Array ( ) Feeniks upotti väsyneen Young Boysin - Fs Feeniks

 

Feeniks upotti väsyneen Young Boysin

22.02.2014

Ikämiesikää uhkaavasti lähestyvälle Jouni "Jope" Heiskaselle omistettu täysi pistepotti jäi Lehtisaaren murskajaisten päätteeksi Feeniksin pohjattomaan haaviin. Pyöreitään juhlineen Jounin ja pitkäaikaispotilaiden lisäksi kotijoukkueen kokoonpanosta oli poissa tukku muita avainmiehiä. Perhesyiden, opinto-, työ- ja matkakiireiden edessä poissaoloon oli pakotettu isoja minuutteja tyypillisesti tahkoavat Risto "Hepo" Heikkinen, Mihaly "Misi" Szerovay, Mikko "Tare" Tarvainen ja Toni "TK" Kauppinen.

Kokoonpanon nimellinen heikentyminen ei näkynyt kentällä, ja joukkueen kapteeni, Teemu "Temppeli" Holopainen näytti ottelulle suunnan tuikkaamalla kärkkärinsä kauniisti ristikon alle vain kahdeksan sekunnin pelin jälkeen. Tämä on Feeniks-historian nopein maali ottelun alusta lukien. Huomattavaa maalin nopeuden kannalta on se, että aloituspotku oli Ri-Palla - kuten myös avausjakson loput viisi aloitusta.

Feeniks nimittäin lamaannutti vaimean ristiinalaisvastarinnan ja moukaroi maagisilla laukauksilla Ri-Pa-vahti Niilo Laasosen penkille yhdessätoista minuutissa. Maaliseppoina toimivat Temppeli toistamiseen yläkulmaan, tehot 5+2 kolmeen voittopeliin summannut pelaaja-valmentaja Asseri "Ass" Laitinen kahdesti niin ikään ylös sekä liekkeihin lähiaikoina syttynyt Gökhan "Bull" Ates kertaalleen Timo "Man of the Match" Eirolan avauksesta. Jakorasioina kunnostautuivat ketjujensa kynämiehet Jussi "Henry" Vesanen ja Henri "Henry" Jäntti. Young Boys sai Lehtisaaren neliössä aikaiseksi vain pari hyvää laukausta sekä muutaman puolittaisen läpiajon laidalta, mutta täydellisen matsin vetänyt Timo torjui kaiken, mitä eteen kannettiin.

Timppa kruunasi päivätyönsä toisen jakson alkupuolella nousemalla oman koppinsa jälkeen vahvasti keskeltä ja pommittamalla pallon kymmenen metrin pisteen takaa kassiin yli Ri-Pan luukulle vaihdetun Matti "Feeniks-mörkö" Ollikaisen. Laukauksen nopeudeksi mitattiin epävirallisesti 96 km/h. Kun Tuomas "Topo" Kukko osui puolen tunnin kohdalla hailurillaan Temppelin tsippiin maalin arvoisesti, oli panoksena lopullisesti enää Timon nollapelin säilyttäminen.

Tätä ei tarvinnut kuitenkaan kauaa jännittää, sillä pian 7-0-maalin jälkeen edaridebyytissään alakertaa mainiosti lakaissut Tommi "Tomahawk" Taavila ohjasi epäonnisesti Ollikaisen pitkän heiton tolpan juuresta ohi hyvin jekutetun Timon. Pyyteetöntä puolustustyötä jälleen tarjoillut Joonas "Jones" Heino viimeisteli soolollaan ottelun loppunumerot 8-1.

Ottelun oli kokonaisuutena yksi Feeniks-historian parhaista, joskin matsin aikainen ratkeaminen, salin tragikoomiset mittasuhteet sekä Riemun väsyttämän vastustajan tahmeahko tassuttelu toimivat lieventävinä asianhaaroina. Ykköskenttä (Heino-Vesanen-Kukko-Holopainen) oli etenkin puolustussuuntaan eleettömän varma, mutta ei sovi unohtaa sitäkään faktaa, että nuorta Feeniks-verta sisältäneen kakkosen (Taavila-Ates-Jäntti-Laitinen) oma osuus kirjattiin 4-1-voittoon, vaikka vastassa oli eittämättä yksi sarjan kovimmista joukkueista. Timon nollapeli jäi harmittavan lähelle, mutta se ei himmennä miehen mainiota suoriutumista Lehtisaaren hektisessä askissa.

Fs Feeniks - Ri-Pa/Young Boys 8-1 (5-0)

Aika: 22.02.2014 15:00
Paikka: Säynätsalo, Lehtisaaren Kuntotalo


Maalit:
00:081 - 0Holopainen TeemuKukko Tuomas
02:232 - 0Laitinen AsseriAtes Gokhan
05:553 - 0Holopainen TeemuVesanen Jussi
06:374 - 0Ates GokhanEirola Timo
11:015 - 0Laitinen AsseriJäntti Henri
  ---
25:226 - 0Eirola Timo 
32:447 - 0Kukko TuomasHolopainen Teemu
33:277 - 1Oma maaliTommi Taavila
38:188 - 1Heino Joonas 


Kokoonpano:
#1Eirola TimoMaalivahti
#10Ates GokhanPelaaja
#11Holopainen TeemuPelaaja
#2Jäntti HenriPelaaja
#13Kukko TuomasPelaaja
#12Laitinen AsseriPelaaja
#9Taavila TommiPelaaja
#14Vesanen JussiPelaaja
#2Heino JoonasPelaaja-valmentaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11