Tuomas Kukko - rotaatioroolista Satasen kerhoon
11.03.2014
Feeniksin luottomies Tuomas "Topo" Kukko lähti kauteen edelliskauden tapaan pelaavien nelikkojen takaa rotaatiomiehenä. Loukkaantumisten myötä Topo sai kuitenkin nopeasti näyttöpaikan, jonka käytti niin hyvin, että lopulta mies komeilee pistepörssissä kakkostilalla ja totaalitilastoissa paikkui 100 rikki. Molemmissa tilastoissa edellä on vain kapteeni Teemu Holopainen.
Tuomas, miten suuri yllätys vahva henkilökohtainen kausi oli itsellesi?
- Olihan se jonkinlainen yllätys siihen nähden, miten ahtaalle olin edellisellä kaudella ajautunut parempieni puristuksissa. Nuorten avainpelaajien (Osku Luoma ja Jussi Vesanen) loukkaantumisten myötä roolini kasvoi, ja olin luonnollisesti tietoinen siitä, että jos peliaikaa riittää, niin pitkään kauteen mahtuu niin tehopisteitä, onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Onneksi niukkoja rimanylityksiä tuli nyt enemmän kuin floppauksia.
Pelivuosiesi aikana olet saanut vahvan syöttelijän maineen. Kuitenkin tilastoista nähdään, että maali- ja syöttöpisteesi ovat liki tasan (49+51) ja mm. kolme viimeistä tehopistettäsi sadan pinnan jahdissa olivat maaleja. Mitäs tähän sanot?
- Olen aiemmin ollut ja pidän itseäni edelleen täysin riippuvaisena ketjukavereista: ilman syöttöoptiota miulla ei ole yleensä mitään annettavaa ylöspäin. Silloin kun kaverit pelaavat samaa peliä kuin mie, ja syöttö kulkee tehokkaasti, on aivan sama, kuka sen maalin nikkaa tyhjiin takatolpalta. Tänä vuonna sain kieltämättä pelata unelmieni kentällisessä, jossa maalinteko oli ajoittain naurettavan helppoa. Vaikka parhaansa mukaan yrittää syötellä, ajautuu Jussin, Temppeli Holopaisen ja Jones Heinon kanssa pelatessa varsin usein niin hyvälle tontille, että on pakko kokeilla itse. Miun tavaramerkin, eli riskaabelien ratkaisusyöttöjen jakelu toimi tällä kaudella kohtalaisen hyvin muutamaa heikompaa peliä lukuun ottamatta. Menneellä kaudella löysin myös pari kertaa uusia puolia itsestäni: pystyin ratkaisemaan joitakin tilanteita omalla soololla. Liekö nämä olleet niitä kuuluisia suonenvetoja sopivilla hetkillä?
Muistellaan sitten vähän menneitä. Liityit joukkueeseen jo syksyllä 2005. Muistatko millaiselta pelaaminen Pelimiehissä silloin tuntui ja miten peilaisit noita aikoja nyky-Feeniksiin?
- Olihan se samaa peliä, mutta luonnollisesti aivan eri tasolla. Nöyrään miesvartioon perustuvaa puolustuspeliämme aloimme hioa jo tuolloin, mutta taktinen puoli hyökkäyksessä on jotain aivan uutta verrattuna alkuvuosiin. Aikoinaan mentiin taitavien kavereiden kikkojen varassa, joten ei ihme, että tuolloin miuta ei tunnettu kovin kummoisena tehoseppona. Manageri on tehnyt mainiota työtä, jota satunnaiskäskijät saivat tällä kaudella jatkaa. Eräs huikea juttu avauskausilla oli peluutus: kun innokkaita jätkiä oli joskus tusinan verran, eikä ketään kehdattu kokonaan penkittää, niin pelipaikkoja kierrätettiin kolmen miehen voimin. Tämä yhdistettynä juoksevaan peliaikaan merkitsi sitä, että ensimmäisestäkin vaihdosta piti nauttia kuin viimeisestä, sillä se todella saattoi olla sitä.
