Salimajavat tuomaan piristystä
10.01.2014
Feeniks-organisaation menestyshaaveita harteillaan kantava salimajavaryhmä saavuttaa puolivälinkrouvin Kolmosen kaudessaan lauantaina Vaajakosken turnauksessa. Vastassa ovat maltillisen taitofutsalin erikoisryhmä, kokenut Nousu sekä sarjan kyvykkäintä osaa edustava, nuorekas JIlves.
Torstain Kakkosen jumbo-klassikon jäljiltä majavien käytettäviksi jäivät ykkösjoukkueen toimitsija- sekä valmennusvuorossa olleet pelimiehet. Lisäksi Feeniksin ahkerimpiin treenaajiin kuuluva Timo "Beaver king" Kuosmanen pääsee pitkästä aikaa jälleen tositoimiin ja mikä parasta, itse Managerikin on jo tulossa avaamaan pelikautensa, vaikka talo lienee vielä viimeistelemättä. Maalilla jatkaa luonnollisesti luottomies Jaakko "Huutosakin johtaja" Immonen.
Viimehetken ilouutisesta vastasi työvuoronsa vaihdossa onnistunut Imppu "Isukki" Liimatainen, joka siis saapuu viihdyttämään kaikkia pelipaikalle löytäviä. Tosin viihdyttämistä saattaa häiritä Ilmarin viimeistelytreeneissä tekemä erikoinen havainto: Puhuminen yhtäaikaisesti palloa käsitellessä heikentää suoritusta.
Kokoonpano vaikuttaa etukäteen lupaavan vahvalta ja Salimajavat lähteneekin jatkamaan avausturnauksen viihdyttävää peliä, josta edarin peleistä tuttu nyhjäys molemmissa päissä on kaukana. Tavoitteena on siten kaksi voittoa ja yli 10 maalin ottelukohtaisen yhteismaalikeskiarvon säilyttäminen.
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|