SaPa kaatui saappaat jalassa
01.02.2015
Feeniks jatkaa voittoputkessa! Neljäs perättäinen kolmen pisteen potti ei irronnut kuitenkaan helpolla. Ilman paria johtavaa pelaajaansa reissun päällä ollut Savon Pallo repi, raastoi ja taklasi mukana pelissä noin puolen tunnin ajan.
Ottelun maalitili korkattiin kolmen minuutin kohdalla kummallisesti: Feeniks-maalivahti Risto "Hepo" Heikkinen toteutti futsal-uransa ikiaikaisen tavoitteen heittämällä pallon vastustajan pakin kautta maaliin. Huonoksi onneksi pelisilmätön ottelu-jury pöytäkirjasi maalin SaPan omaksi aikaansaannokseksi. Joka tapauksessa fsfeeniks.com antaa kunnian sille, kelle se kuuluu ja onnittelee Ristoa historiallisen heittomaalin johdosta.
Risto olikin pitkään kiinni voittomaalissa, sillä maalinteossa onnistui ensipuolikkaan aikana vain kotijoukkue. Ykköskentän (Heino-Vesanen-Holopainen-Luoma) kaikki pelimannit pääsivät pistetilastoihin iloisten syöttökuvioiden tuottamien maalien myötä. Kakkoskentässä (Kukko-Kauppinen-Jäntti-Tedesco) lähinnä maalintekoa oli tuttu mies, Gustavo "Kusti" Tedesco, mutta tiukat laukaukset kulmapotkuista viuhuivat niukasti ohi SaPa-nuotan.
Kolmen maalin taukojohto oli tällä kertaa lyhytaikainen riemu, sillä SaPa pusersi kahdella voimakkaalla hyökkäyksellä nopeasti maalin päähän. SaPan kapean miehistön saapikkaat alkoivat kuitenkin painaa. Tämä näkyi lisääntyvinä Feeniks-paikkoina sekä pystypainia muistuttaneen nujuamisen aiheuttamina kumulatiivisina virheinä molemmille joukkueille.
Keisari Vesanen sävelsi lopulta ottelun voittomarssin. Jussin terhakka keskityspusku tavoitti veskarin nyrkin kautta Oskari "Stifler" Luoman lavan kuutosen rajalta, josta Oskun nopea rannelaukaus upposi verkkoon. Paria minuuttia myöhemmin Toni "Deko" Kauppinen jatkoi edellispäivänä aloittamaansa veivi-showta, ja pyöräytti tyylillä johdon jo kolmeen maaliin.
Lopussa Jussi "tahmatassu" Vesanen sai kenkänsä irti nihkeästä muovimatosta oikeaan aikaan ja jakoi kaksi maalipaikkaa Tuomas "Cantona" Kukolle, joka viimeisteli ensin läpiajosta ja heti perään köyhän miehen kungfu-potkulla. Kirsikaksi kakun päälle Henri "Henderson" Jäntti venytti verkkoa komealla ylivoimapommillaan SaPan Ville Vehviläisen otettua varaslähdön suihkuun kahden varoituksen saattelemana. Maalin syötti ensimmäisen Kakkosen pelinsä pelannut Aapo "Asa" Sainomaa, joka oli lähellä osua itsekin parilla haamuvedollaan.
Feeniks jatkaa siis vahvassa lennossa kohti kahta Riemu-JKV-tupladerbyviikonloppuaan.
Fs Feeniks - SaPa 8-2 (3-0)Aika: 01.02.2015 15:15 Paikka: Vaajakosken liikuntahalli
Maalit:
Kokoonpano:
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|