Polvijärven reissun vuoro
12.02.2016
Tappioputkensa taittamalla Kakkosen taulukon paremmalle puoliskelle palannut Feeniks matkaa lauantaina Pohjois-Karjalaan. Joka talvinen Polvijärven retki on ollut menestyksestä riippumatta aina miellyttävä joukkuehenkeä nostattava tapahtuma.
PoPS on viimevuotiseen tapaan sarjan peränpitäjän paikalla vain yhden pisteen keränneenä. Kotiluolassaan polvijärveläiset ovat kuitenkin pystyneet pistämään tiukasti kampoihin viimeisintä sarjajohtajan vierailua lukuun ottamatta jokaiselle kävijälle.
Myös Feeniksille Vapaa-aikatalo on ollut hankala paikka. Itse asiassa aidoista vieraspelimatkoista Polvijärven kamppailut ovat tuottaneet Feeniksille eniten tappioita. Lieventävänä asianhaarana todettakoon, että kahtena viime vuotena PoPS-tappiot ovat tulleet Pohjois-Karjalan duettojen jälkimmäisistä näytöksistä. Tällä kertaa kaikki keskittyminen voidaan kohdistaa Polvijärven vierassaldon parantamiseen. Viimeisimpien koti-"popsiaisten" perusteella voittoon on hyvät mahdollisuudet.
Vaikka myös Feeniksin kakkosjoukkue Salimajavat on lauantaina kehissä Jyväskylässä, riittänee pelimiehiä molemmille rintamille. Toki poissaolojakin on. Toni "TeeKoo" Kauppinen ja Hagos "HooBee" Berhane ovat peleistä sivussa. Valoisia uutisia saatiin ennen kaikkea maalivahtiosastolle, kun Risto "Heebo" Heikkisen haastajaksi kiinnitettiin Marko "Maxi" Lehtinen. Miehellä on taustaa Skädämissä, mutta Pelimiesten verivihollisen edustamisen aiheuttama pakollinen karenssi on juuri tullut täyteen.
Ri-Paa vastaan vahvan "edari"-debyytin tehnyt Matias "Tolkki" Torkki palaa johtamaan Majavien hyökkäyksiä. Lisäksi viimeiseen asti joudutaan jännittämään maalipörssin kestokärjen, lumimies Oskari Luoman sijoituspaikkaa lauantaille. Harvemmin sitä tulee talvella toivoneeksi vesisadetta, mutta nyt coach Heinolla on edessä sellainen tilanne, sillä mikäli viikonlopun alun sateiden olomuoto on lumi, pysyy Osku Jyväskylässä.
Jos et jostain syystä pääse paikalle lauantain päiväpeliin Polvijärvelle, tule ihmeessä seuraamaan Salimajavien padon rakennusta Huhtasuolle illalla!
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|