Syksyn finaali Karjalassa
15.12.2016
Feeniks päättää eeppisen syyskierroksensa lauantaina Lappeenrannassa Ryökäleiden vieraana. Jo ennen kamppailua on selvää, että Feeniks lähtee joulutauolle sarjajohdossa, mutta kuudennella peräkkäisvoitolla olisi revittävissä mukavasti lisää eroa perässähiihtäjiin. Ja sehän on tunnetusti ainoa vierailijoille kelpaava tulos. Karjalaan matkaava kokoonpano on vielä hieman auki, mutta poissa vahvuudesta lienevät ainakin alavartalovammojaan potevat kippari Hagos Berhane ja maaliseppo Osku Luoma. Miehistöä saattaa silti olla liikkeellä jopa kolmen autollisen verran.
Tuleva vastus on Feeniksille jokseenkin mysteeri, sillä Ryökäleet ovat tähän mennessä poikenneet pimeästä pesästään vain Varkauden valoissa. Sarjatulokkaan tulokset kotona ovat olleet vahvoja: kasassa on voitot JKV:stä ja Dynamosta sekä tasapeli Riverballia vastaan. Vaikka Kaakon Kolmosessa on tullut aiempina kausina tasaisesti mitalisijoja, vahvin näyttö Ryökäleillä on viime vuosikymmenen puolelta: Beach-futiksen virallinen Suomen mestaruus Yyteristä. Rutinoituneilla kavereilla on siis merkittävä pytty hyllyllä.
Feeniksin joutsenolaisvahvistus Tuomas "Topo" Kukko tuntee puolet Ryökäleistä junnuvuosiltaan, ja raottaa vastustajan myyttistä verhoa viiltävällä skouttausraportillaan: "Isoa ja komeaa kaveria on taatusti vastassa. Ottavat kohtuuttoman kovaa, mutta rehdisti". Joukkueen nestoreihin kuuluva Topo pelaa ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin kotikulmillaan. "Noin kahteentoista vuoteen en ole näitten kenenkään kanssa pelannut, joten aivan tuoretta näkemystä en pysty heittämään", mies jorinoi ja jatkaa huulenheittoa: "Aika siistiä päästä tuonne pelaamaan. Voin luvata vanhaan malliin suunsoittolapun ja itkupotkuraivarin".
Jännän mausteen ennakkoasetelmiin antaa alueellisen Kakkosen tuloslistaus: koko sarjan kahdestakymmenestä pelistä vain neljä on päättynyt vierasvoittoon. Ryökäleiden kotietua ei siis voi väheksyä. Toisaalta, Ryökäleet joutuvat tähän matsiin evakkoon Joutsenon omasta hallistaan kauas kaupungin vastapuolelle - sivistyksen kupeessa sijaitsevaan Sammonlahden lähiöön. Lisäksi sarjan neljässä vierasvoitossa peräti kolmesti ryöstävä vierailija on ollut juuri Feeniks, joka on myös ottanut tähän mennessä sarjan ainoan piirien välisen reissuvoiton (Varkaudesta).
Niinpä raskaasta matkasta huolimatta Feeniksin mehevä varrastikku saatetaan päästä kastamaan kermaiseen karjalaiseen pistesoosikippoon. Kutkuttavaa vuoden viimeistä futsal-viikonloppua kaikille kuulijoille!
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|