Array ( ) Vuoden vauhdikkainta sambafutsalia! - Fs Feeniks

 

Vuoden vauhdikkainta sambafutsalia!

12.12.2015

Feeniks aloitti jokavuotisen mittavan voittoputkensa kaatamalla sarjanousija Huhtasuon Kisan lukemin 5-11. Peli oli iloista sambafutsalia, jossa liika järki korvattiin tunteella ja luovuudella. Tämä toki sopi 39-päiselle yleisölle, joka näkemästään haltioituneena piti mukavaa älämölöä läpi ottelun.

Peli alkoi sähäkästi, kun Feeniksin voimahyökkääjä Ossi "Kustinkorvaaja" Välimäki huomasi, että vastustajan maalivahti oli edennyt piirun verran liian ylhäälle (puolikenttä) ja päätti hakea namun lapselta, tuloksena tietysti 1-0 maali. Vastustaja kokosi nopeasti rivinsä ja joukkueensa päivän kasvo Ali Mahmud iski kaksi nopeaa maalia ja johtoaseman kotijoukkue Hukille.

Se perinteinen hyvänolontunne pääsi iskemään, todettiin vaihtopenkillä huokaisten. Ei muuta kuin haalarit koukkuun ja uutta matoa jalkaan. Tsemppi realisoitui näyttävien maalien sarjana, joista erityisesti on mainittava Toni "Laukaan kaukaa laukova" Kauppisen kylmänviileä sisäsyrjäsijoitus alanurkkaan 40 metrin vapaapotkusta.

Kauppinen oli muutenkin päivän näkyvin hahmo ja hattutemppunsa johdosta jo neljäs knalli-tulilintu viimeiseen kahteen peliin! Päivän häikäisevimmän yksittäisen suorituksen esitti kuitenkin Hagos "tulevaisuuden lupaus" Berhane, joka pyyhälsi omalta alueeltaan kaikkien kuuden Huki-pelaajan ohitse/lävitse viimeistellen väkivaltaisesti. Maalikongin soidessa, maassa makasi huohottaen Berhanen itsensä lisäksi koko Hukin joukkue vaihtopelaajat mukaan lukien: tästä suorituksesta olisi läski-Ronaldokin ylpeä. "Hakkeri" Berhanen omien sanojen mukaan hän etsi koko kuljetuksen ajan syöttömahdollisuutta, mutta sellaista ei ollut.

Tauolle mentiin 3-6 lukemissa, joka ei pelaaja-valmentaja Joonas "RuK" Heinoa
miellyttänyt. Seurasi suoraa huutoa viisitoista minuuttia ja kun toinen puoliaika vihellettiin käyntiin, huomattiin yleisöstä lapsiperheiden kadonneen. Tulostahan alkoi syntyä kun hyökkääjät Luoma ja Välimäki iskivät mieheen. Kukaan ei muista minkälaisia maalit olivat, mutta vaikeaa sitä ei ole arvata: kääntyminen ja veto.

Tässä vaiheessa vastustaja siirtyi reikäpaitapeliin ja tekikin kaksi maalia kaventaen pelin näennäisen tiukaksi. Tästä myös kuultiin pelin jälkeen, kun valmentaja Heino totesi haudanvakavasti koko seuraavan kuukauden harjoiteltavan ainoastaan alivoimapelaamista. Loppupeli oli joka tapauksessa kosmetiikkaa, vaikka luvalla sanoen päivän teemana ei ollut vedenpitävä puolustus.

Pelin jälkeen siirryttiin nauttimaan harvinaista vapaailtaa maalivahti Risto "Manu" Heikkisen luokse. Naisten sählyfinaalin lomassa intouduttiin antamaan tuomiota päivän pelistä. Teemu "HD" Holopaisen hiljaisuus tulkittiin kouluarvosanaksi 8, kun taas joukkueen kunniavieras Jussi "Verg Kamppi" Vesanen totesi: "paskinta feenistä mitä oon nähny".


HuKi - Fs Feeniks 5-11 (3-6)

Aika: 12.12.2015 11:15
Paikka: Jyväskylä, monitoimitalo


Maalit:
01:530 - 1Välimäki Ossi 
05:281 - 1Ali Mahmud 
06:022 - 1Ali MahmudJussi Juoperi
08:162 - 2Luoma Oskari 
09:062 - 3Välimäki OssiBerhane Hagos
10:142 - 4Kauppinen ToniNikulainen Lasse
12:332 - 5Kauppinen ToniVälimäki Ossi
13:322 - 6Berhane HagosHeikkinen Risto
17:473 - 6Aram Hasanzada 
  ---
26:463 - 7Luoma OskariHeino Joonas
27:063 - 8Välimäki OssiNikulainen Lasse
29:264 - 8Ali MahmudOssi Kaski
34:205 - 8Hakim HasanzadaJose Nissinen
35:525 - 9Kauppinen Toni 
37:575 - 10Välimäki OssiKauppinen Toni
39:035 - 11Luoma OskariKukko Tuomas


Kokoonpano:
#31Heikkinen RistoMaalivahti
#6Berhane HagosPelaaja
#11Holopainen TeemuPelaaja
#7Kauppinen ToniPelaaja
#13Kukko TuomasPelaaja
#13Luoma OskariPelaaja
#24Välimäki OssiPelaaja
#2Heino JoonasPelaaja-valmentaja
#10Nikulainen LassePelaaja-valmentaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11