toivoo vahvaa tukea myös viikonloppuna.
Ilmassa on siis monta mielenkiintoista kysymystä, joihin vastaukset saadaan viikonlopun myötä. Sunnuntaille asti saadaan jännittää ainakin sitä, kuka vie Feeniksin pistepörssin ja kuka maalipörssin. Oskari "Stifler" Luoma on vahvimmilla molemmissa, eikä koko sarjan pörssiykkönen JoSePan Olli Malin ole vallan tavoittamattomissa.
La 7.3 klo 17:15 Feeniks - PoPS-78 @ Lehtisaaren Kuntotalo
Su 8.3 klo 11:15 Feeniks - Riverball/2 @ Vaajakosken liikuntahalli
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|