Otteluennakko: Feeniks - Ri-Pa
27.10.2011
Lähes perinteikkään Futsalseura Feeniksin toinen kilpailukausi saa arvoisensa alun tulevana lauantaina, kun seuran edustusjoukkue matkaa Lehtisaaren hikikuutioon mittelemään Etelä-Savon ykkösjoukkuetta, Ristiinan Palloa vastaan. Ri-Pa on Feeniksille täysin tuntematon vastustaja, joten valmistautumisessa ollaan keskitytty omien vahvuuksien korostamiseen ja heikkouksien minimoimiseen.
Feeniksin pelilliset vahvuudet ovat tietenkin jo maankuuluja, joten ne voidaan paljastaa tässä yhteydessä vastustajankin leiriin. Tärkeimpänä Feeniks-taitona voitaneen pitää nöyrää asennetta vastustajia kohtaan. Tämä ilmenee yleensä muutaman maalin karkumatkan antamisena jokaiselle vihulaiselle ennen oman pelin käynnistämistä. Oman joukkueen tehot taas ovat vuosikausia nojautuneet alavatsan korkuisiin, kivuliaan koviin laakakeskityksiin takatolpille. Jos Ri-Pa onnistuu katkomaan nämä 'futis-kesot', on Feeniks hätää kärsimässä.
Feeniksin heikkoudet koitetaan pitää salassa uusilta vastustajilta mahdollisimman pitkään. Paljastettakoon nyt kuitenkin, että yksi suurimpia ongelmia on Managerin fläppitaulu, joka ei kulmikkaine kentänmuotoineen suinkaan ole tarkoitettu futsal-taktiikoiden (vaan ulkopallokuvioiden) esittäiseen. Tämä tuiki tärkeä seikka - yhdessä monivuotisen luottopuolustaja Erkan puuttumisen ohella - voi aiheuttaa useita kutkuttavia sydämentykytyksiä Feeniksin alapäässä (eli puolustuksessa).
Otteluun Feeniks saa luultavasti kupongin täyteen edustuskelpoisia miehiä, joten Managerilla on käytössään laaja ja laadukas materiaali avausvoiton kaivamiseen. Fanikatsomoon toivotaan runsaslukuista ja äänekästä kotiyleisöä säikyttämään vaatimattomiin muutaman kymmenen hengen yleisöihin tottunut vierailija pois tolaltaan.
Feeniks - Ri-Pa lauantaina 29.10.2011 kello 12.30 alkaen
Lehtisaaren kuntotalolla (Kuntotie, Lehtisaari)
Tule, ole, näe ja koe - sillä tätä saa vain paikan päällä!
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|