Tuplaotteluennakko: Feeniksill historiansa kovin viikonloppu

24.11.2011

Olematta suuri ennustajaeukko on helppo arvella, ett tmn viikonlopun tuplateurastuksen jlkeen Feeniksin edustusjoukkueen pelaajat ovat nyrin poikina maanantain treeneiss rangaistusviivajuoksulla ja nuolemassa haavojaan. Onneksi toimitukseen on sattunut tll kertaa valtava ennustajaeukko, joka tiet kertoa teille, lapsukaiset, ett Feeniks ei tule myymn hyhenpeitettn halvalla.

Vaikka lauantaina Monnarilla vastaan kirmaa Eemeli Jokisen ja Aapo Aution kuumat kullannuput (sarjakrki Liikunnan Riemu), ja sunnuntaina edellisest koettelemuksesta ehjn selvinneet jatkavat Etel-Savoon Ristiinan energiansst-Duracell-pupuja (sarjakakkonen Ri-Pa) jahtaamaan, on Feeniks-miehist valmis ylltyksiin molemmissa peleiss. Juha "Istuva Nt" Pakarinen oli maalillaan ilmiliekeiss jo pari viikkoa sitten Varkaudessa, ja viime viikonlopun laadukkaahko joukkuepuolustuspeli KaDyn reservej vastaan hertt unelman jopa nollapeleist.

Neljn ottelun jlkeen Feeniksin pistesarake nytt vaatimattomalta (vain tasapelipiste PoPSilta), mutta taulukko ei kerro koko totuutta - Feeniks on ollut vahvasti kiinni voitossa kolmessa viimeisess kamppailussaan. Liikunnan Riemu ja Ri-Pa ovat sen sijaan aloittaneet kauden paremmin tuloksin ja ovat toistaiseksi menettneet pisteit vain toisilleen.

Lytyyk Feeniks-valmentaja Tommi "Manageri" Kangastien flppitaululta uusi kulmakuvio? Tuulettaako Teemu "Temppeli" Holopainen hattutemppuaan Liikunnan ystvin vastaaan? Jatkaako Feeniksin Matti "Maaliruisku" Savola vahvoja otteitaan? Jatkaako Liikunnan Niko "DJ" Nuttunen vahvoja otteitaan toimitsija-aitiossa? Rikkoutuuko sarjan yleisenntys lauantaina?

Viimeiseen vastaukseen sinkin voit vaikuttaa saapumalla paikan plle!

Liikunnan Riemu - Feeniks lauantaina 26.11.2011 kello 18.30 alkaen
Jyvskyln Monitoimitalolla (Kuntoportti 3, Jyvskyl)

Tosifani jumppaa nijnteens kuntoon lauantai-iltana ja ky katsomassa tmnkin:
Ri-Pa - Feeniks sunnuntaina 27.11.2011 kello 14.30 alkaen
Kisakaari, Ristiina

HUOM!
Mys Feeniks II ("Salimajavat") on tydess touhussa sunnuntaina.
Kahdessa kuumassa peliss vastaan asettuvat Souls AC ja FCV /Reds - perst kuuluu!