Array ( ) Sunnuntaina mennään! - Fs Feeniks

 

Sunnuntaina mennään!

08.11.2013

Futsalseura Feeniks avaa virallisen kilpakautensa varhain sunnuntaipäivänä Palokassa SC Riverballia vastaan. Itä- ja Keski-Suomen piirien (Ristiinalla höystettynä) yhdistetty Kakkonen pyörähti käyntiin kylläkin jo kaksi viikkoa sitten. Feeniks on viimeisenä pelinsä aloittava joukkue, joten tositoimiin pääsyä on todella jo odotettu.

Isänpäivän sarja-avausta voidaan pitää todellisena huippuotteluna, sillä vastakkain ovat viime kauden ykkönen ja kakkonen, kakkosen kotikentällä. Joukkueita erotti sarjataulukossa lopulta 3 pistettä. Keskinäiset ottelut menivät tasan molempien voittaessa yllättäen vieraissa, ja vielä selvin lukemin.

Erikoista kilpailukauden alussa on myöhäisen alun lisäksi se, että oikukas Cup-arpa heitti joukkueet vastakkain Futsal Cupissa ja 2. kierroksen ottelu pelataan viikon kuluttua Joensuussa. Feeniks pelaa siis kaksi ensimmäistä virallista otteluaan viime vuoden sarjavoittajaa vastaan.

Riverball on nostettu ennakkosuosikiksi tämän vuoden sarjaan niin Feeniksin omassa kausiennakossa kuin myös joensuulaiset paremmin tuntevan PoPS-78:n ennakossa. Vierasjoukkueen viimekautinen ydinrinki on ilmeisesti pysynyt hyvin kasassa ja lisäksi vihreän veran puolelta on saatu lisää laajuutta ryhmään. On selvää, että Feeniksin täytyy onnistua omassa pelissään taktisella puolella ja hyödynnettävä maalipaikat vastustajaa paremmin, jotta taivaansiniset voidaan lyödä.

Tästä onkin hyvä siirtyä kotijoukkueen lähtökohtiin ennen sarjan alkua. Menestyksekkään viime kauden jälkeen menetettiin kolme kovaa peluria, kun maalivahti Joonas "100%" Mikkola, voimahyökkääjä Iiro "ISO" Isosaari ja näkymättömän työn sankari Ondrej "Nole" Sedivy jättivät joukkueen. Niin, ja Markus "nappisilmä" Lajunen vaihtoi kolmen tolpan KaDyyn. Tulopuolella tärkeimmät uudet nimet lienevät yhteistyöseura JPS:n futismiehet Joonas "Jones" Heino ja Miika "Riku" Tiihonen. Vajaaksi jäänyttä ulkomaalaiskiintiötä täyttämässä on nähty lusitaani Nuno "Uuno" Antunes. Muitakin uusia miehiä on treeneissä nähty ja ainakin salimajavat tulevat olemaan tänä vuonna entistä kovempia.

Harjoituskausi Feeniksillä on sujunut kokonaisuutena varsin hyvin. Treenipelejä pelattiin pari kappaletta tuttuja vastustajia kohdaten, odotetuin lopputuloksin. Kysymysmerkin sunnuntaita ajatellen aiheuttaa kolmen viikon pelaamattomuus pre-season derbyjen jälkeen. Toisaalta treeneissä miehiä on ollut ilahduttavan paljon ja tempo on saatu pidettyä tällä tasolle erinomaisena, torstain viimeistelytreenejä lukuunottamatta. Erityisesti viime vuonna vähemmälle peliajalle jääneet miehet ovat näyttäneet nälkäisiltä. Laaja rinki on erinomainen uutinen Manageri Kangastielle, etenkin kun
myöhäisen pelikauden alun myötä Feeniksin edustusjoukkue tulee pelaamaan (vähintään) 12 ottelua 7 viikon sisään.

Isänpäivänä herkullinen futsalkausi siis alkaa, @ Palokan koulukeskus klo 11:15. Feeniks tarjoaa kaikille isille ilmaisen sisäänpääsyn "finaaliuusintaan". Muille hinta 0 euroa. Tervetuloa!

Lue myös joukkueen kapteeni Teemu Holopaisen haastattelu täältä.









Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11