Array ( ) Otteluennakko: Managerihaastattelu - Fs Feeniks

 

Otteluennakko: Managerihaastattelu

15.02.2013

Sarjan ratkaisut ovat käsillä lauantaina, kun kärkikamppailussa Huhtaharjulla Feeniks kohtaa Ri-Pan ja samoihin aikoihin Riverball päättää kautensa Varkaudessa. Ennakossa tällä kertaa mies menestyksen takana, itse Manageri.

Miten ihmeessä olet saanut joukkueen nykyiseen uskomattomaan vireeseen huonon edelliskauden jälkeen, vai oliko tähtäin alun perinkin asetettu kahden kauden aikavälille?
Kyllähän voittavan joukkueen kehittäminen on yleensä pidempi projekti, joka ei usein vuodessa tai kahdessakaan onnistu vaan vaatii kärsivällisyyttä ja sopivan määrän sekä uusia nälkäisiä pelaajia että vanhoja kokeneita pelaajia.

Seurajohdollekin on annettava kredittiä kärsivällisyydestä, silti koitko asemasi valmentajana missään vaiheessa uhatuksi viime kauden heikkojen tulosten jälkeen?
No täytyy kyllä myöntää, että jossain vaiheessa kahden huonosti sujuneen kauden jälkeen alkoi miettimään, että mikähän tässä nyt oikein mättää, kun tuntui että aina hävittiin ne ratkaisevat pelit, vaikka usein oli hyvätkin saumat voittoon. Onneksi seurajohto ja pelaajat ovat kuitenkin olleet kärsivällisiä ja vihdoin ja viimein tehty työ näkyy myös sarjataulukossa. Toki itse pidän edelleen tärkeimpänä ja palkitsevimpana asiana sitä, että pelaajat itse haluavat vuodesta toiseen tulla treeneihin. Pelithän on oikeasti vain kirsikka kakun päällä, suurin osa kauden töistä tehdään kuitenkin Huhtaharjun treeneissä, joten jos pelaajat ei viihdy treeneissä niin eihän tätä hommaa tällä tasolla ole järkeä tehdä.

Realiteetit tunnustaen nousu taitaa vielä tänä vuonna jäädä tulematta. Millaisina näet joukkueen pelilliset tavoitteet ja seuran tulevaisuuden vision?
Tämän kauden tavoite on taistella edelleen sarjavoitosta, vaikka se nyt vahvasti näyttääkin siltä että Riverball sen vie viimeistään maalieron avulla. Ykköseen nousuun ei meillä ainakaan tällä kaudella ole resurssien puolesta realistisia mahdollisuuksia, valtakunnallinen sarja on vaan niin paljon kalliimpi ja raskaampi, että se vaatisi huomattavasti enemmän sponsoreita ja pelaajia sekä taustahenkilöitä. Tulevaisuudessa toki toivon että seura ja joukkue kehittyy samalla tahdilla kuin nämä viimeiset kolme vuotta.

Joukkue tuntuu kuitenkin kiinnostavan yhä useampia ja laadukkaampia pelaajia, joten en näkisi ollenkaan mahdottomana että muutaman vuoden päästä Feeniks pelaisi sekä valtakunnallista ykkösdivisioonaa että alueellista kakkosdivisioonaa. Tällä kaudella olemme jo osoittaneet että olemme Keski-Suomen kolmanneksi paras futsal-joukkue ja kun katsoo mitkä joukkueet ovat ne kaksi parasta, niin voidaan todeta että melko kovassa joukossa ollaan...

Miten paljon käytät aikaa peleihin valmistautumiseen ja tuleeko peliä edeltävänä yönä lainkaan nukuttua?
Alkukaudesta tuli käytettyä aikaa enemmänkin pelien valmistautumiseen ja kokoonpanojen ja erikoistilanteiden yms. miettimiseen, mutta mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä paremmin ovat pelaajat sisäistäneet peli-idean ja näihin kauden viimeisten pelien valmistautumisiin ei ole enää hirveästi tarvinnut aikaa käyttää.

Koetko itse kehittyneesi vielä kuluvan kauden aikana taktisesti tai muuten valmentajana (olettaen että se on yhä mahdollista)?
Kyllähän sitä jatkuvasti valmentajana kehittyy ihan pakostakin. Taktisella puolella ei tällä kaudella ole suuriakaan muutoksia tehty edelliskauteen verrattuna ja jos tulevaisuudessa oikeasti halutaan tavoitella nousua ykkösdivisioonaan ja siellä pärjäämistä, on taktisella puolella vielä paljon tekemistä. Se vaatii itseltäni valmentajana paljon kehittymistä ja sitä se vaatii myös pelaajilta.

Uusien pelaajien värväykset ovat selvästikin tänä vuonna onnistuneet ja vanhatkin näyttävät kehittyneen, mutta onko joitain yksilöitä, ketkä eivät syystä tai toisesta vielä ole yltäneet potentiaaliinsa kentällä ja joilta odotat onnistumisia loppukaudella?
Kyllähän tällä kaudella kaikki joukkueessa pelanneet pelaajat ovat onnistuneet erinomaisesti ja jopa ylittäneet odotukseni. Tämä voidaan helposti todeta myös sarjataulukkoa katsomalla. Toki täydellistä pelaajaa ei meidänkään joukkueessa ole ja kaikilla on edelleen paljon varaa kehittyä pelaajana ja sitä toivon mukaan tapahtuukin. Odotan toki onnistumisia koko joukkueelta myös loppukauden peleissä, mutta faneille vinkiksi, että kannattaa seurata tiiviisti Feeniksin tuoreinta voimahyökkääjää Monsieur Tarvaista, joka on ollut ringissä mukana tosissaan vasta tämän vuoden alusta.

Riittävätkö Feeniksin pelaajien asenne ja motivaatio automaattisesti jokaiseen peliin vai pitääkö poikia jatkuvasti herätellä?
Se riippuu paljolti vastustajasta. Esimerkiksi Riverball tai LPK peleihin ei hirveästi tarvinnut pelaajia herätellä vaan kaikilla oli asenne ja motivaatio kunnossa alusta lähtien. Sitten taas kun vastustajana on oletetusti heikompi joukkue niin kyllä se valitettavasti hieman näkyy myös asenteessa, mutta tämä on toki ymmärrettävää. Pääasia on tällä kaudella kuitenkin ollut, että niissä heikommissakin peleissä asenne on kuitenkin ollut sen verran hyvä että on pystytty ottamaan voitot huonommallakin pelilä.

Mitä ajatuksia lauantain vastustaja Ri-Pa herättää?
Ri-Pa on taitava joukkue, josta ei löydy yhtään heikkoa lenkkiä. Hankala peli tulee olemaan meille, mutta luotan siihen, että tämä Feeniks-joukkue haluaa päättää kautensa ennätykselliseen voittoputkeen.

Löytyykö heitä vastaan joitain erityisjippoja, vai luotetaanko pelkkään peruspeliin?
Näitä ei parane kertoa ennen ottelua...

La 16.2 klo 16:00 Feeniks - Ri-Pa @ Huhtaharju










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11