Array ( ) Kurinalaista Hawaiji-palloa idässä ja pohjoisessa - Fs Feeniks

 

Kurinalaista Hawaiji-palloa idässä ja pohjoisessa

03.12.2016

Tuplaviikonloppu on ohi. Vihollisbarbaarit keräilevät pudonneita osiaan. Feeniks painuu juhla-aterian jälkeen noin vuorokauden levolle kylläisenä. Mutta vain herätäkseen uuteen viikkoon entistä nälkäisempänä.

Hukka-Pallo - Feeniks


Aloitetaan idästä. Hukka-Pallon tiedettiin tukeutuvan täysin muutamaan runkomieheen, joihin lukeutuvat kuulut Klimovin veljekset ja Alvari Puustinen. Mika "Liiga" Sarkkinen oli lauantaina poissa kokoonpanosta, mikä kuormitti entisestään HuPan avainpelaajia.

Feeniks oli viime hetken poisjäännin (Riku "Kylpyhuone" Martikaisen keskivartalovamma) myötä liikkeellä täsmäkokoonpanolla 1+8. Kakkoskentän nuoriso-osasto operoi avausmaalin, jossa Lasse "Pahis" Nikulainen tarjoili ja Ville "Oikea jalka" Vaahtoluoto niittasi varhaisen vierasjohdon. Risto "Teltta" Heikkinen joutui muutaman kerran venymään torjuntatöihin, mutta piti kriittiset minuutit kassinsa puhtaana.

Sitten parketin valloitti ykköskentän kuopus, Joona "5+4" Nieminen, jonka näyttävät sommitelmat Osku "Loukki" Luoman kanssa veivät Feeniksin tavoittamattomalle karkumatkalle. Ojasen "Julma-" Jussi jallitteli maalin edestä vielä yhden nuotan ennen kuin kotijoukkueen kulttihahmo, Dimitri Klimov, onnistui kavennuksessa tarkalla vedollaan. Taukolukemat 1-5 tälläsi jälleen Joona "Johtotähti" Nieminen.

Toinen jakso oli Hawaiji-palloa, mikä tarkoittaa sitä, että maisema vaihtui vikkelään ja lämpö nousi koneessa. Feeniks pelasi tämän vaiheen huomattavan kypsästi ja kurinalaisesti: vaikka lähdettiin nälkäisenä vastahyökkäyksiin, niin kenttätasapainoa ei unohdettu hetkeksikään. Ja jos pieni rako jäikin, niin sen tukki valtavalla preesensillään Risto "Mese" Heikkinen.

Hukka-Pallo osui kerran, Feeniks kuudesti. Joona "Niljakas" Nieminen oli mahdoton pideltävä HuPan nuorukaisille, ja sekä jakelua että viimeistelyä saatiin ihailla kotikatsomon pettyneen vetisillä silmillä. Mukavaa tukea tarjosivat Ville "Vaahtis" Vaahtoluoto ja maalivireen löytänyt Juhani "Hani" Ojanen, sekä voimansa näyttänyt Lasse "Tosi paha" Nikulainen. Yksi kyynel vuodatettiin myös Feeniks-penkillä, kun Osku "Paradise" Luoma muljautti jalkansa pahaan kuntoon.

Huolellisen loppuverryttelyn, hyvän ruokailun ja mentaalisesti palauttavan kotimatkan myötä Feeniks valmistautui pyhän hartaaseen koitokseen.

Riemu - Feeniks


Hartaus jäi lopulta melko kauas sunnuntain pelistä. Raadollinen, repivä ja rikkonainen. Niistä oli Riemu-derby tällä kertaa leivottu. Osku "Alavartalovamma" Luoma oli poissa rivistä. Samoin "Hepo" Heikkinen, jonka tilalle ensimmäiseen Kakkosen peliin naarattiin Majavissa mainetta niittänyt Jaakko "Jakke" Immonen. Juho "Oma koira" Vehmas nostettiin ykkösketjusta puuttuvan Oskun tilalle. Kakkosketjusta Lasse "Voima-Lasse" Nikulaisen paikan kaappasi Matias "Mahti" Torkki.

Avausmaali nähtiin kakkosen ensimmäisessä vaihdossa. Hagos "Hulk" Berhane näytti mallia joukkueelleen, ja Jussi "Teho-Jussi" Ojanen nakutti karat kompostiin takakulmalta. Riemun ykköskenttä oli aktiivinen ja pyrki tasoitukseen nopeilla harppuunaiskuillaan. Feeniks-maalin portsari, Jaakko "Jaska" Immonen piti kuitenkin huolen, ettei maalia häyytelty sen paremmin pitkillä kukkupalloilla kuin matalilla vedoillakaan.

