Array ( ) Majavat pitivät Huhtaharjun vallassaan - Fs Feeniks

 

Majavat pitivät Huhtaharjun vallassaan

06.02.2012

Paksun talviturkin kasvattaneet Salimajavat eivät olleet moksiskaan viime aikojen pakkaskeleistä kun vastaan asettui rästiottelussa Huhtasuon Kisan jo varttuneemmat pelurit paukkuvana vaalipäivänä. Syyskierroksella jännittävässä trillerissä taipunut HuKi oli voitettava uudelleen, jotta toiveet paremmasta sarjasijoituksesta säilyisivät viimeiseen turnaukseen.

Hieman vajaahäntäisenä vain kahdella vaihtomiehellä otteluun lähtenyt majavalauma otti ottelun haltuunsa heti alusta lähtien. Feeniks-manageri Kangastien pallonhallintaopit ovat tarttuneet kauden aikana kakkosjoukkueen pelaajistoon. Toki huomioitava, että puolet kenttäpelaajista olivat rekrytointeja edustusjoukkueesta. Tästä huolimatta Majavat pitivät ja pyörittelivät palloa ajoittain komeillakin syöttökombinaatioilla. Kun juoksevaa aikaa oli kulunut vajaat yhdeksän minuuttia, Majavat noudattivat tällä kertaa poissaolleen Managerin esimerkkiä ja laittoivat kakkosen pesään ja kaasun pohjaan. Tuloksena neljässä minuutissa neljä maalia, muttei sakkoja, eikä pelikieltoja.

Palloa ennenkin potkineet hukilaiset eivät tästä kuitenkaan hätkähtäneet vaan sinnittelivät kyydissä mukana. Kavennus neljään yhteen tapahtui vapaapotkusta hetki ennen taukoa ja neljään kahteen juuri tauon jälkeen. Viiden minuutin kohdalla toisella jaksolla läpi ottelun vahvasti pelanneet majavapäällikkö Komppa ja majavadebytantti Teemu ”Tuomion Temppeli” Holopainen löivät sinetin ottelulle Holopaisen sivallettua tauluun 5-2 lukemat. Ottelun viimeisellä kahdeksanneksella Teemu ja Pave kaunistelivat lukemia vielä kumpikin kertaalleen.

"Hyvät pelaajat, hyvät toimitsijat, hyvä matsi!" ottelun jälkeen suihkunraikkaana Seppälänkankaalta pyöräilemästä tavoitettu Majavapäällikkö Komppa kommentoi. "Positiivista että kaikki pelaajat pääsivät pisteille. Paitsi Kapu-Risto, joka piti pelastuksilla johtoaseman tukevana ekalla jaksolla. Henri oli lähes kliininen kentällä, kuten veljensä toimitsijana." analysoi mehevän 3+1 pistesaaliin haalinut ylpeä lättähäntä. "Reenataan vielä pari viikkoa ja pidetään hyvä vire yllä myös vikassa turnauksessa kahden viikon päästä, kolmos-neljossijalle on vielä hyvät saumat." päätti kotipesäänsä matkaa jatkanut talttahammas.

Fs Feeniks II - Huki 7-2 (4-1)

Aika: 05.02.2012 15:30
Paikka: Jyväskylä, Huhtaharju


Maalit:
08:541 - 0Jäntti HenriErola Sami
09:202 - 0Komppa PaavoJäntti Henri
11:383 - 0Komppa PaavoVesanen Jussi
12:424 - 0Erola Sami 
19:434 - 1Vastustaja 
  ---
21:454 - 2Vastustaja 
24:465 - 2Holopainen TeemuKomppa Paavo
35:206 - 2Holopainen TeemuJäntti Henri
37:247 - 2Komppa PaavoA-O Juha


Kokoonpano:
#31Heikkinen RistoMaalivahti
#10A-O JuhaPelaaja
#14Erola SamiPelaaja
#11Holopainen TeemuPelaaja
#2Jäntti HenriPelaaja
#14Vesanen JussiPelaaja
Komppa PaavoPelaaja-valmentaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11