Array ( ) Lauantai-illan klassikko Mikkelissä - Fs Feeniks

 

Lauantai-illan klassikko Mikkelissä

20.11.2015

Feeniksin kauden kolmas kamppailu sarjan kolmantena viikonloppuna käydään Mikkelin Rantakeitaalla RiPa Young Boysin isännöidessä. Ennen kauden alkua kyseinen pelireissu rankattiin syksyn haastavimmaksi, joskin tällöin Hukka-Pallon nimekkäistä vahvistuksista ei ollut vielä tietoa.

Ristiinan Pallon Nuoret Pojat (YB) ovat saaneet jo kokea alueellisen Kakkosen tason nousun, kun kolmen pelatun ottelun jälkeen pojilla on kasassa vain yksi pinna. Kapea rinki koki heti avausottelussaan pari pahaa loukkaantumista ja etenkin Joonas Heinikaisen puuttuminen on kirpaissut. Ainoan pisteensä YB onnistui kuitenkin ryöstämään ennakkosuosikki JKV:n vieraana. Feeniksin scouttausosasto tietää kertoa, että Matti Ollikaisen erinomainen maalivahtipeli ja tehokkaat vastaiskut olivat yllätyksen avaimina.

Feeniks ja RiPan nuoret ovat pelanneet vastakkain vaihtelevin tuloksin aiempina kausina. Reilua voittoa on seurannut selvä tappio, eikä yksittäisistä otteluista ole jäänyt juuri jossiteltavaa. Muistissa on parin vuoden takainen Lehtisaari-jyräys sekä sitä edeltäneen kauden voittokulun avannut upea taktinen vierasvoitto, mutta muista kohtaamisista haalenneet muistijäljet ovat tylyt.

Feeniks lähtee reissuun ilman yhtä tärkeää miestä, kun ehdottomiin luottopelaajiin kuuluva monipuolinen Toni "DK" Kauppinen puuttuu. Näin ollen vielä muotoaan hakenut kakkoskenttä menee jälleen uusiksi. Muuten Hiacen täyttävä kokoonpano tullee olemaan avauspelien kaltainen.

Tuas mennään savonmualle, vuan suahaanko pisteitä?

La klo 18 Ri-Pa YB - Feeniks @ Mikkelin Rantakeidas









Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11