Jakson puolivälissä Juho "Juudas" Vehmas alkoi nakertaa edelliskauden joukkueensa turvaköyttä poikki. Resepti oli tylyn yksinkertainen: katko keskialueella ja nopea harppuuna boksiin syöksyneelle Tuomas "Maali-Niilo" Kukolle, joka kieputti Riemu-vahti Elias Huhtisen puikoista 2-0-maalin. Pian maalin jälkeen Huhtinen menetti tasapainonsa maalilla, ja muljautti jalkansa ambulanssikuntoon. Peli keskeytyi pitkäksi toviksi, ja Feeniks osoitti kurinalaisuutensa pitämällä lämpöä yllä ja fokuksen olennaisessa. Kolmas kaappi saatiinkin palkinnoksi herran aikaan jakson punaisilla sekunneilla, kun Joonas "Jones" Heino vapautti Juho "Vehmas" Vehmaan survomaan laidalta kohteliaan maltillisesti tuuletetun 3-0-johdon.

Toisella jaksolla tasainen ja full-pull -tyylinen vauhtipallo jatkui, ja molemmat joukkueet kävivät kertaalleen tolpassa sekä muilla haamutonteilla. Lopulta jakson korkkasi kapteeni Berhane, jonka Matias "Tohtori" Torkki vapautti "no lookilla" viimeistelyyn. Neljäntoista minuutin kohdalla rysähti. Feeniksin rötöstelijä Lasse "Gordie Howe" Nikulainen viimeisteli viikonlopun spesiaalin: maalin ja syötön lisäksi Lasse kaappasi suoran punaisen kortin liu'uttuaan karvan verran myöhässä palloon ja samalla Riemun avainpelaaja Tatu Meriläisen jalan palasiksi.

Seurannut alivoima pelattiin voimaannuttavan kurinalaisesti, kuinkas muuten, ja Jaakon nollapeli alkoi jo roikkua ilmassa. Ilman kahta loukkaantunutta runkomiestään Riemu oli lopulta melko aseeton, ja loppunumerot 0-5 ohjasi reidellään Tuomas "Idän kiikarimies" Kukko. Syöttäjänä oli, kukas muu kuin itse Juho Vehmas, joka saattoi jättää toiseen kohtaamiseen jotain hampaankoloon Riemu-ystävilleen.

Feeniks lähtee seuraavaan peliviikkoon yksin sarjan piikkipaikalta laajasti tulosta tekevällä kokoonpanollaan.

Hukka-Pallo - Fs Feeniks 2-11 (1-5)

Aika: 03.12.2016 14:00
Paikka: Varkauden liikuntatalo


Maalit:
03:510 - 1Vaahtoluoto VilleNikulainen Lasse
10:350 - 2Nieminen JoonaLuoma Oskari
10:470 - 3Luoma OskariNieminen Joona
11:580 - 4Ojanen JuhaniBerhane Hagos
13:221 - 4Dima KlimovHenri Niemi
14:481 - 5Nieminen JoonaHeino Joonas
  ---
26:021 - 6Nikulainen LasseNieminen Joona
31:061 - 7Nieminen JoonaVaahtoluoto Ville
33:301 - 8Nieminen JoonaVaahtoluoto Ville
35:251 - 9Ojanen JuhaniNieminen Joona
36:572 - 9Aatu BjörkstedJuuso Muuruvirta
39:092 - 10Nieminen JoonaOjanen Juhani
39:262 - 11Ojanen JuhaniNieminen Joona


Kokoonpano:
#31Heikkinen RistoMaalivahti
#6Berhane HagosPelaaja
#13Kukko TuomasPelaaja
#13Luoma OskariPelaaja
#69Nieminen JoonaPelaaja
#14Ojanen JuhaniPelaaja
#11Vaahtoluoto VillePelaaja
#2Heino JoonasPelaaja-valmentaja
#10Nikulainen LassePelaaja-valmentaja


Riemu/2 - Fs Feeniks 0-5 (0-3)

Aika: 04.12.2016 12:30
Paikka: Palokan koulu


Maalit:
01:580 - 1Ojanen JuhaniBerhane Hagos
09:290 - 2Kukko TuomasVehmas Juho
19:560 - 3Vehmas JuhoHeino Joonas
  ---
27:150 - 4Berhane HagosTorkki Matias
38:430 - 5Kukko TuomasVehmas Juho


Kokoonpano:
#1Immonen JaakkoMaalivahti
#6Berhane HagosPelaaja
#13Kukko TuomasPelaaja
#69Nieminen JoonaPelaaja
#14Ojanen JuhaniPelaaja
#3Torkki MatiasPelaaja
#11Vaahtoluoto VillePelaaja
#88Vehmas JuhoPelaaja
#2Heino JoonasPelaaja-valmentaja
#10Nikulainen LassePelaaja-valmentaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11