Pikkujoulupelin Piiri-Cuppia

16.12.2015

Vaikka Kakkosessa hiljennyttiin jo joulutauolle, psee Feeniks viel toistamiseen esiintymn Monitoimitalon areenan lauantapivn aloittajina ennen ansaittua huilia. Vastustajaksi arvottiin pikkujouluaikaan osuvasti Lohikosken Pallokerho. Nin edess on kuuma derby niin vuoden viimeisen kuin uuden vuoden ensimmisen otteluna, sill Feeniks isnni Lohareita mys 9.1.

Keski-Suomen piirin oma Futsal Cup ei ole noussut kilpailumuotona nauttimaan suurta arvostusta. Mik on harmillista, sill kyseess on valtakunnalliseen Futsal Cupiin verrattuna huomattavasti huokeampi mahdollisuus seuroille pst testaamaan tasoaan eri sarjatason vastustajien kanssa. Cupin kasvojen kohotus piirin suunnalta olisi toiveissa.

Tn vuonna Piirin jrjestmn Cupiin mukaan ilmoittautui vain 6 joukkuetta. Nistkin kaksi eli liigajoukkueet KaDy ja Riemu ovat kaaviossa omalla puolellaan. Thrillerimisen syksyn liigaderbyn vei tn vuonna Liikunnan Riemu, joka pelaa varsinaisen Cup-kaavion voittajaa vastaan piirin mestaruudesta. Kaikessa hiljaisuudessa toiseksi vlierpariksi Feeniks-LPK:n lisksi arvottiin Kady U21 - KaDy III. Niinp lymll loharit on Feeniksill hyvt mahdollisuudet pst haastamaan liiga-Riemu. Edellisist Riemu-kohtaamisista on toki jo reilusti aikaa, mutta niist on saattanut jd jotain hampaankoloon...

Jlleen merkittvsti uudistunut LPK on ollut alkukauden yllttj, vaikkakaan puhdas saldo neljn kierroksen jlkeen ei kestnyt en JKV-pelin loppuminuutteja. Liikkuva hyvin valmennettu lohikoskelaislauma on lytnyt nuoria ratkaisijoita, joiden lisksi kokeneet Hannu Pernu, Aki Pohjola sek Stefan Petruscu luovat tarvittavaa malttia.

Joululomien lheisyys voinee sekoittaa pakkaa kokoonpanojen osalta reilustikin, joten perkkisyydest huolimatta joulukuun ottelu voi olla hyvin erilainen kuin tammikuun sarjamatsi. Muutenkin tunnetusti derbyiss voi aina kyd miten vain. Feeniksilt sivussa ovat ainakin pikkujouluviikonloppuaan Hukia vastaan jo pohjustanut Risto "Konvehtirasia" Heikkinen ja Hagos "Africa" Berhane. Kuriositeettina mainitaan, ett pelikieltoaan krsivt pari vuotta sitten Joutsassa punaista nhneet Jouni "Jope" Heiskanen ja Miika "Velmu" Tiihonen. Nin ollen herrojen mahdollinen paluu tulilintupaitaan jnee odottamaan tulevia Cup-kierroksia.

Lopuksi lauantain Huki-karnevaaleista liikkeelle lhteneet villit huhut Jussi "Pyyhe" Vesasen paluusta Feeniks-paitaan joukkueenjohtaja "HD" Holopainen kumoaa seuraavasti: "Tottakai on ymmrrettv, ett aina kun joku parhaassa peli-iss olevista Feeniks-legendoista vierailee meidn peliss, kaikenlaisia huhuja liikkuu. Mutta ei, Jussi viihtyy Tampereella, eik ole muuttamassa takaisin Jyvskyln."


Keski-Suomen Piirin Futsal Cup vlier:

la 19.12 klo 11:00 Feeniks - LPK @ Monitoimitalo

Lauantain pivotteluna klo 14 Monnarilla pelataan Liigan Riemu - SiFu, jonka aikana Feeniks-fanitapaamiset ovat mahdollisia.