Otteluennakko: Huki - Feeniks II
12.12.2011
Futsalin ilosanomaa toitotetaan rahvaalle taas tänään kun lauantai-illan El Clásicon veroinen koitos tullaan käymään Huhtaharjun parketilla. Illalla yhteen iskevät Feeniksin reservijoukkue Salimajavat ja paikallinen Huhtaharjun Kisa.
Salimajavat lähtevät kauden seitsemänteen koitokseen niskassaan kahden ottelun tappioputki edellisestä Joutsan turnauksesta. Hukin menestys Joutsassa oli hieman parempaa - joukkue voitti Nousun 8-4 (Majavat-Nousu 11-4), mutta hävisi FCV Redsille 4-3 (Majavat-Reds 1-0). Joukkueet keikkuvat tasapisteissä sarjataulukon puolivälin alapuolella, mutta molemmilla joukkueilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin muilla. Voitto nostaisikin Feeniksin suoraan sarjataulukon kakkossijalle, joten panokset illan derbyyn ovat kovat.
Vaikka eilinen edustusjoukkueen peli verottaakin hieman Majavien kokoonpanoa, on illalle silti saatu kasattua kivenkova jengi. Ratkaisuja odotetaan erityisesti eilen itsensä penkittäneeltä Tommi "Manakeri" Kangastieltä, joka lähtee parantelemaan asemiaan joukkueen totaalipistepörssissä. Kaikki kynnelle kykenevät siis auton nokka kohti Huhtaharjun futsalpyhättöä, jossa isoon pilliin vihelletään karkean arvion mukaan noin kello 21.40.
Ma 12.12.2011 21:40 Huki - Fs Feeniks II
Huhtaharjun koulu
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|