Voittoputki poikki dramaattisesti
08.02.2015
Feeniksin kausiennakko ennusti syksyllä seuraavaa: "JKV-otteluiden voidaan olettaa nousevan kertalaakista jopa LPK-pelejä hienommiksi derbyiksi. Ainakaan matsien tempo tuskin jää laahaamaan!" Voisiko tätä rallia paremmin kuvailla? Uskomaton derby moninaisine vaiheineen tuotti hitusen karvaan jälkimaun, sillä Feeniksin kuudes perättäisvoitto pilattiin viimeisen minuutin tasoituksella. Sitä ennen oli tapahtunut paljon.
Ottelun ensi hetkistä lähtien oli selvä, että tänään taisteltiin tositarkoituksella paikasta kultajunan viimeiseen vaunuun. Aggressiivinen kamppailu, nopeat syöttökuviot ja terävä prässipeli kuuluivat Kylteriveljien odotettuun työkalupakkiin. Alussa vauhtia oli jopa hieman liikaa, sillä Feeniks pääsi pariin otteeseen maukkaisiin vastaiskuihin. Nopea sivuraja tuottikin hedelmää jo toisella minuutilla, kun liekehtivän loistavaan pelivireeseen paluunsa jälkeen päässyt Asseri "Flame" Laitinen tarjoili, ja eteläinen puhuri nimeltä Gustavo "Gust" Tedesco antoi myrskyvaroituksen 1-0-maalillaan.
Viiden minuutin paikkeilla ykköskentän maltillinen karvaus tuotti avopaikan Temppeli "Temper" Holopaiselle, mutta kapteenin nopea tuikkaus karkasi pallonmitan ohi takatolpan. JKV:llakin oli paikkansa. Sähäkkäliikkeiset Juhana Hämäläinen ja Roope Luomala tuottivat vaikeuksia Feeniks-puolustukselle, ja etenkin kakkosen pohjalla luutinut Misi "Misil" Szerovay joutui käyttämään koviakin otteita pitäessään alapäätään puhtaana.
Paine kestettiin, ja 2-0-johtoonkin päästiin velmuilevan pelintekijä Asa "Ace" Laitisen sujautettua ovelan jekkupallon JKV-pakin kautta häkkiin. Valitettavasti kahden maalin johto ehdittiin menettää vielä ennen taukoa. Pienet nukahdukset puolustuksessa maksoivat ison potin, kun JKV kampesi tasoihin Hämäläisen ja Aleksi Rämön maaleilla.
Toisen jakson maalihanan avasi sama kaksikko kuin avauspuolikkaalla: Asseri "Architect" Laitinen antoi tarkan passin, jonka Kusti "Guts" Tedesco sai jatkaa takatolpalta tyhjiin. Riemua kesti aikansa, mutta ennen puolen tunnin krouvia JKV käytti banaalisti hyödykseen uneliaan Feeniks-puolustuksen merkkausvirheen: Jesse Juusela, takatolppa ja 3-3. Kusti iski vielä kerran Asan esityöstä. Komea nousu ja tarkka sijoitus kovasta vauhdista takasi kolmannen Feeniks-johdon.
Jos ei vielä siihen mennessä, niin viimeistään ajassa 33:21 touhu meni jännäksi: Misi "Sheriff" Szerovay liukui liian lähelle JKV:n hyökkääjää. Seurauksena oli toinen lappu, aikainen suihku ja alivoima. Harvoin harjoiteltu 3-4-peli kesti alle minuutin, kun Aleksi Rämö junttasi ruuhkasta illan toisen maalinsa.
Lunta tupaan ottanut ykköskenttä näytti pelastavan iltansa puolitoista minuuttia ennen loppua. Kokenut Temppeli "Temptation" Holopainen houkutteli pakin ja maalivahdin peittämään vetoaan, mutta jakoikin viime hetkessä vasemmalta boksiin syöksyneelle Jussi "Vezina" Vesaselle, joka sai iskeä one-timerin tyhjään etunurkkaan. Sankarin viitat jouduttiin kuitenkin viikkaamaan takaisin hyllylle, sillä JKV kampesi vielä kerran rinnalle. JKV-maalivahti Ville Mäkelä nousi mukaan hyökkäykseen, ja löysi Konsta Valtosen lapikkaan vasemmalta valitettavan vapaana. Vielä kahdeksan sekuntia ennen loppua Feeniksin virhetili täyttyi, mutta pinna piti, eikä täydellistä sulamista onneksi nähty.
Jossiteltavaa jäi jonkin verran, sillä muun muassa Gustavo "Gunner" Tedescolta hylättiin yksi upea taistelumaali, vaikka edeltävä tilanne näytti hyvinkin tasapäiseltä pallontavoittelulta. Joka tapauksessa viikon päästä jatketaan tätä tulevaa klassikkovääntöä 0-0-lukemista.
Fs Feeniks - JKV 5-5 (2-2)Aika: 08.02.2015 13:15 Paikka: Vaajakosken liikuntahalli
Maalit:
Kokoonpano:
|
[tulevat-tapahtumat] 
Seuraavat sarjapelit
Pojat 2007
Pojat 2010/11
[footer]
|