Kinkkukahvat sulatusteholla - Riemu revanssin perässä

05.01.2017

Feeniks palaa tositoimiin joulutauolta tulevana lauantaina Huhtasuolla Riemu/2 -pelin merkeissä. Peli alkaa prime timena kello 18:30. Tervetuloa fanittamaan!

Kauden neljännestä paikallisottelusta tavoitteena on luonnollisesti yhtä mones voitto. Joulutauko on käytetty Feeniksin osalta tehokkaaseen harjoitteluun. Liiga-KaDy juoksutti Feeniksiä mukavasti parissa treenipelissä, ja vähäiset vyötärölle kertyneet "kinkkukahvat" sulateltiin viimeistään vuoden avausviikon kovatempoisissa kenraaliharjoituksissa.

Fysiikkaa ylläpitävä harjoittelu onkin ollut tarpeen, sillä Riemun pojat ovat tunnettuja lennokkaasta askelluksestaan. Askellus ei tosin ole tuottanut tällä(kään) kaudella kaivattua tulosta, vaan hyvistä esityksistä huolimatta Riemun reservin ainoa voitto on edelleen avauspelin pisteautomaatilta (KaDy II). Riemun edustus vierailee lauantaina Ilveksen luolassa Tampereella, joten luultavasti Feeniksiä vastaan Riemulla ei ole liiaksi liiga-apuja, vaan käytettävissä lienee samankaltainen joukkue kuin marraskuun ensimmäisessä keskinäisessä pelissä.

Edellinen peli oli melkoisen värikäs kamppailu, jossa Feeniks teki maalit ja Riemun rivejä koeteltiin ikävillä loukkaantumisilla. Oikeudenjakajan ylireagoinnin myötä samaisessa matsissa ulosajettu Feeniksin Lasse "Paha-Lasse" Nikulainen on nyt kärsinyt kohtuuttoman pelikieltonsa ja saa palata harrastuksensa pariin. Arvatenkin nälkäisenä. "Pakkotauko peleistä on kasvattanut pelinälkää melko lailla ja nyt tavoitteena onkin kanavoida pelaamisen vimma enemmän viimekauden kohtaamisessa nähtyjen otteiden kaltaisiksi, kuin näiden tuoreempien tapahtumien toisinnoksi", Lasse puntaroi ja valottaa menneitä: "Minulla on joukkueesta monenlaisia muistoja: viime kaudella pääsin huipentamaan meidän neljän maalin takamatkalta tehdyn 7-6 comebackin tekemällä voittomaalin viimeisellä minuutilla, ja sitten toisaalta vain vähän toista kuukautta on kulunut siitä, kun avasin joulukorttikauteni vähän etuajassa heitä vastaan".

Feeniksin riveistä puuttuvat ainakin edelleen alavartalovammasta toipuva syömähammas Osku Luoma sekä kaukana liihottava pelaaja-päävalmentaja Joonas Heino. Lasse näkee pelaajatilanteen kaksijakoisesti: "Joukkue on tällä hetkellä hieman käymistilassa niin valmennuksellisesti, kuin hyökkäys- että puolustuspäässä".

Käymistila henkilöityy vahvasti juuri Jones Heinon poissaoloon. "Matkoilla oleva Jones on joukkueen varmin puolustaja, mutta korvaaja nimestä riippumatta pystyy tuomaan varmasti jotain uutta ykköskentän hyökkäyspelaamiseen. Myös hyökkäyksen ykköstykki Osku on poissa vahvuudesta, mutta kolme kovaa J:tä (Joona, Juho, Jussi) ovat osoittaneet olevansa täysin kykeneviä järjestelemään maaleja, kun niitä tarvitaan", Lasse paaluttaa. "Luotto maalintekosektorilla on rajaton myös täysin maagisessa iskussa treeneissä ollutta Matiasta (Torkki) kohtaan."

Mitäpä sitten odottaa peliltä? Ainakin Lasse maalailee lopulta melko ruusuisen kuvan Feeniksin viikonlopusta sekä myös suuremmasta kuvasta. Juuri ennen sanelimen kasetin täyttymistä mies tykittää: "Näillä mausteilla tiedän käymisen lopputuotteena olevan lauantain, ja koko kauden, osalta laadukasta jyväskyläläistä futsalia..."