Array ( ) Harjoitusviikko otteluineen takana päin - Fs Feeniks

 

Harjoitusviikko otteluineen takana päin

10.10.2016

Feeniks pelasi reiluun viikkoon kolme harkkapeliä ja treenit päälle.

Jakso aloitettiin lauantaina 1.10. pelillä Kuurojen maajoukkuetta vastaan. Vastus oli odotetusti KV-tasoa ja latoi kaikessa hiljasuudessa taululle rujot 10-1 lukemat. Ottelun onnistuja oli toisen jakson maalilla pelannut ja numerot lähes yksinumeroisena pitänyt Jaakko Immonen.

Treeneissä terävöitettiin puolustuspelaamista, joka näkyikin tasaisessa matsissa torstaina rutkasti uudistunutta ja Ykköseen noussutta Lohikosken Pallokerhoa vastaan. Palloa hallinnut LPK sai maalipurkin kannen kunnolla auki vasta loppuhetkillä ja varsinainen peliaika päättyi 5-1. Täten siirryttiin siis jatkoajalle, joka päättyi LPKn 2-0 voittoon. Oskari Luoma kärsii edelleen puujalasta eikä ollut pelaamassa, joten maalintekijää etsitään vielä.

Viikon finaalin oli KaDyn U21-liigajengiä vastaan. Raskas viikko näkyi pelaajamäärässä ja paikalle saatiinkin vain seitsikko, joista majavajahdissa riutunut seurajohtaja tyytyi seuraamaan peliä penkin päästä. Vähäisestä pelaajamäärästä johtuen tapahtuma vedettiin läpi ”kolmen joukkueen pelinä” jossa Kadyn kaksi ketjua ja Feeniks pelasivat kukin vuorollaa toisiaan vastaan viiden minuutin pelejä. Maaleja ei laskettu virallisesti, mutta jäi tuntuma, että Feeniks jäi peleissä lopulta niskan päälle. Ottelujen ehdoton hahmo oli pelialustalle pitkän tauon jälkeen paluun tehnyt, kaapista kompressiopaidan löytänyt Mikko Piippa, jonka minimalistiset eleet olivat silkkaa eleganssia ja jotka kokretisoituivat sunnilleen 5+0 tehoina.

”Kehityskäyrä on ehdottomasti positiivinen ja uudet pelaajat ovat antaneet hyviä näyttöjä Kilpailu peliajasta tulee olemaan kovaa. Peräänkuulutan kuitenkin pelaajiston sitoutumista tapahtumiin, jotta pelisysteemi saadaan iskostettua alitajuntaan” summaa päävelmentaja Joonas Heino viikon annin.









Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11