Lauantaina vuorossa JKV
14.01.2016
Tappion katkeraa kalkkia LPK-derbyissä niellyt Feeniks saa mahdollisuuden nopeaan korjausliikkeeseen kadotetun nousuväylän etsinnässä, kun oman paattinsa yläjuoksulle loppusyksystä ohjannut JKV asettuu vastaan lauantaina. Edessä on siis uusi derby, tällä kertaa Palokan koulukompleksissa. Sarjan kolmosen ja (jaetun) nelosen kohdatessa asetelmat ovat sikäli tylyt, että vain voittajalle on tiedossa haastajan paikka Kakkosen kärkikaksikon vanavedessä.
Monessa mielessä derby Kylteriveljiä vastaan on jopa loharivääntöjä tunteikkaampi. JKV nimittäin vilisee sekä jalkapallon puolelta, että yliopistopiireistä tuttuja naamoja. Viime kauden kohtaamiset olivat huimia jännitysnäytelmiä ja koituivat lopulta molempien nousuhaaveiden esteiksi. Etenkin Feeniks-leirissä viime minuuttien takaiskut jättivät ikäviä muistijälkiä.
Tähän kauteen JKV lähti kovin tavoittein sarjan suurimpana voittajasuosikkina. Edelliskauden tavaramerkki "kolmen kentän tasainen kierto" unohdettiin ja "parhaat pelaavat paljon" -periaate otettiin käyttöön. Futsal Cupissa tapa tuotti tulosta, mutta sarjassa joukkue oli kolmen pelin jälkeen vielä ilman voittoa, ja nousutavoite näytti utopialta. Seuraavat kolme sarjapeliä JKV kuitenkin voitti ja etenkin viimeisin, nousu sarjakärki LPK:ta vastaan maalin tappiolta voittoon loppuminuuteilla, toi toivoa.
Feeniks lähtee haastamaan Kylteriveljiä paremmin harjoitelleena, kuin mitä ennen lohariderbyä, mutta ilman tärkeää Asseri "Wasa" Laitista. Niinpä lauantain suoraan näytön paikkaan pääsee etelänleiriltä palannut Aapo "Turbo" Sainomaa, jolle tarjoutunee mahdollisuus pelata yliopistotutkaparinsa Hagos "Haba" Berhanen kanssa samassa kentässä.
Identtisen maalieron omaavien joukkueiden derby päättää samalla Kakkosen ensimmäisen sarjakierroksen. Vaikka "talvimestaruus" ehti molemmilta jo karata, on lauantain iltapäivässä Palokassa paljon pelissä!
16.1 klo 14:15 JKV - Feeniks @ Palokan Koulukeskus
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|