Ojanen ja majavapato olivat voiton numerokoodeja

20.11.2017

Feeniksin kokemus ja voima riitti juuri ja juuri täyteen pistepottiin Monnarin lauantaimittelössä KaDy II :sta vastaan. Ottelu toimi myös väliaikashowna naapurissa Hipposhallilla pelatun KaDy-cupin junioreille.

Viel√§ alkuviikosta Feeniksin l√§ht√∂kohdat vaikuttivat lukuisten ‚ÄúOUT‚ÄĚ-statuksella seilanneen pelurin my√∂t√§ hyvin yksinkertaiselta: yksi kentt√§, yksi maalivahti ja yksi valmentaja. P√§√§valmentaja Nikulaisen oli siis aika pirauttaa pikainen puhelu kakkosjoukkueen koutsi Ilmari ‚ÄúLukija‚ÄĚ Liimataiselle, joka sitten rakensi edustuksen n√§yt√∂npaikkaa kielipitk√§ll√§ odottaneista konkareista kakkoskent√§n muotoon: Itse Liimatainen, Paavo ‚ÄúPullo‚ÄĚ Komppa, Sami ‚ÄúKuuden vuoden tauko‚ÄĚ Erola ja Kanki ‚ÄúKanki‚ÄĚ Kankainen. Lopulta kokoonpanoa t√§ydensi viel√§ kes√§n alavartalovammasta pikkuhiljaa kuntoutuva Antti ‚ÄúKenk√§‚ÄĚ Kaipainen.

Majavam√∂rss√§rit rakensivatkin sellaisen padon, ettei KaDyn pojilla maalintekosektorille ollut asiaa ensimm√§isell√§ puoliskolla. Muutaman ik√§v√§n kudin he saivat kuitenkin runnottua padon l√§pi, mutta maalilla Jaakko ‚ÄúW√§ts√§pp‚ÄĚ Immonen torjui ne tunturin varmasti v√§ljemmille vesille.

Maalitehtailusta huolehti p√§√§asiassa Feeniksin ykk√∂skentt√§ ja erityisesti hurjassa lennossa joka puolella kentt√§√§ vipelt√§nyt Jussi ‚ÄúDrive In‚ÄĚ Ojanen. H√§n puolusti ja riisti pallon ensin omalla puoliskolla ja vapautti l√§piajoon Joonas ‚ÄúKevyt-Gustavo‚ÄĚ Hakkaraisen, joka sijoitti pallon tarkasti alakulmaan. Viisi minuuttia my√∂hemmin Ojanen katkaisi hy√∂kk√§ysp√§√§ss√§ KaDy:n sivurajan j√§lkeisen poikittaissy√∂t√∂n ja tarjoili Oskari ‚ÄúT√∂lkki‚ÄĚ Luomalle sellaisen paikan, josta h√§nell√§ ei ole tapana erehty√§.

Näitä ennen Komppa oli jo esitellyt sonnimaista lähtönopeuttaan ja omassa päässä pallon riiston jälkeen heitti kilpajuoksupallon laitaa pitkin. Tässä kisassa KaDylaiset joutuivat tyytymään sijoihin 2 ja 3. KaDy:n maalilla Jori Sirniö tuli kuitenkin oivasti vastaan ja sai ajettua Kompan laitaan päätyrajalle. Tilanne näytti olevan jo ohi, mutta kun kyseessä on Komppa, mikään ei koskaan ole ohi. Hän tuuttasi pallon vielä miinuskulmasta maalille palaavan Sirniön kautta sisään.

Toisen jakson Feeniks aloitti räväkästi ja tällä kertaa päivän ykköstähti Ojanen pääsi itse tuikkaamaan pallon sisään Hakkaraisen passista. Tässä 0-4 tilanteessa Feeniksin takissa oli jo aukeilemisen merkkejä. Takin napit alkoivat kuitenkin menemään takaisin kiinni heti sen jälkeen kun KaDy oli vastannut minuutin sisään kolmella salamamaalilla. Tauolla uusiutunut kakkoskenttäkin sai ensimmäisen vaihdon padon valuviat korjattua ja peli oli tästä eteenpäin puolustustaistelua puolin ja toisin. Sisään tullut Kaipainen pääsi pari kertaa hyvältä paikalta kohdistamaan lainatossujensa tähtäysmekanismia, muttei päässyt tällä kertaa tolppaa lähemmäksi maalia. Feeniksin verkkotoimitus odottaa edelleen, että Antti tulisi itse kertomaan, missä hänen omat varatossujen varatossut olivat pelipäivänä.

