Tuplaennakko: Viimein maalivahtiasiaa
07.12.2012
Voittoputkessa kahdella sarjatasolla lentävä Futsalseura Feeniks päättää syyskautensa tiivistahtiseen viikonloppuun. Lauantaina Huhtaharjulle tuplapeleihin saapuu sarjassa Feeniksin kanssa tasapisteissä oleva Polvijärven Palloseura. Sunnuntaina Feeniks matkaa Mikkeliin sarjakakkosena olevan Ri-Pan vieraaksi. Lisäksi pyhänä kakkosjoukkue Salimajavat (Feeniks II) on tulessa Kolmosen turnauksessa Palokassa.
Tällä kertaa ennakkohaastatteluun saatiin itse seuran maalivahtilegenda Risto "Heebo" Heikkinen. Lupsakka savolaismies oli viettämässä rauhallista Itsenäisyyspäivää, kun ennakkotoimitus hänet tavoitti.
Toimitus (T): Feeniksin kausi on alkanut ihan mukavasti, mutta henkilökohtaisesti olet ollut sangen epäonninen. Eli avausottelussa jouduit loukkaantumisen vuoksi sivuun jo parin minuutin jälkeen. Tämän jälkeen erilaisten esteiden ja Joonaksen hyvän vireen vuoksi olet pelannut vain Riverballia vastaan, jossa pelasit hyvin, mutta tuloksena silti tappio. Miten kommentoit alkua ja tämänhetkiset fiilikset?
Heebo (H): Joukkueen puolesta vaikuttaa erittäin nousujohtoiselta eli erittäin positiiviset fiilikset. Ja henkilökohtaisesti maalivahtitilanteen osalta totean lyhyesti ja ytimekkäästi, että paras pelaa.
T: Maalivahtiosastolla onkin tapahtunut paljon viime kauden jälkeen, ensin MVP Juha Pakarinen muutti etelään. Millaisia terveisiä lähetät JuPalle?
H: Tämä tuli hyvin äkkiä, mutta sanotaan että.. virnettäsi on aina ikävä.
T: MVP:n lähdön paikkauksessa onnistuttiin syksyllä ainakin määrällisesti hienosti, sillä uusia veskareita saatiin viime kaudella jo debytoineen luotettavan Jaakko Immosen lisäksi kaksi: voittava mv Joonas Mikkola sekä maaleja tekevä mv Timo Eirola. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että nyt myös Salimajavien maalivahdin paikasta on kilpailua. Mutta miten näet, onko kilpailu ykkösjoukkueen ykkösmaalivahdin paikasta jopa viime kautta kovempaa?
H: Joo, kyllä ainakin siinä mielessä, että tämän kauden maalivahdeilla on yhteensä vähemmän lapsia hoidettavana.
T: Treeneissä koventunut kilpailu on näkynyt myös toinen toistaan komeampien uusien maalivahdinpaitojen muodossa. Oletko tuntenut paineita legendaarisen KalPan paidan päivittämiseen?
H: En ole tuntenut. Samoin kuin pelaavan maalivahdin kohdalla paras pelaa, niin myös paras maalivahdinpaita pelaa.
T: Eli KalPan paita pysyy?
H: Pelaan aina parhaalla paidalla.
T: Sitten katseet viikonloppuun. Lauantaina Huhtaharjun hornankattilaan saapuu Polvijärven Palloseura ja sunnuntaina matkataan Mikkeliin Ristiinan Palloa haastamaan. Pelasit viime kaudella molempia jengejä vastaan, millaisia vastustajat ovat maalivahdin kannalta? Ensin PoPS:
H: Täytyy sanoa, että nyt en muista yhtään mitään.
T: No PoPSilla on riveissään ystäviemme D. Klimovin ja T. Tahvanaisen lisäksi sarjan kovimpiin pelimiehiin kuuluvat A. Åke ja T. Hallikainen. Kiinnitätkö maalivahtina tähtipelaajiin enemmän huomiota?
H: Luotan siihen, että maalivahtivalmentaja Temppeli Holopainen preppaa ennen peliä tai laittaa videon katsottavaksi, joka auttaa näiden pelaajien pysäyttämiseen.
T: Näin varmasti käy. Entä sitten RiPa Young Boys, muistatko mitään?
H: En muista, enkä yritä muistellakaan.
T: No RiPa luultavasti perustaa hyökkäyspelinsä vahvasti vastaiskuihin, joihin vikkelät ja taitavat pojat lähtevät nopeasti. Mitä se tarkoittaa maalivahdin kannalta?
H: No sehän tarkoittaa paljon haastellisia tilanteita maalivahdille ja mikäs sen parempaa kuin peli täynnä haasteita.
T: Totta, Manageri luonnollisesti päättää kuka kussakin pelissä tolppien väliin pääsee, mutta jos saisit pelata jomman kumman viikonlopun peleistä, kumman valitsisit ja miksi?
H: (pitkä hiljaisuus) Sanotaan vaikka että sunnuntain pelin, koska se on parempaan aikaan eli iltapeli.
T: Millaisin tavoittein viikonloppuun lähdetään?
H: Mitä sitä nyt muutakaan voi tavoitella kuin täyttä pistepottia.
T: Entä onko henkilökohtaisia tavoitteita?
H: Pelata kauden tähän asti paras peli. Lisätään vielä, että sillä ehdolla että pelaamaan pääsen.
T: Luonnollisesti. Kiitos haastattelusta.
H: Kiitoksia, oli erittäin mukavata purkaa vähän ajatuksia.
FS Feeniks - PoPS-78 la 8.12 klo 14:15 @ Huhtaharjun koulu, JKL.
Kahvio todennäköisesti palvelee. Tervetuloa!
RiPa Young Boys - FS Feeniks su 9.12 klo 17:00 @ Mikkeli, Rantakeidas.
Muista myös: Salimajavat sunnuntaina Palokassa!
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|