Untuvikkoja ja tutkapareja
05.11.2017
Feeniksin ilolinnut aloittivat kauden totutusti: murjomalla vastustajan. Muistissa oli yhä viime kauden avausmatsi, jossa kuopiolaiset Lipa-veljekset joutuivat taipumaan monnarin illassa lukemin 18-2. Kuopiolaiset olivat futsal-untuvikkoja, joilla oli takanaan vain viisi harjoitustuntia salijalkapalloa. Tämän vuoden kaudenavauksessa vastaan asettui mystinen Kady A (joka ei tällä kertaa ollut saanut vahvistuksia edustuksesta), joka erään pelaajansa kertoman mukaan oli harjoitellut jo kolme tuntia salifutista yhdessä. Tämä kuulemma riittäisi feeniksiä vastaan. Loppulukemat kirjattiin 11-3 Feeniksin organisaatiolle yli Kadyn organisaation.
Feeniksin pelaajisto on uusiutunut voimakkaasti tälle vuodelle. Useampi pelaaja on myyty tähtitieteellisistä summista muihin joukkueisiin ja myös luonnollista eläköitymistä on tapahtunut. Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen, kun johtoryhmä kokoontui tarkastelemaan varauslistaa. Onni Lindfors oli ollut viisi vuotta valmiustilassa ja keskittyneenä antamaan näyttöjä kun kutsu käy, Ville Laaksonen puolestaan oli tyttöystävänsä kanssa päätellyt (aivan oikein), että muutto Kuokkalan asuntomessualueen omistusasunnosta Kangaslammelle kannattaisi, sillä matka Huhtasuon harjoituskeskukseen lyhenisi olennaisesti. Jonne Åkerla ja Otto Santala päätettiin ottaa joukkueeseen, koska he vaikuttivat paperilla hyviltä tyypeiltä.
Itse peliin. Feeniksin tuore valmentaja Lasse Nikulainen lähti peliin yksinkertaistetulla pelikirjalla uusien pelaajien paljouden sekä vastustajan untuvikkouden vuoksi. Liian hienoja kuvioita ei tässä pelissä kannattaisi käyttää, koska vastustaja ei niitä kuitenkaan ymmärtäisi. Käytössä oli Tutkapari ja Varmistus -teema, mikä tuottikin toivottua tulosta. Heti pelin alkuun valokeilaan astui muuan Riku "köyhän miehen Martti Vainio" Martikainen, joka meinasi suorastaan omia pelin itselleen. Kolmen minuutin pelin jälkeen Riku pommitti pelivälineen keskelle keksintöä, parin minuutin päästä tästä syötti tyhjiin varman maalin ja hetken päästä sooloili maalin ilman syöttöapuja. Tässä vaiheessa Valmentaja-Lasse otti aikalisän ja räyhäsi pelikirjasta. Tutkaparit olivat unohtuneet, varmistukset jääneet. Aikalisän jälkeen Lassen suosikkikentällinen, eli Feeniksin kakkosketju sai enemmän vastuuta. Kakkosketju pyöritteli palloa nätisti pohjapelaajansa Matias "tirehtööri" Torkin johdolla hakien tutkaparejaan ja tehden näyttäviä ristiinjuoksuja (samalla ollen koko ajan pelattavana). Välillä käytiin vastustajankin puoliskolla hakemassa parit seinät hyökkääjä Onni "mensan jäsen" Lindforsin kanssa, kunnes palattiin jälleen oman maalin eteeen pyörittelemään pohjakasia. Pohjakasi pyöri ja miehet nauttivat, kun yhtäkkiä Juhani "sano Jussi vain" Ojanen havaitsi vastustajan pienen nukahduksen ja teki liikkeensä. Syöttö seurasi varmasti perässä Tirehtööri-Torkin toimesta ja pian palloa kaiveltiin vastustajan nuotasta. Lasse otti tähän väliin aikalisän ja korosti Jonne "Lassen lellikki" Åkerlan merkitystä maalissa: Jonne oli välittömästi havaittuaan tositilanteen olevan kyseessä rynnännyt kohti omaa maaliaan varmistamaan selustaa. Tauolle mentiin lopulta lukemissa 5-1, Onnin tehdessä pukukoppimaalin ajassa 13:11 (!) ja vastustajan saadessa omansa.
Toisen puoliajan alkuun Feeniksin ykkönen päästettiin pitkästä aikaa irti ja tuttua jälkeä syntyi. Nyt esiin astui kauden kohuhankinta Otto "tupakoin ja juon olutta" Santala, joka vähät välittää varmistamisesta. Viiteen minuuttiin syntyi pohjapelaajalle varsin kunnioitettavat tehot 2+1. Tämän hillittömyyden seurauksena Lasse otti pikaisen aikalisän ja penkitti ykkösketjun naftaliiniin. Kakkosketju kentälle ja jälleen pyöriteltiin pohjakasia. Lopulta Tirehtööri löysi läpisyötöllään Jussin, joka viimeisteli varmasti. Peli alkoi näyttää ratkenneelta, mutta vastustajalla oli vielä yksi ässä käyttämättä: vuvuzela-faniosasto. Parvelle oli pelin edetessä kerääntynyt lauma vierasjoukkueen kannattajia, kun lähiöissä sana oli kiirinyt Kadyn tukalasta tilanteesta. Mökää pidettiin ja selvasti koitettiin päästä Feeniksin pelaajien ihon alle. Tässä valitettavasti myös onnistuttiin, kun Feeniksin ykkönen oli yhä naftaliinissa ja steriileihin olosuhteisiin tottunut kakkosvitja parketilla. Pasmat menivät sekaisin ja vastustaja rankaisi kahteen otteeseen. Lukemiksi jo 9-3 ja tarvittava seitsemän maalin turvavyöhyke oli tipotiessään. Lassen oli pakko niellä ylpeytensä ja heittää kentälle ykkosketju saatesanoilla "tehkää mitä tahdotte, onko millään enää mitään väliä?". Ykkösketju paketoi nopeasti ottelun kyseenalaisin keinoin. Ensimmäiseksi Oskari "museo-opas" Luoma ampui vastustajan rikkeestä saadun kymppimetrisen sisään ja vastoin kaikkia pelikirjan sääntöjä tuuletti maaliaan. Heti perään loisto-ottelun pelannut tulokas Ville "höyhen-untuvikko" Laaksonen naulasi vastustajan arkun kauniilla syöttökombinaatiollaan Rikun kanssa, joka lopulta sai nautiskella illan vimeisen katetun pöydän Kadyn maalin edessä. Samaan aikaan vaihtoaitiossa Lassen tuima ilme murtui ja vapautunut nauru kajahti ilmoille. Tutkaparit olivat viimein löytyneet.
Fs Feeniks - KaDy A 11-3 (5-1)Aika: 04.11.2017 16:30 Paikka: Huhtasuo
Maalit:
Kokoonpano:
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|