Tappio ja voitto Majavien avauksesta
24.11.2013
Salimajavat aloittivat kolmannen kautensa Keski-Suomen Kolmosessa loistavasti, kun ensimmäistä otteluaan seurassa pelannut ja kapteeninnauhaa muhkean hauiksensa ympärillä kantanut Timo "Sakari" Kuosmanen sijoitti pallon maalin takakulmaan Tuomas "Kokovalkea" Kukon uitettua Hukin pakkia kuin lusikkaa puurossa. Tämän jälkeen alkoikin sitten alamäki. Huki käänsi johdon itselleen parissa minuutissa, ja piti sen loppuun asti.
Majavia vahvistaneet edarin runkomiehet Teemu "Temple" Holopainen ja Oskari "Osku" Luoma etunenässä loivat lukuisia hyviä, kontrolloituja pitkiä hyökkäyksiä kohti Hukin puolustusaluetta, mutta Vaajakosken tahmea muovimatto ja ehkä karvan verran aamukankeat jalat pitivät ratkaisusyöttöjen laadun minimissä. Huki sen sijaan vyörytti vastaiskuilla komeitakin maaleja Kimmo Huismanin johtaessa orkesteria alakerrasta.
Toinen jakso noudatteli samaa kaavaa, ja vain Juha "Liiga-Juha" Ahola-Olli sai taiteiltua pallon Huki-maaliin monista yritelmistä huolimatta. Lopulta Huki löi 7-2-voittolukemat tyhjään Majava-pesään Temppelin kokeiltua reikäpaitaa ylleen. Tappiosta huolimatta joukkueen peli-ilme oli positiivinen, ja etenkin Timon vahva depyytti, Paavo "Kuningas Pave" Kompan kauan odotettu paluu kentille, Ilmari "Hiljainen johtaja" Liimataisen rauhoittava taukomonologi sekä Jaakko "Jaska" Immosen muutama komea venytys vastahyökkäyksiin lupasivat hyvää iltapäivän peliä ajatellen.
Majavalauma oli pakotettu kokoonpanomuutoksiin päivän toiseen otteluun. Majavien kauden avausmaalin syöttänyt Tuomas "Katsoin peliasun nettisivuilta" Kukko ja toisen maalin viimeistellyt Juha "Varmistin peliasun Pavelta" Ahola-Olli vaihtuivat Henri "Puikot" Jänttiin sekä majavadebytantteihin Miika "Teippi" Tiihoseen sekä Misi "Pelannut veskarina ennen" Szerovayhin.
Tuoreet jalat toivat mukavasti lisää liikettä ja suoritusvarmuutta pallolliseen pelaamiseen. Uudet pelaajat istutettiin samaan ketjuun tapahtumapäällikkönä toimineen Kompan kanssa juoksemaan Muuramen nuorukaisilta jalat alta. Toisessa ketjussa pelanneet edarilaiset Temppeli ja Osku, Ilmari "Puhuva syöttökone" Liimatainen ja Timo "Kuohija" Kuosmanen saivat nauttia juoksuketjun hikikarpaleiden tuloksista ja latoa Selectiä reppuun. Tauko katkaisi harmillisesti hyvän vireen. Myös reilulla johtoasemalla spekuloitiin olevan vaikutus otteiden löystymiseen. Yritys palkittiin muutamalla maalilla, mutta todellista johtoaseman puppeloimisen vaaraa ei koskaan päässyt syntymään. Loppulukemiksi jäi siis 8-5 voitto Salimajaville.
Ensimmäisen ottelun tappiosta huolimatta päivästä jäi hyvä kutina jatkoa ajatellen. Seuran otteluissa debytoineilta Kuosmaselta ja Szerovaylta nähtiin odotetun positiiviset esitykset. Peruspelaamisen mestari Jäntti pitää vastustajan ahtaalla vahvoilla nousuillaan ja Henrin voi odottaa olevan mukana myös Feeniksin rosterissa tulevaisuudessa. Liimataisen perustekeminen on ihailtavan varmaa, kunhan mies vain saa pidettyä flunssan loitolla. Parivaljakko Tiihonen&Komppa olisivat jälkimmäisen ollessa täydessä kunnossa tappava parivaljakko tähän sarjaan. Valitettavasti Miikakin lienee jatkossa estynyt majavapeleihin edustustehtävien vuoksi.
Seuraavat majavapelit ensi vuoden puolella 11. tammikuuta. Sitä odotellessa tervetuloa seuraamaan Feeniksin pelejä, joista seuraava JoSePaa vastaan Palokassa 30.11. klo 19:45.
Fs Feeniks II - Huki 2-7 (1-3)Aika: 23.11.2013 10:00 Paikka: Vaajakoski liikuntahalli
Maalit:
01:43 | 1 - 0 | Kuosmanen Timo | Kukko Tuomas | 02:52 | 1 - 1 | Vastustaja |   | 03:15 | 1 - 2 | Vastustaja |   | 11:48 | 1 - 3 | Vastustaja |   | --- | 15:54 | 1 - 4 | Vastustaja |   | 16:48 | 2 - 4 | A-O Juha | Luoma Oskari | 18:26 | 2 - 5 | Vastustaja |   | 23:08 | 2 - 6 | Vastustaja |   | 25:31 | 2 - 7 | Vastustaja |   |
Kokoonpano:
MuurY - Fs Feeniks II 5-8 (2-7)Aika: 23.11.2013 13:00 Paikka: Vaajakoski liikuntahalli
Maalit:
Kokoonpano:
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|