Array ( ) Taktisesti tasatahdissa - Fs Feeniks

 

Taktisesti tasatahdissa

05.02.2017

Feeniksin ja Riverin ottelu oli sarjatasoon nähden poikkeuksellinen henkien taistelu, jossa molemmat joukkueet panostivat hullun hyökkäyksen sijasta pääasiassa vastustajan virheiden aistimiseen. Tuloksena oli koko sarjakauden ylivoimaisesti vähämaalisin kamppailu, 1-1. Tasatulos maistui luultavasti hieman enemmän vieraille, sillä heillä oli pohkeissaan jo pohjilla niukka voitto aamupäivän Riemu-pelistä. Neljän pisteen vierassaalis piti Riverin teorissa mukana sarjan voittotaistossa.

Lähes täydellä pöytäkirjalla (13 pelaajaa) operoinut Feeniks antoi pallonhallinnan suosiolla Riverille, ja tylsää jauhantaa nähtiinkin melko kauan. Edes Ossi Savolaisen komeasti juoniman 0-1-kulmapotkumaalin tuoma tappiotilanne ei saanut tällä kertaa Feeniks-pakkaa auki, vaan tiivis nelikko piti nöyrästi oikeat etäisyydet.

Kostoiskua odotettiinkin pitkälle jakson loppupuolelle, jolloin Feeniks nosti prässinsä ensimmäistä kertaa. Kymmenien faniensa suureksi riemuksi Hagos "Arka jalka" Berhane haistoi heikkouden, repi pallon riveriläiseltä itselleen vasemmalla sivurajalla, ja jakoi Ville "Vasuri" Vaahtoluodolle mahtavan paikan tasoittaa. Villen one-timer onnistui näyttävästi, ja varhaiset loppulukemat olivat taululla.

Toinen jakso ei tuonut siis lisämaaleja, vaikka hyviä tilanteita oli useita. Hieman kaivelemaan jäi se, ettei useita hyviä vastaiskuja onnistuttu hyödyntämään aivan vaaditulla teholla ja tarkkuudella. Toisaalta omissakin oli jokunen vaaranpaikka, joten eipä se loppusummerin pärähdys aivan täysin tyrmäävä isku ollut.

Hitusen hapanta tasuria piristi uusi edustusjoukkueen seuraennätys: Feeniksin akatemian myllyssä syksystä lähtien koulittu ikinuori ja lahjakas Miso "Duracell" Heinäaho pelasi ottelun toisen jakson ja rikkoi kirkkaasti edustusjoukkueen ikäennätyksen. Kolmivitosiaan uhkaavasti lähestyvä Risto "R" Heikkinen luopui aktiivipelaajien piikkipaikastaan ja jäi kerralla kauas, kun Mison ennätyslukemat kirjataan nyt 41 vuotta ja 364 päivää.

Aamuista riippumatta kukin soturi saa katkoa aamukampojaan seitsemästi, sillä seuraava koitos koittaa viikon päästä sunnuntaina, jolloin aletaan pelata pikkuhiljaa ratkaisupalloja. Vastassa on näet tasapisteissä sarjakärkeä jahtaava Joutsenon Ryökäleet.

Fs Feeniks - SC Riverball 1-1 (1-1)

Aika: 05.02.2017 17:00
Paikka: Huhtasuon koulu


Maalit:
06:120 - 1Ossi SavolainenAnssi Koponen
15:311 - 1Vaahtoluoto VilleBerhane Hagos
  ---


Kokoonpano:
#31Heikkinen RistoMaalivahti
#6Berhane HagosPelaaja
#89Heinäaho MisoPelaaja
#7Kauppinen ToniPelaaja
#13Kukko TuomasPelaaja
#12Martikainen RikuPelaaja
#69Nieminen JoonaPelaaja
#14Ojanen JuhaniPelaaja
#3Torkki MatiasPelaaja
#11Vaahtoluoto VillePelaaja
#88Vehmas JuhoPelaaja
#10Nikulainen LassePelaaja-valmentaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11