Array ( ) Feeniks taipui Polvijärvellä - Fs Feeniks

 

Feeniks taipui Polvijärvellä

11.12.2011

Saunaillassa yhteenhioutunut joukkue lähti itsevarmana toteuttamaan lauteilla suunniteltuja kuvioita ja pelistrategioita pitkälle matkalle kohti Polvijärveä. Pari autollista pelimiehiä starttasi matkaan yhdeksän jälkeen Jyväskylästä ja osa luotti omaan viehätysvoimaansa ajatuksena liftata sielunvaellusreissultaan Kolin jylhistä maisemista suoraan pelipaikalle. Nimeltä mainitsematon pelaaja ei kuitenkaan yllätyksekseen päässyt kuin 13 kilometriä lähemmäs määränpäätä ja näin ollen miestä lähti hakemaan itse manageri. Asa kerkesi kuin kerkesikin peliin mukaan.

Alkulämmittelyjen perusteella näytti vahvasti siltä, että uudet kuviot on omaksuttu ja valmiit toteutettaviksi itse peliin. Pelin alku näyttikin lupaavalta ja peli pyöri barcamaiseen tyyliin vastustajan katsellessa vierestä. Huikeaa katseltavaa oli etenkin Jouni ”Jopo” Heiskasen höyryveturimainen määrätietoinen puskeminen laidasta kohti vastustajan maalia. Näistä syntyikin pari maukasta maalintekotilannetta. Tällä kertaa ei kuitenkaan hyvänä viimeistelijänä tunnetun miehen kärkimoukku ollut ajatusten kanssa samalla aaltopituudella. Vastustajan maalivahti joutui torjuntatöihin myös muiden pelaajien toimesta muutamaan otteeseen, mutta parhaimmat paikat tuhrittiin laukomalla pallot katonrajaan. Reilun kymmenen minuutin pyörityksen jälkeen vastustaja sai pelin juonesta kiinni ja iski kaukovedolla maskin takaa alanurkkaan ja näin Feeniks oli yllätetty. Heti seuraavassa vaihdossa olivat vielä pasmat sekaisin tapahtuneesta ja vastustaja puski omasta päästä heitetyn roikkupallon häkkiin yli hyvin tilanteessa olleen Riston. Aikalisä. Aikalisän jälkeen peli rauhoittui ja sujui taas näyttävästi, mutta lisämaaleja ei nähty ja tauolle vetäydyttiin 2-0-lukemissa. Pukukopissa tunnelma oli edelleen positiivinen ja pelaajat uskoivat voittoon.

Toinen erä lähti käyntiin tasaisissa merkeissä kunnes Feeniksin syötöt rupesivat lipsahtelemaan käsittämättömästi vastustajan jalkoihin ja vajaassa minuutissa vastustaja iski 3 kaappia ja liiskatut linnunpoikaset katselivat ihmeissään. Hätähuudon paikka. Manageri rauhoitti joukkuetta ja teki hieman ketjumuutoksia yrittäen löytää kadotetun pelivarmuuden. Tämän jälkeen peli jatkui taas tasaisena, vaikkakin hieman sekavana joukkueiden rynnätessä pallon perässä päästä toiseen. Viimeinen naula arkkuun tuli ajassa 34.56, kun vastustaja katkaisi avausheiton ja niittasi yksin läpi -tilanteesta numerot tennislukemiin. 3 minuuttia ennen loppua Feeniks sai vihdoin maaliruiskut auki kun Temppeli latasi Jukan hienosta syötöstä pallon ohi jo ohittamattomaksi todetun kotijoukkueen molarin. Topo ei halunnut jäädä kakkoseksi pitkäaikaiselle aisaparilleen vaan sijoitti Asa ”luonnonlapsi” Laitisen passista 3sekuntia ennen summerin pärähdystä maalintekijän elkein pallon hallitusti alanurkkaan.

Feeniksin dieselmoottoreissa olisi polttoainetta vielä riittänyt, mutta kilometrit tulivat täyteen. Pelin jälkeen todettiin yhteisesti että pelillinen pohja on löydetty. Puitavaa riitti eikä keltään löytynyt selitystä lukemattomiin oman pään virheisiin ja tehottomuuteen maalipaikoissa. Kaikesta huolimatta ainakin yksi mies oli tyytyväinen saadessaan viikon metsässä olon jälkeen syödä aidon turkkilaisen pizzan.

PoPS-78 - Fs Feeniks 6-2 (2-0)

Aika: 11.12.2011 13:30
Paikka: Polvijärvi, Vapaa-aikatalo


Maalit:
14:281 - 0Vastustaja 
15:162 - 0Vastustaja 
  ---
23:103 - 0Vastustaja 
23:274 - 0Vastustaja 
23:505 - 0Vastustaja 
34:566 - 0Vastustaja 
37:106 - 1Holopainen TeemuJaatinen Jukka
39:576 - 2Kukko TuomasLaitinen Asseri


Kokoonpano:
#31Heikkinen RistoMaalivahti
#10A-O JuhaPelaaja
#14Erola SamiPelaaja
#22Heiskanen JouniPelaaja
#11Holopainen TeemuPelaaja
#3Jaatinen JukkaPelaaja
#7Kauppinen ToniPelaaja
#13Kukko TuomasPelaaja
#12Laitinen AsseriPelaaja
#2Savola MattiPelaaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11