Tänään on tilipäivä!

03.02.2017

Tämän otteluennakon otsikko on paitsi ääri-populistinen, niin myös ennenaikainen. Vaihtoehtoiset faktat kuntoon: todellisuudessa kukaan ei tee tiliä pelaamalla Feeniksissä. Tilipäivällä viitataan tulevan viikonlopun otteluihin, joilla on tarkoitus kartuttaa seuran joukkueiden pistetilejä. Mutta toisaalta - otsikko on Feeniksin syvien rivien tunnelmaa mainiosti kuvaava. Edustus saa vieraakseen Riverballin, yhden suurimmista vihollisistaan, jonka kanssa tilit on totisesti vielä tasaamatta. Majavat patoavat lauantaina FCV:tä ja MuurYä vastaan peleissä, joista pistepusseihin odotetaan tunkua täyden puolitusinan mitalla. Yhteensä viikonloppuna askissa kirmaa kolmisenkymmentä Feeniksläistä, sillä myös 07-junnut pelaavat sunnuntaina MuurYä vastaan.

Tilinteko Riverballia vastaan olisi edustukselle todella maittavaa. Tappiollisen vierasmatkan kokemukset ovat tuoreessa muistissa. Pistemenetyksen lisäksi kostonnälkää kasvattaa joidenkin River-pelaajien velikultamainen uho, jonka vaientamisen ilosta voi kukin motivaationsa ammentaa. Miehistön motivaatiotason lisäksi kiinnostaa tietysti pelikunto. Valitettavasti Feeniksin sairastupa lienee vielä ennallaan, mutta vieraskiertueelta kotiin jääneet varamiehet saadaan mukaan kotihurmioon. On myös huhuttu Feeniks-historian uudesta ennätyksestä edustusjoukkueessa esiityvän pelaajan iän suhteen. Kummasta ääripäästä on kyse - sen saa tietää mahdollisesti viikonloppuna.

Riverin kausi on ollut vuoden takaista putoamiskurimusta seuranneen suuren mullistuksen jälkeen jopa odottamattoman heikko. Saldoa 3-3-3 negatiivisella maalierolla tuskin oli budjetoitu tähän vaiheeseen divariin paluun yritystä. Alavireisesti viime viikot pelannut Feeniks ja alisuorittanut River saavat varmasti sisuuntuneina aikaiseksi korkealentoisen kamppailun, jonka päätteeksi korkeintaan yksi joukkue voi olla tyytyväinen. Tervetuloa Huhtasuolle jännittämään kauden kotiputki-kliimaksin käynnistävää mittelöä!