Kolme minuutti ennen päätöstä KaDy alkoi jauhamaan sinnikkäästi ylivoimaa, mutta aukkoja Feeniksin puolustuksesta ei löytynyt miltään laidalta. Pitkää vaihtoa kärkipuolustajana raatanut Luoma alkoi lopulta viimeisellä minuutilla kyllästyä puolustamiseen, nappasi pallon itsellen ja sijoitti tyhjään häkkiin. Aivan lopuksi Luoma vielä viihdytti junioripitoista yleisöä puskemalla pallon Monnarin kattoon samalla kun summeri varmisti, että kolme pistettä kilahtaa Feeniksin kassaan.

Naapuriareenan KaDy-cupin voiton vei lopulta Pyry-07. Feeniks lähettää onnittelut Nokian suuntaan!


Valmentajan sana

Vanhan kansan mukaan viikot eiv√§t ole veljeksi√§, mutta viimeisten pelien aikana FS Feeniks on parhaansa mukaan kent√§ll√§ pyrkinyt osoittamaan kansanviisauden v√§√§r√§ksi hoitamalla kolmen maalin johdon puoliajalle, jonka j√§lkeen aktiivisten pallostaluopumisten ja ovelien harhasy√∂tt√∂jen kautta tilanne on pyritty ryssim√§√§n mahdollisimman tehokkaasti. Kansa (ei Tapani) kuitenkin on sanonnoissaan Feeniksi onneksi oikeassa, sill√§ siin√§ miss√§ reilun viikon takainen Luoman keskinkertainen kuuden pisteen ilta ei WJK:ta vastaan riitt√§nyt kuin tasapeliin, niin KaDy II ei p√§√§ssyt miss√§√§n vaiheessa rinnalle, vaan edellispelin penkkikomennuksella n√§lkiinnytetyn Jussi ‚Äútuplajuusto‚ÄĚ Ojasen pistenikkarointi toi menneen√§ viikonloppuna lopulta voiton.

Koska joukkueen valmennustaidot eiv√§t ole kaksiset pyrit√§√§n puoliajan koppimodiin j√§√§mist√§ v√§ltt√§m√§√§n ensisijaisesti poliittisin keinoin; Feeniks pyrkii jatkossa painostamaan tuomareita ja vastustajajoukkuetta taipumaan vain minuutin mittaiseen taukoon puoliajalla. Lis√§ksi hevosurheilusta ja Feeniksin hy√∂kk√§yspelaamisesta tuttu ‚Äúlaput silmill√§‚ÄĚ-efekti pyrit√§√§n ulottamaan my√∂s tulostaulun puoliaikamerkint√§√§n, jotta kroonistunut toisen puoliajan kammo saadaan kuriin. Yksi mahdollinen keino on my√∂s harjoituksissa istuttaa pelaajat kesken vuoron kymmeneksi minuutiksi pukukoppiin ja jatkaa treenej√§ sen j√§lkeen uudestaan. Kuten jokainen koski syntyy pienist√§ puroista, voidaan t√§m√§n kaltaisilla pienill√§ nikseill√§ pitk√§ss√§ juoksussa saavuttaa isoja parannuksia tuloksissa.


KaDy II - Fs Feeniks 3-5 (0-3)

Aika: 18.11.2017 11:30
Paikka: Monnari


Maalit:
09:000 - 1Oma Maali 
10:000 - 2Hakkarainen JoonasOjanen Juhani
16:000 - 3Luoma OskariOjanen Juhani
  ---
21:000 - 4Ojanen JuhaniHakkarainen Joonas
21:001 - 4VastustajaVastustaja
22:002 - 4VastustajaVastustaja
22:003 - 4VastustajaVastustaja
40:003 - 5Luoma OskariHakkarainen Joonas


Kokoonpano:
#1Immonen JaakkoMaalivahti
#14Erola SamiPelaaja
Hakkarainen JoonasPelaaja
#11Kaipainen AnttiPelaaja
Kankainen JoniPelaaja
#16Liimatainen IlmariPelaaja
#5Lindfors OnniPelaaja
#13Luoma OskariPelaaja
#14Ojanen JuhaniPelaaja
Komppa PaavoPelaaja-valmentaja
#10Nikulainen LassePelaaja-valmentaja