Tyylikäs voitto viimeisestä derbystä
01.03.2015
Feeniks oli aamupäiväpelissä jatkuvasti askeleen edellä, ja nappasi näin ensimmäistä kertaa tuplavoiton eli täydet kuusi pistettä kauden peleistä rakasta vihollistaan LPK:ta vastaan. Voitossa kunnostautuivat tutut sankarit: Osku "Stifler" Luoma rankaisi knallillisen herkkua ja Kusti "Biathlon" Tedesco säesti hyvin kahdella maalillaan. Muita sankareita olivat Deko "Super-Deko" Kauppinen (2+0), Jussi "101 Vesasta" Vesanen (0+3) ja maagisesti maalilla huhkinut Timo "Spiderman" Eirola.
Ottelun hartaat alkuseremoniat toivat poikkeuksellisen jännittyneen latauksen otteluun, eikä kumpikaan joukkue tahtonut antaa senttiäkään tilaa vastustajilleen. LPK jauhoi muutaman hyvän neliöhyökkäyksen, ja Feeniks iski vastaan vahvuuksillaan. Gustavo "Kusti" Tedesco oli karata maalintekoon viiden minuutin paikkeilla, mutta Tommi Huvila kaatoi miehen railakkaasti kesken irtioton. Vapauttava avausmaali syntyi lopulta kulmapotkusta jakson puolivälissä. Jussi "99" Vesanen syötti ja Osku "Mökkitikka" Luoma viimeisteli näyttävästi harjoitellun kuvion päätteeksi.
Osku iski uudelleen seuraavassa vaihdossaan. Joonas "Jones" Heino kikkaili oman alueen nurkassa ja jakoi Oskulle laitaan. Mies spurttasi kaikkien ohi ja tykitti voimalla oskumaisesti takanurkkaan. Heti perään Gustavo "Signore" Tedesco karkasi läpi palloriiston päätteeksi ja viimeisteli voimalla 3-0-johdon. LPK:n nopea kavennus tuli Olli-Pekka Toikkosen illan seitsemännentoista askelharhautuskuvion päätteeksi tarkalla ulkosyrjäsijoituksella.
Toisen jakson alussa Kusti "Premier League" Tedesco ratkaisi ottelun paukuttamalla komean koko kentän hyökkäyksen päätteeksi pallon nuottaan. Hyökkäyksen käynnisti Deko Kauppisen tyylikäs katko, ja syötöt soljuivat Kustin, ”Misi” Szerovayn ja ”Asamoah” Laitisen kautta takaisin Kustille, joka tinttasi one-timerin ohi voimattoman LPK-vahti Ronnie Nygrenin.
Kuin tämä ei olisi vielä ollut tarpeeksi highlightsia, Jones Heino naatiskeli Jussi "Sadan pinnan mies" Vesasen tarjoaman volleyn täysillä tolpan kautta yläpeltiin. Deko Kauppinen teki puolestaan seuraavaan vaihtoon peri-dekomaisen tempun sujauttamalla kuulan kassiin Nygrenin jalan vierestä. 6-1-johto oli tosiasia. Lisääkin häkkejä olisi nähty, mutta Kusti "Sprinter" Tedesco revittiin ketoon vielä kahdesti orastavista läpiajoista. Yhteensä mies nettosi kolme identtistä varoitusta LPK:lle.
Jakson puolivälin jälkeen LPK sai pitkästä aikaa otteen matsista, ja hetken Feeniks-miehistö oli hätää kärsimässä. Timo Eirolan kaksi maukasta tuplatorjuntaa ja Asa Laitisen pelastus maaliviivalta pitivät hetken, mutta paineen kasvaessa Jose Ikonen ja Tommi Huvila saivat naulattua yhdet nupit mieheen perille asti. Ikonen jopa varsin näyttävästi suoraan A-P Kesosen loopista.
Osku viimeisteli vielä hattutemppunsa ennen kuin LPK aloitti reikäpaitapelin. Erikoistilanne tuotti muutaman paikan molempiin päätyihin, ja kohtuus olikin lopun 1-1-tasatulos. Deko Kauppinen taisi iskeä Feeniks-kauden pisimmän onnistuneen maalilaukauksen osuttuaan tyhjiin oman maalinedustan kahinasta, josta tuloksena olisi totuuden nimissä voinut olla vaikkapa kuusimetrinen lohikoskelaisille. Yhteismaalit olivat silti jossittelemattomat 8-4 kotijoukkueelle, ja Feeniksin omima Jyväskylän sisäisen minisarjan mestaruusvaltikka sai vielä yhden jalokiven varteensa.
Ensi viikonloppuna sinetöityy sitten lopullinen sarjasijoitus. Mestaruusjuna puksuttaa jo mutkan takana, mutta Feeniks-resiinaa pumpataan tällä hetkellä lujempaa kuin koskaan.
Fs Feeniks - LPK 8-4 (3-1)Aika: 01.03.2015 10:45 Paikka: Jyväskylän monitoimitalo
Maalit:
Kokoonpano:
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|