Kusti kaatoi kramppi-Riemun
07.02.2015
Liikunnan Riemun edustuksen väliviikonlopusta huolimatta reserviryhmän miesvahvuus oli tasan 1+4. Tämä ratkaisi ottelun voittajan jo hyvissä ajoin ennen matsin alkua. Silti, Feeniksin aloitettua ottelun verkkaisesti, urheiludraaman kaari kantoi yli viidentoista minuutin kohdalle. Riemu jopa johti ottelua nelisen minuuttia Daniel Kiikan yllätettyä Timo ”Tinke” Eirolan komealla ylänurkkavedollaan. Tasoitus saatiin tutun parivaljakon toimesta: Jussi ”1+3” Vesanen tarjoili tyhjän maalin Osku ”5+1” Luomalle.
Johtoo päästiin tosiaan vasta vartin kohdilla, jolloin Feeniksin voima-targetit jyräsivät läpi hapottavilla pohkeilla puolustaneen Riemu-ryhmän. Ensin Osku ”Stifler” Luoma survoi itsensä Riemu-kaaren yli, ja Jussi ”Taikuri” Vesanen pääsi tökkäämään paluupallon maaliin. Seuraavassa vaihdossa matsin ratkaisi ottelun hahmo, Kusti ”7+1” Tedesco, joka upotti kaksi soolohäkkiä kymmenen sekunnin välein kasvattaen Feeniks-johdon ratkaisevasti kolmeen maaliin.
Oskun maalattua vielä toistamiseen jakson lopulla kapteeni Temppeli ”Templar” Holopaisen esityöstä muodostui toisesta jaksosta enää huomiseen valmistava maalintekoharjoite. Harjoitteessa kärkkäimmin esiintyi Gustavo ”Super-Kusti” Tedesco, joka paukutti ketjukavereidensa suosiollisella avustuksella Futsalseura Feeniksin uuden yhden ottelun maaliennätyksen (7 maalia). Osku ”Paradise Oskar” Luoma säesti hyvin heittäen ykköskentän piikkipaikalta vielä hatullisen lisää löylyä Riemu-kiukaalle.
Jo avausjaksolla parhaansa mukaan lepotaukoja napsineet riemulaiset alkoivat olla totaalisen rikki puolen tunnin paikkeilla, ja yksi jos toinenkin urheilijapoika veteli suoniaan kentän pinnassa. Liikunnan riemu muuttui täten hieman surkuhupaiseksi farssiksi. Feeniks-leiri onnistui silti pelaamaan ottelun loppuun asti kohtalaisella intensiteetillä välttäen pelituntuman menettämistä ja loukkaantumispeikkoa. Onhan huomenna asetelma juurikin päinvastainen: Kylteriveljet tulevat jauhamaan kolmen kentän Full Pull -rotaatiota, eikä hetkenkään herpaantumiseen ole varaa.
Fs Feeniks - Riemu/2 15-2 (5-1)Aika: 07.02.2015 13:45 Paikka: Palokan koulukeskus
Maalit:
Kokoonpano:
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|