Nouseeko joku urasi sadasta tehopisteestä muiden yläpuolelle?
- Kaikki onnistuneet sommitelmat lämmittävät mieltäni vielä kiikkustuolissa, mutta kyllä maagisimmat pinnat ovat olleet ns. Kummeli-maaleja, jotka olen itse onnellisten tähtien alla viimeistellyt. Kolme suosikkia satunnaisessa järjestyksessä ovat: harrastesarjamaali Jackie Chan -hyppyvolleylla päätyrajan tuntumasta suoraan maalivahdin avausheitosta (enää ei jalka nousisi niin ylös)[huom. toimituksella on maalista sikäli erilainen muistikuva, että välissä oli jatko päällä Topon jouksulinjalle, mikä lisäsi viimeistelyliikkeen vaativuutta], Mikkelin Rantakeitaan hornankattilan hiljentäminen suoraan pukuhuoneen wc-istuimelta juostulla puskumaalilla (tämäkin maalivahdin avausheitosta) sekä vielä tuo sadas viime matsissa, jossa osuin pitkästä aikaa kantapääni kanssa väärään paikkaan väärään aikaan. Muistan myös juhlineeni melko innokkaasti Temppeli Holopaisen volley-maalia, kun luulimme voittavamme PoPS-78:n ensimmäisellä alueellisen Kakkosen kaudella.
Mikä on paras muistosi Feeniks-uralta?
- Onhan se kaiken kaikkiaan tuo kausi 2012-2013, jolloin joukkueemme oli kolmen pisteen päässä nousukarsintapaikasta! Oli upeaa päästä välillä tuuraamaan Ondrej’ta koko sarjan parhaassa kentällisessä, joka dominoi peliä kaikkia (myös taivaansinisiä) vastaan. Tänä vuonna aloimme olla loppukaudesta lähellä samaa tasoa. Toinen hieno hetki, joka menee eri kategoriassa ykköseksi, oli ensimmäinen Feeniks Cup. Se tunne, kun kaikki työ oli tehty ja pilliin vihellettiin kentällä ensimmäistä kertaa, oli luokkaa ok+.
Entä mikä on ollut Feeniks-urasi pahin pettymys?
- Tämän kauden alun sukellus oli suuri pettymys. Edellisen vuoden menestys taottiin aika rajusti pois hatusta, mutta onneksi petrattiin oikein kunnolla tämän vuoden puolella. Henkilökohtaisesti kautta aikain vaikeimpia matsejani olivat tämän kauden OsPa-peli cupissa ja ensimmäinen KaDy III-peli, joissa molemmissa saan kantaa aika suuren vastuun voitottomuudesta. Lisäksi jokainen peli, johon ei ole päässyt mukaan, tai joissa ei ole päässyt askiin, ovat suuria pettymyksiä. Kaikkein pahin pettymys taitaa olla kuitenkin kauden 2011-2012 LPK-peli, jossa sulimme täysin koko porukka ja menetimme 6-1-johtomme tasuriksi viimeisellä kympillä.
Mitkä ovat tavoitteesi ensi kaudelle ja myöhemmälle Feeniks-urallesi?
- Jos saisi itseään kesällä sen verran liikkeelle, ettei olisi syksyllä tämänhetkistä enempää pujottelukeppinä, niin kyllä nyt jää joukkueen lievän mahalaskun myötä tavaraa hampaankoloon. Toivoisin, että miulle löytyisi muutama näytönpaikka heti kauden alussa ja onnistumisten myötä mahdollisesti toinen kohtalainen kausi osana sarjavoitosta taistelevaa joukkuetta. Jatkossa toivon, että kun jalka ei enää riitä mihinkään sähäkämpien keskellä, niin saisin vielä touhuta porukan mukana taustoissa ja kenties jäähdytellä Majavissa. Tämä kaikki siis noin viidentoista vuoden kuluttua, kunhan olen ensin ollut edarin avauksessa yhdessä poikieni kanssa.
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|