Miesten futsalkausi käyntiin triplalla
04.11.2016
Feeniksin molemmat miesten joukkueet aloittavat sarjakautensa huomenna lauantaina. Tässä tuoreet kuulumiset miehistön syvistä riveistä.
Edustus
Uusi kausi on tuonut Feeniks-leiriin joitakin uusia naamoja. On syytäkin, sillä pelaajapajatsoa on tyhjennetty takaressua myöten. Viime kauden edustusmiehistöstä laukkunsa ovat pakanneet luotettava Asseri Laitinen (-> Vasa), sähäkkä Aapo Sainomaa (-> Helsinki), vakuuttava Timo Eirola (-> Tampere), tyylikäs Ossi Välimäki (-> kohusiirto tulossa, vain siirtosummasta neuvoteltaneen vielä?) ja itse johtaja Paavo Komppa (-> Majavat). Vähättelemättä lainkaan, nämä kovat menetykset eivät tietysti yhteensäkään merkitse yhtä paljoa kuin joukkueen kapteeni Teemu "Temppeli" Holopaisen lähtö etelään. Paikkaajille on toden totta tarvetta.
Valmennuksen verkot ovat kuitenkin lionneet keskisuomalaisessa järvimaisemassa mukavan kireinä. Voisiko sanoa, että päävalmentaja Jones Heino ei ole turhia kalareissuja tehnyt, vaan "aina koettaessa on nykinyt". Eikä kyseessä ole mikään limainen särkiparvi vaan todellista jalokalaa. Joona Nieminen, Riku Martikainen, Juho Vehmas, "Jussi" Ojanen, Henri Laitila, Ville Vaahtoluoto ja Petri Kataja ovat kaikki hyviä vahvistuksia seuran lippulaivaan.
Joukkue on uudistunut sekä virkistynyt mukavasti ennen kilpakautta, ja ns. vanhat konnatkin Risto Heikkisen, Tuomas Kukon ja Toni Kauppisen johdolla ovat saaneet uutta virtaa nuorista sparraajistaan. Uutta kevättä elävät myös virkaiältään keski-ikäiset pelimiehet Lasse Nikulainen, Matias Torkki, Teemu Tikkanen ja vastaleivottu kapteeni Hagos Berhane, joka aistii myös uudet tuoksut ja tunnelman: "Uudet hankinnat ovat luoneet positiivista pöhinää joukkueen ympärille. Vinkkaan seuraamaan tarkasti erityisesti juonikasta Joona Niemistä, jonka syntinen lantio huumaa parketilla kuin parketilla. Kaveri on todellinen otteluiden ja katseiden kääntäjä", Hagos lupaa. Viimeisen viikon treenipelien näytöt ovat niin ikään olleet positivisia (16-6 vs KaDy II ja 3-3 vs JKV). Osku Luomakin on ollut totutussa iskussa paukuteltuaan kahteen peliin seitsemän kaappia.
Tärkein yksittäinen vastuu on kasattu Hagos Berhanen harteille. Temppelin kalosseihin astuvan nuorukaisen päätä ei huimaa, vaikka mies ymmärtää kyllä tilanteen vakavuuden. "Olen sanoinkuvailemattoman onnellinen ja ylpeä lapsuuden unelmani toteutumisesta, kun minulle on siunattu etuoikeus täyttää legendaarisen Temppeli Holopaisen taakseen jättämät saappaat ja hiusraja. Keski-Suomen futsalpyhättöön tulee astelemaan intohimoinen ja muodikkaan nuorekas Feeniks-miehistö." Lauantain vastustajasta Hagos ei sen kummemmin viitsi veistellä: "En ole koskaan kuullutkaan LiPa:sta, mutta tiedän, että Feeniksiä kannattaa olla seuraamassa, kun yhteinen matkamme alkaa kahdeksalta Monnarilla!"
Majavat
Myös Majava-miehistö on saanut merkittävän määrän uusia talttahampaita. Muiden muassa Antti Kaipainen, Joona Hallikainen, Joni Kankainen, Juho Heinonen, Perttu Sandelin, Miso Heinäaho ja Pekka Rousu odottavat debyyttejään lapa jäässä siinä missä Sami "Erzi" Erola ja Timo Kuosmanen palaavat taukojen jälkeen Feeniks-paitoihin. Tukevuutta ja pysyvyyttä tuovat Majava-konkarit Jaakko Immonen, Ilmari Liimatainen, Mikko Piippa ja Tuomas Alasaarela.
Lähes kaikki uudet pelurit saadaan tositoimiin jo lauantaina, kun Majava-tuplat pelataan aamupäivällä Vaajakoskella, ja edustus kohtaa Monnarin illassa kuopiolaisen Liitosalueen Pallon (LiPa). Tervetuloa kannustamaan Feeniks triplavoittoon!
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|