Kokemusta kaukomailta
03.07.2017
Feeniks-poikien ensimmäinen ulkomaa(kunna)n turnausmatka oli hieno seikkailu. Mikkelissä, Etelä-Savon sappirakossa, opittiin uutta joukkuekavereiden siviilitoiminnasta sekä itä-, keski- ja kaakkoissuomalaisesta jalkapallosta. Harmillista kyllä, monen uuden tuttavuuden tarjoama opetus oli melko raadollinen.
Nimittäin neljässä pelissä seitsemästä Feeniks-linjat yritettiin puhkoa ns. kyynisellä satelliittipallolla, jossa ensisijainen tavoite on ampua kuula maata kiertävälle radalle molempien joukkueiden pallokosketukset minimoiden. Haltuunottoja saatiin harjoitella menestyksekkäästi, mutta pallonhallinnan hyödyntämisen aste vaihteli laidasta laitaan.
Turnauksessa kolmella joukkueella pelanneen MP:n kovin ryhmä osui onneksi samaan alkulohkoon, ja saatiin oppia puolustamaan kentän tasossakin annettuja syöttöjä. MP vei kovahkotempoisen matsin täsmäiskuillaan 2-0, ja oli myös piiruparin verran parempi rakentamaan hyökkäyksiä. Tosin paitsioksi tuomittu Feeniks-tasoitus jätti jonkin verran jossittelun varaa. MP pelasi puhtaalla pelillä finaaliin asti, ja kampesi lopulta turneelta kakkossijan.
Kun myös piirin peleistä tuttu JPS konkreettisesti lanasi Feeniksin lohkon "paikallisklassikossa", oli paineet karistettu harteilta, ja loppuaika saatiin keskittyä ensisijaisesti joukkue-elämykseen. Sitä saatiinkin koko rahan edestä, eikä niiden makuupussien kahina ja pörinä unohdu toivottavasti ihan hevillä. Seuraava Feeniks-turnaus on näillä näkymin tähänastisista kotoisin, sillä elokuussa tarulintu laskeutuu Palokan urheilupuistoon mittelemään paikallisesta maineesta ja mammonasta.
Mikkelin ottelut:
STPS - Feeniks 0 - 9
LehPa Punainen - Feeniks 1 - 5
Feeniks - MP Sininen 0 - 2
Feeniks - FC JPS 0 - 4
KaPa-51 - Feeniks 2 - 7
Feeniks - OuPa 2 - 3 (rp.)
Feeniks - Team LKP Musta 4 - 0
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|