Array ( ) Lohi ui liukkaasti, Feeniks räpiköi välttävästi - Fs Feeniks

 

Lohi ui liukkaasti, Feeniks räpiköi välttävästi

09.01.2016

LPK vei vuoden avauksessa Feeniksiltä derbyparin kotiedun ja tarrasi vankasti sarjan piikkipaikkaan. Joulutauko oli ilmeisesti hyödynnetty loharilaumassa paremmin, sillä Feeniks hävisi ottelun oltuaan huonompi raadollisessa jalkatyössä sekä viimeistelyssä. Kehnoa kielikuvaa käyttäen voisi sanoa, että LPK:n lohet uivat sinisen Huhtaharjun syvissä vesissä liukkaasti, kun Feeniks-linnut tuntuivat takertuvan jäätyvään vedenpintaan. Olihan osalla sotureista toki joululoma venähtänyt molemmista päistä, mikä osaltaan selittää etenkin Feeniksin kakkoskentän (Laitinen-Berhane-Kauppinen-Välimäki) omaan tasoon nähden poikkeuksellisen tahmeaa esiinmarssia ja velttoa mieskuntoa.

Ottelun hahmoiksi nousseet LPK-vahti Antti Kronqvist ja pelkkänä peruspakkina aiemmin tunnetuksi tullut Stefan Petrescu olivat vahvasti esillä alkuminuuteista lähtien. Avausvaihdossa Kronqvist katkaisi Feeniks-target Osku Luoman läpiajon torjumalla ilmiselvän maalin kädellään alueen ulkopuolella. Tuloksena oli valitettavasti vain ujo keltainen vilahdus ja tilanteesta jäi luu käteen vaparikuvionkin päädyttyä Jones Heinon lapikkaasta tolppaan. Sen sijaan Petrescu osui seuraavassa vaihdossa maalipuiden väliin rankaistuaan armotta kohtalokkaasta Feeniks-löysäilystä.

Seuraavillekin tonteille pääsivät Feeniksin Luoma omaan tapaansa ravaten ja Heino vaparien spesialistina, mutta Kronqvist pysäytti Feeniks-ykkösen (Heino-Kukko-Holopainen-Luoma) hätistelyt. Tehottoman viimeistelyn kostoksi Petrescu kävi rankaisemassa uudelleen jakson puolivälin jälkeen. Tällä kertaa pelimies ansaitsi hyvällä laukauksella tuurinsa, ja A-P Kesosen ponnauttelu-poikittaissyöttöön pommitettu kimmokepallo ohitti Feeniks-vahti Ripa Heikkisen.
Avausjakso ei tuottanut muutamaa puolin ja toisin isketty vastahyökkäystä lukuun ottamatta sen kummempia sydämentykytyksiä, joten kahden maalin takaa-ajosta oli tarulinnut lähtevä ratkaisujen puolikkaalle. Valitettavasti historia toisti itseään toisenkin parikymppisen ajan: Feeniks pääsi harvakseltaan kohtalaisille paikoille, mutta LPK oli omissa yhtä vähäisissä maalipaikoissa parempi.

Kakkosjaksolla tosin Feeniks-kakkonenkin alkoi heräillä, ja varsinkin vanttera pivot Osvald Välimäki pyrki aktiivisesti maalintekosektorille siinä kuitenkaan tänään onnistumatta. Luonteenomaista matsille olikin se, että LPK-puolustus Petrescun johdolla onnistui kaksinkamppailuissa mainiosti lanaten ketoon jopa Välimäen ja Luoman kaltaisia atleetteja. Kotiyleisölle täytyy antaa iso kiitos siitä, että rytmikkäät taputukset jaksoivat raikua tappiotilanteesta ja konkreettisesta jyrän alle jäämisestä huolimatta.

Olli Koittolan hirmupommi ja Feeniks-kapteeni Temppeli Holopaisen kulmakuvion päättänyt tahtomaali veivät leikkiä tasatahtiin kohti summeria, kunnes LPK:n sukeltava kikkamies OP Toikkonen ratkaisi matsin puskemalla oman reboundinsa yläkulmaan. Reikäpaita-pajatso tuotti tällä kertaa yhden osuman molempiin päihin, joista jälkimmäinen oli Aapo Sainomaalle merkittävä merkkipaalu: avausmaali Feeniksin edustusjoukkueessa.

Viikon päästä jatkuvat ”pudotuspelit” JKV:n kauppispoikia vastaan, eikä samalla jalalla pelatan tulla pysymään pisteensyrjissä kiinni. Niinpä Dr. Jonesilta vaaditaan käärmekeittoja, hutunkeittoja, jutunheittoja ja muita poppaskonsteja, joilla joukkueen suoritustaso saadaan lähemmäs omia rajojaan.


Fs Feeniks - LPK 2-5 (0-2)

Aika: 09.01.2016 19:15
Paikka: Huhtasuon yhtenäiskoulu


Maalit:
03:300 - 1Stefan PetrescuJami Palsa
13:420 - 2Stefan PetrescuAP Kesonen
  ---
27:200 - 3Olli KoittolaAki Pohjola
30:441 - 3Holopainen TeemuLuoma Oskari
32:261 - 4OP ToikkonenStefan Petrescu
38:171 - 5AP KesonenJami Palsa
39:332 - 5Sainomaa AapoLuoma Oskari


Kokoonpano:
#31Heikkinen RistoMaalivahti
#6Berhane HagosPelaaja
#11Holopainen TeemuPelaaja
#7Kauppinen ToniPelaaja
#13Kukko TuomasPelaaja
#12Laitinen AsseriPelaaja
#13Luoma OskariPelaaja
#22Sainomaa AapoPelaaja
#24Välimäki OssiPelaaja
#2Heino JoonasPelaaja-valmentaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11